Hyppää sisältöön

Ellen Strömborg vahvistamaan Åland Unitedia

17.03.2020

Keskikenttäpelaaja Ellen Strömborg siirtyy Åland Unitedin riveihin kahden vuoden sopimuksella. Paraisilta kotoisin oleva Strömborg on edustanut aikaisemmin turkulaisseura TPS:a, jossa hänelle on kertynyt kokemusta niin liigakentiltä kuin Suomen Cupistakin. 

Åland Unitedissa iloitaan sopimuksesta Strömborgin kanssa. Juuri nyt koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten aikana hyvät uutiset ovat kaikkialla tarpeen. Seura kuvailee Strömborgia taitavaksi keskikenttäpelaajaksi, josta yksi osoitus on myös ikäluokkansa maajoukkueeseen kuuluminen. 

Åland Unitedin pelaajarinki on ollut aikaisemmin muihin joukkueisiin verrattuna kapea, joten Strömborg on kaivattu lisä joukkueeseen. Hänen ominaisuutensa sopivat joukkueen pelitapaan erinomaisesti. 

Strömborg on myös itse tyytyväinen päätökseensä lähteä Ahvenanmaalle.

– Olin valmis uusiin haasteisiin ja harkitsin eri vaihtoehtoja. Joukkue on kova, ja siinä on hienoja pelaajia. Odotan sekä kehittyväni sekä harjoituksissa että peleissä. Muutaman päivän jälkeen olin jo varma, että tein hyvän valinnan. Täällä vastaanotto on ollut loistava, alkaen ensimmäisistä kontakteista urheilupäällikön, valmentajan, fysioterapeutin ja pelaajien kanssa. Odotan todella kautta ja sitä, että pystyn keskittymään jalkapalloon ammattilaisjoukkueessa. 

Läsä mer: ålandunited.ax

Search