Hyppää sisältöön

Åland United piti kotonaan KuPSin nollilla

27.07.2025

Sunnuntai piti sisällään yhden hienon Briotech Kansallisen Liigan ottelun, kun kestomenestyjät Åland United ja KuPS kohtasivat Maarianhaminassa.

Wiklöf Holding Arenalla avausjakso oli tasainen. Ensimmäisen maalipaikan sai kuopiolaisryhmä. Elli Mäkipelkolan keskitys viiden minuutin pelin jälkeen tavoitti Gentjana Rochin rangaistusalueelta. KuPS-hyökkääjän kova laukaus painui kuitenkin etukulmasta leveäksi.

Jokunen minuutti myöhemmin myös kotijoukkue pääsi tilanteeseen. Monica Hagströmin kulmapotku tavoitti Sara Nordinin pään, mutta Åland-kapteenin pusku karkasi yli maalin.

19. minuutilla Nordin kuitenkin onnistui. Hagström pelattiin pystypallolla vasemmasta laidasta irti. Hän löysi syötöllään Haruka Kubotan, jonka syöttö takaviistoon tuli suoraan Nordinin jalkaan. Tämä ampui pallon hallitusti oikeaan alakulmaan.

Rochi sai hetki tästä vielä toisen mahdollisuuden. Pohjoismakedonialainen nousi oikeasta laidasta kohden maalia ja tulinen kuti pienestä kulmasta suuntautui kohden maalia, mutta Lilja Niiranen torjui tilanteen lopulta varsin helposti.

Maalipaikoilla ei avausnelivitosella mässäilty ja tauolle siirryttiin 1-0-tilanteessa.

Toisen puoliajan ensimmäisen tilanteen sai Anna Olmala. Vierasjoukkueen hyökkääjä sai jalkansa vapaaksi Åland-boksin kulmassa, mutta laukaus meni suoraan Niirasen syliin.

51. minuutilla KuPS sai sivuvapaapotkun syvällä kotijoukkueen alueella. Rochi lähetti pallon matalana maalille, josta Helmi Vapola pääsi lähietäisyydeltä hakemaan tasoitusta, mutta Niiranen venyi upeaan torjuntaan.

KuPS painosti ja jahtasi maalia, mutta Åland United puolusti todella organisoidusti sekä tiiviisti. Kuopiolaisten hyökkäykset törmäsivät kerta toisensa jälkeen ahvenanmaalaisten puolustusmuuriin.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä reilu vartti, niin Åland oli lähellä tuplata johtonsa. Hagström asettui vapaapotkuun pallon taakse rangaistusalueen kulmaukseen. Suora yritys kaartoi uhkaavasti kohden KuPS-maalia, mutta kimposi tolpan ulkoreunasta takaisin peliin.

85. minuutilla Vapola kiskaisi kovan laukauksen noin 25 metristä, mutta pallo hivenen ohi alakulmasta ja KuPSin maali jäi edelleen syntymättä.

Hetki tämän jälkeen Åland Unitedin puolustustaistelu vaikeutui entisestään. Anni Hakasalo sai toisen keltaisen korttinsa ja lensi ulos kamppailusta.

KuPS sai vielä kuuden lisäaikaminuutin aikana muutaman hyvän tilanteen, mutta Rochin ja Vapolan yritykset eivät löytäneet tietään maalia kohden.

Åland United pelasi johtoasemassa kypsästi sekä kärsivällisesti puolustaen ja voitti ottelun 1-0.

Kuva: Sascha Zachhuber

Search