Hyppää sisältöön

Elina Salmi jatkaa PK-35 Vantaassa

13.01.2020

Espoolaislähtöinen Salmi edusti juniorivuosinaan ensin EBK:ta sekä HooGeetä ja ponnisti lopulta liigatasolla VJS:n kautta. Puolustaja teki ensiesiintymisensä Naisten Liigassa jo kaudella 2011, mutta vakituisesti hän nousi PK-35 Vantaan liigaryhmään kaudella 2013. Muutaman rikkonaisemman kauden jälkeen Salmi on ollut neljän viime kauden ajan tärkeässä roolissa Punamustien puolustuksessa. Laitapuolustaja pystyy pelaamaan sekä alakerran oikealla että vasemmalla laidalla.

Kaikkiaan Salmi on pelannut urallaan 72 pääsarjaottelua. Kuluneella kaudella Salmi pelasi Ykkösessä 18 ottelua, joissa syntyi kaksi maalia ja neljä maaliin johtanutta syöttöä. Suomen Cupissa hän kirjasi tililleen neljä ottelua ja yhden maalin. Mestarien liigassa Salmi pelasi kahdessa ottelussa.

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Salmi on kokeneena ja seuran pelitavan omaksuneena pelaajana tärkeä palanen uuden kauden joukkueeseen. Punamustissa etenkin molempiin suuntiin pelaaminen on arvokas taito.

– ”Ellu” on joukkueen monivuotinen luottopelaaja. Olen valmentanut häntä jo B-tytöissä, joten kyseessä on todella tuttu pelaaja. Ellu on vahva 1v1-pelaaja molempiin suuntiin. Hän on äärettömän rauhallinen pallon kanssa ja pystyy tekemään hyökkäyksiä tukevia nousuja. Lisäksi hän kykenee pelaamaan tarpeen mukaan useammalla eri pelipaikalla, Väisänen totesi seuran sivuilla.

– Ellu on vasta liittynyt joukkueen mukaan talven jälkeen, joten nyt on tärkeää päästä nopeasti hyvään harjoitusrytmiin.

Salmi odottaa jo innolla tosipelien alkamista. Hän uskoo, että PK-35 Vantaalla on jälleen kasassa iskukykyinen joukkue.

– Odotan innolla alkavaa kautta ja paluuta liigaan. On hienoa, että joukkue on saanut muutaman nuoren ja taitavan pelaajan vahvistamaan runkoa. Itse odotan tältä kaudelta kovia pelejä sekä kehittymistä yksilönä ja joukkueena, Salmi sanoi.

Lähde: PK-35 Vantaan kotisivut

Search