Hyppää sisältöön

Åland Unitedin Olivia Mattson valmiina jahtaamaan tuplamestaruutta

06.10.2020

Naisten Suomen Cupin finaali pelattiin sunnuntaina Myyrmäen Stadionilla Vantaalla. Ottelun päätteeksi Åland United pääsi nostamaan Suomen Cupin mestaruuspokaalia ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Yksi ottelun tähdistä oli finaalin parhaaksi pelaajaksi valittu Olivia Mattson.

Luotto omaan joukkueeseen ei horjunut hetkeäkään

Olivia Mattson pelasi Suomen Cupin finaalissa huippuottelun. Tästä palkintona hänet valittiin myös ottelun parhaaksi pelaajaksi.

– Rehellisesti sanottuna valinta parhaaksi pelaajaksi tuli yllätyksenä. En odottanut sitä omalle kohdalleni, ja olen niin otettu kunniasta tulla valituksi parhaaksi tällaisessa ottelussa. Tämä oli tähänastisen urani suurin saavutus, joten olen onnellinen, liikuttunut ja kiitollinen.

Åland United oli finaaliottelussa niskan päällä alusta alkaen. Ensimmäisellä puoliajalla Pille Raadik ja Anni Miettunen veivät ahvenanmaalaiset jo 0–2 johtoon.

– Meillä oli selvä taktiikka ja rakenne siihen, miten aiomme pelin pelata. Aloitimme vahvasti ja aggressiivisesti niin kuin olimme suunnitelleet. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli hyvin kontrolli pelistä.

Puoliajalle mentäessä oli selvää, että TiPS tulee toisen puolikkaan alussa kovaa päälle. Mattsonin usko oman joukkueen voittoon ei kuitenkaan horjunut hetkeäkään.

– Toinen puoliaika ei ollut yhtä selkeästi meidän, mutta joukkueemme teki paljon töitä kentällä ja oli suurella sydämellä pelissä. Tiesimme kokemuksesta, että joukkueemme pystyy suojelemaan johtoasemaa hyvin. Kavennuksesta huolimatta en itse ollut missään kohtaa huolissani siitä, että TiPS tulisi tasoihin ja venyttäisi ottelun jatkoajalle. Olin koko ajan luottavainen, että me kestämme mitä hyvänsä he ovatkaan puoliajalla keksineet.

Voitolla suuri merkitys pelaajille ja kannattajille

Kun tuomarin pilli Myyrmäessä soi viimeisen kerran, riemu repesi kentällä ja katsomossa. Ensimmäistä Cup-voittoaan juhlinut Mattson kuvaili pelin jäkeisiä tunnetiloja uskomattomiksi.

– Se tuntui niin upealta. Matka finaaliin oli ollut pitkä, ja kun lopulta pääsimme nostamaan pokaalia ja saimme kultamitalit kaulaan, se oli mahtavaa. Vaikka tuntui uskomattomalta, en missään vaiheessa epäillyt joukkuettamme – varsinkaan finaalissa. Teimme sen mitä tulimme tekemään.

Åland Unitedin mukana Vantaalle oli myös matkustanut innokas ja aktiivinen fanijoukko. Ahvenanmaalla Åland Unitedin pelaajat nauttivat suurta arvostusta ja faneille joukkueen menestys on hengen asia.

– Suurin osa ahvenanmaalaisista tuntee joukkueemme ja media seuraa meitä aika tiiviisti. Meillä oli myös paljon faneja katsomossa finaalissa. Ahvenanmaalla on paljon ihmisiä, jotka arvostavat meitä todella paljon, ja me arvostamme myös heitä.

Ahvenanmaalainen kannattajakulttuuri onkin upeaa katsottavaa, ja niin Mattson kuin muutkin Åland Unitedin pelaajat arvostavat sitä hyvin korkealle.

– Meillä on paljon faneja. Vaikka pelaamme tietysti itsellemme ja seuralle, niin yhtä paljon pelaamme myös kannattajille ja koko Ahvenanmaalle.

Tuplamestaruus realistinen tavoite

Subway Kansallisessa Liigassa ei tällä kaudella poikkeuksellisesti pelata yläloppusarjaa, vaan Suomen mestari ratkeaa suoraan kaksinkertaisen sarjan päätteeksi. Åland United on tällä hetkellä kiinni mestaruustaistossa myös Kansallisessa Liigassa. Mattson korostaa, että sarjaformaatin takia jokainen ottelu on mestaruustaiston kannalta merkittävä. Isoja pelejä on siis edessä vielä useita Suomen Cupin finaalin jälkeenkin.

– Sillä ei ole jos voitamme kaikki sarjan kovimmat joukkueet, mutta häviämme heikommille joukkueille. Joukkueen on suoriuduttava korkeimmalla mahdollisella tasolla koko ajan.

Herkästä sarjaformaatista huolimatta Mattson on luottavainen, että Åland United nostaa kauden päätteeksi myös toista pokaalia, kunhan työmoraali pysyy samanlaisena ja tavoite selvänä.

– Ennen kautta istuimme alas joukkueena ja juttelimme siitä, että haluamme voittaa tänä vuonna mestaruuden. Suomen Cupin voitto oli myös osa suunnitelmaa. Olemme nyt lähellä tavoitteiden saavuttamista, joten fokuksen on pysyttävä nyt selvänä ja työnteon on jatkuttava. Siten toivottavasti pystymme ottamaan myös toisen kullan tälle kaudelle.

Åland United on noussut kauden mittaa monien mestarisuosikiksi. Myös muut Kansallisen Liigan joukkueet ovat nostaneet Åland Unitedin usein mestarisuosikkien joukkoon. Mattson ei kuitenkaan ota paineita tästä, vaan ottaa puheet enemmänkin kohteliaisuuksina.

– En oikeastaan koe, että meille olisi tullut paineita. Se oikeastaan vain vahvistaa omaa visiotamme, ja tavallaan on jopa siistiä, että muutkin uskovat meihin samalla tavalla kuin me uskomme itseemme.

Search