Hyppää sisältöön

Åland United nappasi itselleen pronssisen mitalin naisten pääsarjasta

09.10.2021

Pronssiset mitalit jaettiin kauden päätösottelun jälkeen Åland Unitedille.

Åland United kohtasi kotikentällään kauden viimeisessä ottelussaan Helsingin Jalkapalloklubin. Kotijoukkueen kannalta asetelmat otteluun olivat selvät, sillä Åland United oli varmistanut itselleen pronssisen mitalin jo ennen päätöskierrosta. Klubille sen sijaan ottelulla oli vielä merkitystä, sillä neljännen sijan säilyttäminen riippui päätöskierrokselta jaetuista pisteistä.

Ottelun avausjakso oli vauhdikas ja tarjoili katsojilleen suoraviivaisia hyökkäyksiä kentän molempiin päätyihin. Kotijoukkueen maalikuningatar Cassandra Korhonen haki tutusti paikkoja pystyjuoksuillaan, mutta maalinälkäinen nopea kärki ehti useamman kerran paitsion puolelle. Avausjakson ainoan maalin viimeisteli Essi Sainio. Erityisesti toisella jaksolla HJK osoitti, että pisteillä oli vierailijoille merkitystä ja tilanteita rakentui selvästi enemmän Åland Unitedin maalia kohti. Kauden viimeinen ottelu päättyi HJK:n 0-3-voittoon ja toisen jakson osumista vastasivat Katariina Kosola ja Linda Sällström.

Åland Unitedin hyökkääjä Dana Leskinen oli ottelun lopputulokseen pettynyt, mutta pronssinen mitali on osoitus vahvasta kaudesta ja joukkue on sijoitukseensa tyytyväinen.

– Ei mennyt ihan kuin Strömsössä tämän päivän ottelu, mutta kauden viimeisen ottelun päätteeksi mitataan koko kauden suoritusta. Meidän joukkueelle ajankohtaista on nyt pronssinen mitali ja siihen voidaan olla tyytyväisiä. Ollaan tällä kaudella suoriuduttu parhaalla mahdollisella tavalla, eikä olisi oikeastaan paremmin voinut mennä.

Dana Leskiselle kauden päätteeksi jaettu mitali on ensimmäinen pronssi. Ennestään kaapista löytyy hopea FC Hongan riveistä, mutta koko sarja täydentyisi vielä sillä kaikista kirkkaimmalla mitalilla, mitä Leskinen kertoo tavoittelevansa. Hyökkääjä on tyytyväinen omaan kauteensa ja eritysesti mahdollisuus luovuuteen kentällä on ollut Leskiselle erittäin mieluista.

– Uusi valmentaja on tuonut joukkueelle uuden pelisysteemin ja Ahvenanmaalla pelaajatkin vaihtuvat aika paljon, joten paljon on ollut uutta. On ollut tosi kiva, kun olen saanut vapaamman roolin kentällä ja olen päässyt testaamaan uusia paikkoja. Pidän siitä, että saan hyökkääjänä tehdä juoksuja syvyyteen sekä laidoille, mutta myös siitä, että saan hakea palloa alempaa. Ensi kaudella aion vielä nostaa omaa tasoani entisestään.

 

Kuva: Juha Leskinen

Search