Hyppää sisältöön

Aino Kröger jahtaa lauantaina kauden 10. osumaansa KuPS:n kotikentällä HJK:ta vastaan

27.08.2020

Subway Kansallisen Liigan kärki on tällä hetkellä erittäin tiivis. Kärkiviisikko on seitsemän pisteen sisällä. Yksi kirkkaimmasta mitalista tiiviisti taisteleva joukkue on Kuopion Palloseura, jolla on lauantaina edessään tärkeä ottelu sarjan kolmannella sijalla olevaa HJK:ta vastaan. KuPS-hyökkääjä Aino Kröger avasi meille joukkueensa tilannetta ja tunnelmia tulevasta HJK-ottelusta.

KUOPIOLAISET ISKUETÄISYYDELLÄ SARJAN KÄRJESTÄ

Kansallisen Liigan kärki on tänä vuonna ollut jopa poikkeuksellisen tiivis. KuPS on tällä hetkellä sarjan neljäntenä 19 pisteellä. Aivan niskassa hengittää PK-35, mutta toisaalta kaukana ei ole kirkkain kärkikään. Kuopiolaiset ovat voittaneet kaudella kuusi ottelua, hävinneet neljä ja pelanneet yhden tasan. Joukkue kuitenkin erottuu muista hurjalla 30 – 12 maalierollaan. KuPS on tehnyt sarjassa 12 maalia enemmän kuin mikään toinen joukkue tähän asti. Eniten maaleja ovat tahkonneet makedonialaishyökkääjä Gentjana Rochi (10) sekä Pieksämäeltä kotoisin oleva Aino Kröger.

– Pelitapamme on todella hyökkäävä ja saamme luotua paljon maalipaikkoja. Silloin maalejakin tulee, Kröger kommentoi joukkueensa edesottamuksia kaudella.

Vaikka kausi on nuoren hyökkääjän mukaan sujunut aika lailla odotetusti, myöntää hän, että kauden toiselle puolikkaalle on jäänyt parantamisen varaa.

– Kärkijoukkueita vastaan emme ole saaneet tarpeeksi pisteitä. Toisella kierroksella tarvitsemme pisteitä myös näistä otteluista.

HJK:ta vastaan puolustettava tiiviisti

Pistemetsäsätys kärkijoukkueita vastaan alkaa jo heti lauantaina, kun KuPS saa kotikentälleen vieraaksi HJK:n. Joukkueiden ensimmäisen kierroksen kohtaaminen päättyi HJK:n 4-2 voittoon. Ottelu oli monessa mielessä varsin tulinen, eikä varoituksiakaan juuri säästelty.  HJK:n tehopelaaja oli tuolloin kaksi maalia viimeistellyt Essi Sainio. Kröger kuitenkin huomauttaa, että HJK on vahva joukkue, joka ei toimi yksittäisten pelaajien varassa.

– HJK on yksi sarjan parhaista joukkueista ja heillä on laadukas pelaajarinki. Heitä vastaan täytyy puolustaa tiiviisti ja olla maalipaikoissa tehokas, Kröger pohtii.

HJK on myös osin vahvistunut joukkueiden viime kohtaamisen jälkeen. Kesäkuun ottelussa jenkkipuolustaja Kristina O’Donnell oli vielä karanteenissa eikä HJK:n toinen jenkkivahvistus Alexa Jenas vielä ollut joukkueen vahvuudessa. O’Donnell ja Jenas ovatkin Krögerin papereissa HJK:n vaarallisimpia pelaajia.

– Amerikkalaisvahvistukset ovat varmasti mielenkiintoisia ja heidän kanssa täytyy olla tarkkana, sillä he eivät vielä olleet mukana viime kohtaamisessa.

Maalikuningattaruudesta sisäistä kilpailua KuPS:ssa

Maalintekotaidoistaan tunnettu Aino Kröger tunnetaan myös nimellä Pieksämäen pommittaja. Nimi on varsin osuva, sillä Krögerin hurja vasemman jalan laukaus on kaunista katsottavaa – kunhan ei ole vastaanottavana osapuolena. Kröger ei kuitenkaan ole vielä tällä kaudella päässyt ohittamaan HJK:n Anna Koivusta, joten nälkää nuorella hyökkääjällä varmasti riittää myös lauantaina.

Maalinälkää varmasti riittää myös siitä syystä, että Kröger on vahvasti mukana taistelussa koko kauden maalikuningattaren tittelistä. Kröger on yhdeksällä maalillaan maalipörssin toisena. Yhden maalin edellä on joukkuekaveri Gentjana Rochi. Kun kyselimme Krögeriltä, löytyykö kauden 2020 maalikuningatar KuPS:n riveistä, saimme varovaisen itsevarman vastauksen.

– Se voi olla hyvin paljon mahdollista. Nähtäväksi jää, Kröger myhäilee.

Search