Hyppää sisältöön

Åland United vahva Paloheinässä – Jyväskylässä loppuhetkien draamaa

27.04.2024

Subway Kansallisessa Liigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Åland United ja FC Honka avasivat pistetilinsä, PK-35 pääsi juhlimaan loppuhetkien osumallaan.

HPS sai lauantaina vieraakseen Åland Unitedin. Kauniissa kevätsäässä pelattu kamppailu oli houkutellut paikalle liki 500 katsojaa.

Avausjaksolla tapahtumat keskittyivät varsin selvästi samalle laidalle. Kotijoukkueelta Jutta Angeria oli alati vaarallinen ja pääsi vasemmalta laidalta jakelemaan lukuisia keskityksiä. Vastavuoroisesti samalla laidalla, mutta Åland Unitedin näkövinkkelistä oikealla reunustalla pelannut Gabi Rennie aiheutti jatkuvaa kiirettä HPS-puolustukselle.

Maaleja ei avausnelivitosella silti nähty. Toisella jaksolla alkoi sitten tapahtua. 54. minuutilla Riikka Liljalle pelattiin pallo rangaistusalueen rajan tuntumaan. Tiukka oikean jalan laukaus upposi kotijoukkueen verkkoon.

Viisitoista minuuttia myöhemmin Åland United tuplasi johtonsa kulmapotkusta. Pallo ohjautui sisään HPS:n omista pelaajista.

Loppulukemat puski Anni Hakasalo aivan kamppailun kalkkiviivoilla. Rennie pääsi laidaltaan karkuun kotijoukkueen nostaessa riskitasoaan ja tarjosi loistavan keskityksen Hakasalolle maalin edustalle.

Paloheinän ottelu oli todella tasainen, mutta HPS ei kyennyt maalipaikkojaan hyödyntämään. Vierasjoukkue oli vastavuoroisesti tehokas omissaan.

Keravalla PKKU kohtasi FC Hongan. Kauden avauspisteitään jahdannut vierasjoukkue tuli otteluun todella terävästi. Aggressiivinen ja korkea prässi tuotti tulosta jo neljännellä minuutilla. Espoolaiset saivat riistettyä pallon aivan päätyrajan tuntumassa ja lopulta Ilona Walta pääsi helposti siirtämään FC Hongan johtoon.

Kamppailun ehdoton hahmo, Walta, osui toistamiseen toisen puoliajan alkuhetkillä. Tällä kertaa läpiajon päätteeksi. Hienon vapauttavan syötön antoi Inka Kaivola.

Reilun tunnin kohdalla myös kotiyleisö sai aihetta juhlaan. Silja Jahnukainen pääsi vetopaikkaan rangaistusalueen tuntumassa ja hieno viimeistely painui ohi Honka-vahti Liisa Tuomen.

Lauantain alkuilta Keravalla oli kuitenkin FC Hongan heiniä. Espoolaiset kuittasivat PKKU:n kavennuksen lähes välittömästi. Tällä kertaa Walta toimi alustajana ja karkuun pyyhälsi Wilma Sjöholm, joka sijoitti pallon hallitusti kotijoukkueen maaliin.

Lopputulos FC Hongan eduksi 3-1.

Päivän kolmas peli pelattiin Jyväskylässä. Kotijoukkue JyPK lähti kauden toiseen kotiotteluunsa voitto alla. PK-35 puolestaan avasi viikko sitten pistetilinsä kotipelissään PK-35 Vantaata vastaan.

Viitaniemen tekonurmella nähtiin todella tasainen ottelu ja tuima taistelu tärkeistä pisteistä. Pelissä ei juuri vaarallisilla maalipaikoilla juhlittu, mutta esimerkiksi kotijoukkueen Lotta Puolakalla oli oma mahdollisuutensa päästyään PK-35-puolustukselta irti, mutta sijoitus painui ohi takakulmasta.

Yksi osuma kuitenkin nähtiin. Peli vaikutti etenevän jo vääjäämättä kohden maalitonta tasatulosta, kun PK-35 iski. Minami Oi ampui kulmapotkun suoraan etukulmasta sisään, kun kamppailu oli edennyt jo varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille.

JyPK ei tästä enää suurempaa kirivaihdetta ehtinyt saada käynnistettyä ja helsinkiläiset pääsivät kotimatkalle täysi pistepotti mukanaan.

Kuopion Palloseura ja HJK eivät tämän viikonvaihteen aikana kentillä esiintyneet. Joukkueet kohtaavat keskinäisessä ottelussaan Kuopion Väre Areenalla 9. toukokuuta.

Kuva: Niko Nakari

Search