Hyppää sisältöön
TPS

TPS

TPS - PK-35 Hki
30.08.
0 - 1
Yläkenttä KHT,
Turku
Yleisöä: 202
PK-35 Hki

PK-35 Hki

TPS – PK-35 0-1

Vaikka PK-35 hallitsi kentän tapahtumia tänään Turussa, antoi TPS kelpo vastuksen helsinkiläisille. TPS puolusti tiukasti ja oli ajoittain vaarallinen myös hyökkäyspäässä. Ottelun ensimmäinen kunnollinen tilanne nähtiinkin vierasjoukkueen kenttäpäädyssä, kun Patricia Träsk riisti pallon Olivia Kåhrelta keskiviivan tuntumassa. Träsk pelasi keskustaan Jenni Rannukselle, jonka laukaus kuitenkin jäi Lotta Rosenströmin näppeihin.

Tämä jälkeen tilanteita nähtiin enemmän kotijoukkueen päädyssä. Ensin reilun parinkymmenen minuutin kohdalla Amanda Rantasen kulmapotku tuotti vaikeuksia Siiri Välimaalle TPS:n maalilla ja reilut viisi minuuttia myöhemmin Rantasen laukaus viuhui hieman ohi TPS maalin taka-alanurkasta. Ottelun ratkaisumaali nähtiin reilun neljänkymmenen minuutin kohdalla, asialla tottakai oli jälleen Rantanen. PK-hyökkääjä sai pallon jalkaansa omalla kenttäpuoliskollaan ja pääsi juoksemalla ohi koko TPS puolustuksen. Rantasen viimeistely pitkän spurtin jälkeen oli sitä luokkaa, ettei Välimaalla juuri ollut mahdollisuuksia pallon tielle päästä.

Toisella puoliajalla tilanteita nähtiin molemmissa päissä, ja turkulaisilla olisi ollut myös tilaisuudet tasoittaa peli. Ajassa 53’ Rannus pääsi laukomaan pienestä kulmasta, mutta Rosenström torjui pallon yli maalin. Vain hetkeä myöhemmin kulmapotkun jälkitilanteessa pallo pysähtyi PK-35 puolustajan käteen ja pallo vietiin pilkulle. Jenni Rannus yritti matalaa sijoitusta maalin vasempaan alakulmaan, mutta laukaus jäi hieman liian keskellä ja oikein aavistanut Rosenström koppasi pallon käsiinsä. Rannus pääsi myös 65. peliminuutilla puolittaiseen läpiajoon, mutta Rosenström oli jälleen tilanteessa vahvempi. PK-35:ltä maalintekoa pääsivät vielä ottelun toisella puoliajalla kokeilemaan Emilia Kupsanen ja Anita Abu, mutta näissä tilanteissa Välimaa piti maalinsa puhtaana.

Search