Hyppää sisältöön

Suuri ennakkopaketti liigakarsintaan – ONS saa vastaansa PKKU:n

25.10.2022

Liigakarsinnat käynnistyvät keskiviikkona 26. lokakuuta. PKKU janoaa liigapaikkaa, mutta loppukaudesta hyviä otteita Subway Kansallisessa Liigassa esittänyt ONS on asiasta toista mieltä.

Keskiviikkona Keravan iltavalaistuksessa on kovat panokset. Kalevan urheilupuistossa kotijoukkue PKKU saa vastaansa Subway Kansallisessa Liigassa yhdeksänneksi sijoittuneen ONS:n.

Naisten Ykkösessä TPS varmisti lopulta varsin aikaisessa vaiheessa suoran nousunsa liigakentille kaudeksi 2023. Vastavuoroisesti Subway Kansallisessa Liigassa NJS:n putoaminen Ykköseen oli selvää useampi kierros ennen Haastajasarjan päätöstä.

PKKU ja ONS ovat siis päässeet jatkamaan kausia tahoillaan tiedostaen, että joukkueet ottavat toisistaan mittaa lokakuun loppumetreillä.

Viime kaudella molemmat pelasivat Ykkösessä. Tuolloin oululaisjoukkue voitti sarjan, PKKU jäi kolmanneksi ja täpärästi liigakarsintojen ulkopuolelle.

Kauden keskinäisissä kohtaamisissa Oulussa päädyttiin maalittomaan pistejakoon. PKKU:n kotiottelussa tahdista määräsi ONS. Pisteet matkasivat Ouluun ja 4-0-voiton yhtenä pääarkkitehtinä toimi Inka Sarjanoja kahdella maalillaan.

Tällä kaudella PKKU pelasi todella vahvan runkosarjan ja lähti piikkipaikalta ylempään jatkosarjaan. Eniten maaleja runkosarjassa tehnyt joukkue osui ylemmässä loppusarjassa kuitenkin vain kolmesti ja TPS karkasi Ykkösen voittoon.

ONS oli alkukaudesta ongelmissa Subway Kansallisen Liigassa. Peli kuitenkin kehittyi kauden aikana ja pelaajat tottuivat liigatempoon. ONS alkoi napsimaan pisteitä ja Haastajasarjassa oululaiset jahtasivat tosissaan vielä suoraa säilymistäkin.

Joukkueiden kausien kaaret poikkeavat siis hieman toisistaan, mutta asetelmat ovat silti todella tasaväkiset ja kiehtovat.

Nousua tavoitteleva Ykkösen joukkue omaa aina himpun verran paineettomamman olotilan. Liigajoukkue taas on tottunut kauden aikana vielä pykälän kovatasoisempaan pelilliseen vaatimustasoon maan parhaita joukkueita vastaan.

Upea päätös upealle kaudelle luvassa. Liigakarsinnoista ei varmasti tapahtumia ja tunnetta puutu!

Liigakarsinnoissa ei ole voimassa vierasmaalisääntöä. Kaksiosaisen otteluparin kaikki maalit ovat samanarvoisia.

Jos jälkimmäisen osan jälkeen maalit ovat edelleen tasan, pelataan jatko-ottelu, joka koostuu kahdesta 15 minuutin puoliajasta. Mikäli jatko-ottelukaan ei ratkaisua tuo on luvassa rangaistuspotkukilpailu.

 

Joukkueiden kapteenit äänessä

PKKU

Liigakarsintojen varmistumisesta lähtien olo on ollut odottava, joten on hienoa, että nyt ne ovat näin lähellä. Olo on innostunut ja samalla luottavainen. Karsintoihin itselleni yhden lisäulottuvuuden tuo se, että pääsen pelaamaan niitä oman kasvattajaseurani kanssa. Se tuntuu erityiseltä etenkin siksi, että edellisen kerran nuorempana täällä pelatessani ajatus tuntui kaukaiselta. Nyt olemme jo toista vuotta putkeen taistelemassa liigapaikasta aivan kauden loppuun asti. Se on hieno osoitus työstä, jota niin seurassa kuin joukkueessa on tehty.

Olemme pelaajien kanssa puhuneet siitä, että olemme tehneet koko kauden paljon töitä. Tässä vaiheessa meidän ei tarvitse enää tehdä mitään uutta tai erikoista, vaan voimme luottaa siihen työhön, mitä olemme koko kauden ajan tehneet. Ilmapiiri joukkueen kesken on viime viikon ajan ollut odottavan innostunut. Koen, että jokainen todella uskoo mahdollisuuksiimme.

Uskon, että henkisellä puolella meillä Ykkösen joukkueena voi olla helpompi lähteä ottelupariin. Takana on kausi, johon on mahtunut paljon onnistumisia ja siitä voimme kerätä itseluottamusta. Pelimme on kehittynyt kauden aikana monen osa-alueen kohdalla. Tietyllä tapaa liigasta tulevalla joukkueella on enemmän hävittävää ja sitä kautta ehkä vielä suuremmat paineet.

Pyrin kokemukseni kautta luomaan uskoa ja luottamusta joukkueeseen sekä tuoda esiin sitä, että lähdemme pelaamaan pelejä yhdessä joukkueena. Toisaalta koen, ettei minun tarvitse tehdä mitään, mitä en olisi tähän asti tehnyt tai kantaa vastuuta yksin. Meiltä löytyy joukkueesta useita pelaajia, jotka ovat näyttäneet pystyvänsä kantamaan vastuuta tiukoissakin paikoissa.

Karsinnat ovat seuralle historiallisia pelejä, joten toivottavasti saamme keskiviikkona Keravalla hienon tapahtuman aikaan. Toivon, että mahdollisimman moni kannattaja pääse paikanpäälle tukemaan meitä kohti tavoitettamme. Me lupaamme antaa kentällä kaikkemme!   – Tessa Rinkinen

Kuva: Sari Kontio

ONS

Hyvällä fiiliksellä lähdössä kohti karsintoja. Rankka kausi takana ja tiukka viikko myös edessä. Kaksi peliä viikkoon ja edellisestäkään pelistä ei ole montaa päivää. Myös arki-illan vieraspeli tuo omaa haastetta valmistautumiseen. Myös jännitystä on vähän normaalia enemmän, koska nyt on vieläkin kovemmat panokset pelissä.

Kauden alussa asetettiin tavoitteeksi, että pysytään sarjassa ja siihen tavoitteeseen kaikki ovat edelleen sitoutuneita. Panokset ovat siis selvät, mutta olemme yrittäneet olla ottamatta ylimääräisiä paineita. Karsinnat ovat kuitenkin pelejä muiden joukossa, joten valmistautuminen on samanlaista kuin aina ennenkin. Tiedämme ettei mitään ihmeitä tarvitse enää tehdä vaan, jos pelaamme omalla tasollamme, pystymme sarjapaikan säilyttämään.

Uskon, että kauden aikana pelaamamme pelit antavat hyvän pohjan ottelupariin. Olemme pelanneet koko kauden kovia pelejä Suomen parhaita joukkueita vastaan ja olimme itse alkukaudessa tilanteessa, jossa liigajoukkueiden pelitempo ja kovuus tulivat jopa yllätyksenä. Nämä tekijät erottavat Ykkösen ja Liigan toisistaan, joten haluamme pitää ne pääsarjan vaatimalla tasolla karsintapeleissä.

Joukkueessamme vastuu etenkin pelillisissä asioissa on jakautunut tasaisesti pelaajien kesken. Kapteenina pyrin ylläpitämään joukkueessa positiivista, luottavaista ja voitontahtoista ilmapiiriä.

Kauden ratkaisuhetket ja jännittävimmät pelit ovat käsillä. Molemmat joukkueet tahtovat voittaa ja näyttää parasta pelaamistaan, joten luvassa on kaksi viihdyttävää peliä. Etenkin sunnuntain kotipeliin toivotaan suurta yleisöä kannustamaan kotijoukkue voittoon.  – Aurora Harila

Valmentajien mietteet tärkeän otteluparin alla

Jarkko Jahnukainen, PKKU

Ajatukset otteluparista

– Todella positiivinen fiilis. Tehtiin kerralla historiaa pääsemällä liigakarsintoihin. Viime vuonna oltiin jo kolmansia. Joukkueellekin olen sanonut, että olkaa ylpeitä.

– Hienoa päästä pelaamaan tällaisia kaksiosaisia ottelupareja, joissa yhteismaalit ratkaisevat. Tiedostetaan, että ONS on todella laadukas jengi. Ovat vain parantaneet loppukaudesta. Vaikea löytää heikkouksia, mutta kyllä niitäkin siellä on.

Valmistautuminen

– Loppusarja ei mennyt meiltä, miten piti. Se ratkesi vähän nopeasti, niin viimeisimmistä matseista on puuttunut panos. ONS-peli on ollut siis mielessä jo tovin. Vastustajat ovat toki pelanneet vähän eri tyylillä. Harjoituksissa on pyritty juuri ONS-pelejä silmällä pitäen nostamaan tempoa.

– Pientä scouttausta toki siihen päälle. Ehkä jopa normaalia syvempää.

Kokoonpano

– Hyvä tilanne, mutta ei ihan optimaalinen. Iskukykyinen joukkue saadaan silti jalkeille.

Joukkueesi onnistumiset ja kehityskohteet tämän kauden osalta

– Avauspelaaminen ja pelinrakentelu ovat kehittyneet paljon. Olemme olleet jonkin verran hyökkäävämpiä kuin edellisellä kaudella. Vahvuuksiamme on aina ollut myös korkea prässipeli. Myös maalinteko on näiden kautta ollut paremmalla tolalla.

– Kun keskittyy enemmän hyökkäyspelin kehittämiseen, niin samalla koko joukkueen puolustuspeli ei ole ollut ihan niin tiivistä kuin edellisellä kaudella. Sitä pyrimme petraamaan ONS-peleihin.

Esille nousevat pelaajat

– Kokeneet pelaajat, kuten Tessa Rinkinen nousevat varmasti esille. Lisäksi Liina Tervo tulee olemaan vaarallinen pelaaja, jonka kautta saamme luotua uhkaa ONS-puolustukselle.

Tuomas Jaakkola, ONS

Ajatukset otteluparista

– Kauteen lähtiessä tavoite oli sarjapaikan uusiminen ja tavoitteen saavuttaminen on nyt sitten kahden ottelun karsinnan päässä.

– Panokset ovat siis ainakin kovat ja pitkän kauden päätteeksi pelaaminen isoista asioista on toisaalta haastava, mutta samalla kehittävä kokemus. Tärkeimmät pelit loppuun ja mahdollisuus saavuttaa kauden tavoite.

Valmistautuminen

– Valmistautuminen on mennyt oman pelaamisen kehittämisen kautta, karsintaan joutuminen realisoitui jo muutama viikko sitten ja jokainen peli myös sen jälkeen on ollut merkityksellinen ja mahdollisuus kehittää omaa pelaamista.

– Myös vastustaja selvisi muutama kierros ennen sarjojen loppua, ja tämä luonnollisesti on helpottanut omaa valmistautumista. Vastustajan pelaamista on päässyt näkemään ja sen pohjalta luomaan suunnitelmaa, miten karsinnassa pelaamme.

Kokoonpano

– Terveystilanne joukkueessa on kohtalainen ja kokoonpanosta saadaan kilpailukykyinen. Toivotaan, että ikäviä yllätyksiä ei tältä osin enää tulisikaan.

Joukkueesi onnistumiset ja kehityskohteet tämän kauden osalta

– Kausi on ollut pitkä ja vaiherikas. Alussa liigavauhtiin tottuminen ja pisteiden voittaminen kesti lopulta vähän liian kauan. Toisella kierroksella sekä pistesaldo että valmius kilpailla jokaisessa pelissä olivat paremmalla tasolla. Pientä kiriä saatiin jopa lopulta aikaiseksi ja kurottua sarjataulukossa edellä olevia kiinni. Silti karsijan paikka jäi käteen ja sarjasta se minimitavoite siltä osin saatiin.

– Sarjapaikka voidaan edelleen uusia, vaikka onnistuminen karsinnassa siihen vielä tarvitaan. PKKU on kauden aikana osoittanut, että potentiaalia joukkueessa on paljon ja kova vääntö on edessä. Parempi ansaitsee paikan Kansalliseen Liigaan kaudelle 2023. Se on pelin henki.

Esille nousevat pelaajat

– Karsinnassa paremmuus mitataan maaleissa ja tältä osin nostan esille pelaajista maalivahti Iina Rautiaisen viimeisenä lukkona ja Sara Sievistön maalivireen. Iinan torjunnoilla ja Saran maaleilla karsinta pystytään kääntämään omaksi eduksi

Kuva: Joope Erkkilä

 

Otteluiden tuomaristo

26.10.

Erotuomari: Lotta Vuorio

Avustavat erotuomarit: Taru Tiensuu ja Laura Koskinen

Neljäs erotuomari: Ksenia Koulik

30.10.

Erotuomari: Sini Hakala

Avustavat erotuomarit Anna Pasma ja Satu Miettinen

Neljäs erotuomari: Antti Kaisto

 

Ottelutiedot ja televisiointi

Avausottelu pelataan keskiviikkona 26. lokakuuta Kalevan urheilupuiston tekonurmella Keravalla. Kamppailu alkaa kello 18.00. Peli on nähtävissä suorana myös Nelonen Ruutu-palvelun kautta.

Jälkimmäinen ja ratkaiseva osaottelu on luvassa sunnuntaina 30. lokakuuta. Pelipaikkana Heinäpään Palloiluhalli Oulussa. Ottelu alkaa jo kello 13.00. Myös tämä kamppailu nähtävissä Ruudun kautta.

Onnea kummallekin joukkueelle!

Search