Hyppää sisältöön

Anna Nurmi siirtyy TiPS:n riveihin

11.12.2019

– Liityn hyvillä mielin mukaan TiPSiin. Pelaajat ovat ottaneet minut hyvin mukaan ja heti ensimmäisistä treeneistä lähtien jäi hyvä fiilis joukkueesta ja sen toiminnasta. Joukkueessa on taitavia ja motivoituneita pelaajia sekä loistavat valmentajat. Uskon, että tämä tarjoaa minulle hyvän ympäristön kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Toivon omalla toiminnalla pystyväni auttamaan joukkuetta menestymään myös ensi kaudella, pohtii Nurmi tulevaa futiskautta seuran sivuilla.

Nurmi on tikkurilalaisten 21. sopimuspelaaja tulevalle liigakaudelle. Joukkuetta on rakennettu siten, että jokaisella pelipaikalle löytyy useampia hyviä vaihtoehtoja.

– Anna on työntekijä, joka tekee pyyteettömästi kovaa työtä ja haluaa kehittyä pelaajana. Hän on myös monipuolinen pelaaja, jota pystyy hyödyntämään monella eri pelipaikalla, summaa päävalmentaja Pauliina Miettinen pelaajan vahvuuksia.

Search