Aino Kohtamäki – omaa polkuaan kulkenut kapteeni

Kohtamäen tarina ei ole suoraviivainen. Se ei noudata urheilijan perinteistä kaavaa, jossa edetään huipulle, pysytään siellä ja lopulta päätetään ura. Sen sijaan se on tarina valinnoista, tauoista, paluista ja rakkaudesta lajiin. Juttu on osa Esikuvat-sarjaa, jossa nostetaan esille naisten jalkapalloa eri rooleissa rakentavia ihmisiä ja heidän tarinoitaan. 

Aino Kohtamäki (o.s. Lehtinen), 34, on voittanut mestaruuksia, lopettanut nuorena ja tehnyt myöhemmin paluun. Hän on pelannut eri sarjatasoilla ja ollut mukana nostamassa joukkueita pääsarjatasolle. Nyt hän on myös HPS:n väreissä Briotech Kansallisessa Liigassa pelaava tuore äiti. 

Kohtamäen kohdalla vastaus löytyy ennen kaikkea yhdestä asiasta: mahdollisuudesta tehdä asiat hieman eri tavalla. Pitkän uran eri sarjatasoilla pelannut Kohtamäki kuuluu liigan kokeneimpiin sekä vanhimpiin pelaajiin. Hän on tiedettävästi myös yksi harvasta, joka on pelannut pääsarjatasolla vielä lapsen saamisen jälkeen. 

Sisarusten jalanjäljissä 

Kohtamäen tie jalkapallon pariin ei syntynyt tarkasta suunnitelmasta. 

– En osannut pienenä päättää, mitä haluaisin tehdä. Tein samoja asioita kuin sisarukset, ja jalkapallon pariin päädyin, kun isoveli pelasi, Kohtamäki naurahtaa. 

Lopulta ratkaisevaksi tekijäksi nousi lajin tuoma yhteisöllisyys. 

– Sain heti kavereita, ja pidin siitä tunnelmasta, mikä jalkapallon ympärillä oli. Jalkapallo oli oikeasti kivaa, ja varmaan siksi tässä edelleenkin ollaan. 

Vaiherikas ura ja omat valinnat 

Kohtamäki tiivistää uransa yhdellä sanalla: vaiherikas. 

– On ollut saavutuksia. Olen pelannut korkealla ja matalammalla. 

Jalkapallopolku alkoi kasvattajaseura HPS:ssä, jossa hän pelasi jo varhain kolme vuotta vanhempien joukkueessa. Puolustavassa roolissa viihtyvä Kohtamäki on sittemmin kasvanut johtajaksi, monivuotiseksi kapteeniksi, joka kantaa vastuuta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Meneillään on jo hänen 12. kautensa HPS:n paidassa. 

Ura on vienyt välissä myös muihin seuroihin. Kohtamäki on edustanut HPS:n lisäksi PK Helsinkiä ja PK-35 Vantaata, jossa hän juhli kahta Suomen mestaruutta vuosina 2010 ja 2011. 

Siihen aikaa Kohtamäki teki kuitenkin ratkaisun, joka muutti uran suuntaa. 

– 2011 kausi oli rikkonainen, ja päätin lopettaa. Halusin panostaa opiskeluun. 

Tie vei Vaasaan, mutta jalkapallo säilyi mukana vain hieman eri roolissa. Kesät kuluivat pelikentillä jälleen HPS:n riveissä ja vähitellen pelaamisesta kasvoi jälleen tavoitteellisempaa. 

Vuosien työ palkittiin, kun HPS nousi Kansalliseen liigaan kauden 2020 päätteeksi. 

“En nähnyt sitä silloin ammattina” 

Kohtamäelle tarjoutui nuorena mahdollisuus lähteä Yhdysvaltoihin, mutta hän ei tarttunut tilaisuuteen. Hän on tyytyväinen uraansa kokonaisuutena, vaikka tunnistaa myös ajan muuttuneen. 

– Nuorempana tiesin pelaajia, jotka lähtivät ulkomaille, mutta se ei ollut yhtä tavallista kuin nykyään. En ehkä osannut silloin ajatella jalkapalloa ammattina. 

Nykyään hän tarkastelee valintojaan hieman eri näkökulmasta, mutta ei silti muuttaisi mitään. 

– Olen tyytyväinen ja onnellinen pitkästä pelaajaurastani. 

– Toki välillä miettii, mitä olisi tapahtunut, jos olisi lähtenyt toiseen suuntaan. Olen kuitenkin ylpeä tekemistäni valinnoista ja siitä, miten elämä on edennyt. 

Kohtamäki on kulkenut oman polkunsa onnistuneesti yhdistämällä opiskelun, työn ja jalkapallon, ja se merkitsee hänelle paljon.

Paluu, jota ei pitänyt tulla 

Keväällä 2025 Kohtamäki sai lapsen. Ajatus paluusta jalkapallokentille oli olemassa, mutta ei enää liigatasolle. 

– Ajattelin, että pelaisin ehkä kakkosdivaria. Liigataso oli jo tavallaan nähty minun osaltani. 

Toisin kuitenkin kävi ja paluu alkoi rauhallisesti. 

– Vaikka alussa jalat eivät pysyneet mukana, huomasin heti, että tämä on kivaa. Nautin pelaamisesta.

Paluu liigaan ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa Kohtamäelle pelkkä yksinkertainen valinta – se on arjen palapeli. 

– Tämä vaatii aikatauluttamista ja organisointia. On työt, treenit, perhe, vuoden ikäinen lapsi ja vielä koirakin, Kohtamäki naurahtaa. 

Arki rakentuu yhteistyölle ja erityisesti puolison tuelle. 

– Ei tätä yksin tehtäisi, hän lisää. 

Äitiys toi armollisuutta 

Kohtamäki yllättyi siitä, miten vähän äitiys lopulta muutti hänen suhdettaan jalkapalloon. 

– Ehkä vähemmän kuin ajattelin. Kentällä olen taas “Aino”, vähän eri roolissa kuin kotona. 

Muutama asia ajattelussa kuitenkin muuttui. 

– Armollisuus. Opin hyväksymään sen, että kaikki ei ole heti niin kuin ennen. 

– Eikä tätä ota enää itsestäänselvyytenä. Nauttii enemmän kaikesta, esimerkiksi lajin tuomasta sosiaalisesta puolesta. 

Kokemus on voimavara 

Pitkän uransa aikana Kohtamäki on nähnyt, miten naisten jalkapallo Suomessa on kehittynyt. 

– Peli on nyt paljon taktisempaa kuin ennen. Pelisysteemit ja päätöksenteko korostuvat enemmän. 

Hän näkee myös kokeneiden pelaajien arvon ja toivoisi, että keski-ikä olisi liigassa korkeampi. 

– Kokemus tuo tietynlaista tasaisuutta sekä kentälle että sen ulkopuolelle. 

Esikuva, joka näyttää mahdollisuuden

Kohtamäki ei itse kasvanut yhden selkeän esikuvan varassa. 

– Ei ollut sellaista yhtä, jota olisin fanittanut. Vaikutteet tulivat enemmän läheltä, perheestä ja ympäristöstä. 

Nyt hänen oma tarinansa toimii esimerkkinä muille. 

Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se näyttää vaihtoehdon. 

Kohtamäki haluaa korostaa, että jokaisella on oma polkunsa. Hän toivoo voivansa innostaa ihmisiä jatkamaan jalkapallon pelaamista niin kauan kuin se tuottaa iloa. Lopettamisen aika tulee väistämättäkin joskus, mutta toivon mukaan ei ulkoisten odotusten tai oletusten mukaan, vaan omasta käsin. 

“Tuo hyvää fiilistä ympärille” 

Lopuksi Kohtamäen ajatus kiteytyy yksinkertaiseen, mutta merkitykselliseen sanomaan. 

– Aina kaikki ei ole kivaa ja helppoa, mutta on tärkeää yrittää olla se tyyppi, josta toiselle jää hyvä fiilis. Keskity positiiviseen ja tuo sitä ympärille. 

Se ajatus kantaa myös kentälle. 

Kohtamäen tarina muistuttaa, että naisten jalkapallo ei ole vain huippusuorituksia, se on yhteisö, valintoja ja elämää. Samalla hän on esimerkki siitä, että ura voi jatkua pitkäänkin vielä eri elämänvaiheiden jälkeen. 

Ja ennen kaikkea matkasta pitää nauttia.