Hyppää sisältöön

Erotuomarin ääni: Erotuomarit toivovat kovatasoisia otteluita, reilua urheiluhenkeä ja kunnioitusta pelikentällä

22.03.2022

Subway Kansallisen Liigan erotuomareiden ja avustavien erotuomareiden valmistautuminen kauteen on sujunut suunnitelmien mukaan. Aivan kuten muutkin joukkueet ja pelaajat, myös erotuomareiden joukkue asettaa tavoitteita ja odotuksia tulevalle Kansallisen Liigan kaudelle.

Erotuomareiden valmistautuminen kauteen pitää sisällään monia eri asioita.

Edellisen kauden päätyttyä on tärkeää ensin palautua kaudesta ja sitten aloittaa fyysinen harjoittelu tulevaa kautta kohti.

On toki muistettava, että kansainvälisillä FIFA-erotuomareilla ja FIFA-avustavilla pelit jatkuivat joulukuulle asti, joten varsinaiselle levolle ei juuri ollut aikaa.

Esimerkiksi kansainväliseen eliittikategoriaan lukeutuva Lina Lehtovaara on ennen kauden alkua ehtinyt jo moneen. Lina vihelsi helmikuussa Arnold Clark Cupin huippuottelun Englanti-Kanada ja osallistui maaliskuussa FIFA Women’s World Cup 2023 erotuomarikandidaattien seminaariin.

Niin ikään Lotta Vuorio, Laura Koskinen ja Taru Tiensuu ehtivät viettää helmikuussa viikon Espanjassa WU19-harjoitusturnauksessa. Lisäksi harjoitusottelut ja Suomen Cupin ottelut ovat olleet käynnissä läpi talven.

Fyysisen harjoittelun lisäksi erotuomarit panostavat myös henkiseen valmistautumiseen. Eteläisellä alueella on jo useita vuosia toiminut henkisen valmennuksen ryhmä, jossa liittotason erotuomarit eri sarjoista harjoittelevat tunnetaitojaan. Valmennuksessa keskustellaan esimerkiksi erilaisista tunteista, joita peleissä tulee vastaan.

Tänä vuonna eteläisen alueen ryhmän lisäksi perustettiin valtakunnallinen henkisen valmennuksen ryhmä, ja näihin molempiin osallistuu Kansallisessa Liigassa toimivia erotuomareita.

Henkinen valmistautuminen on keskeinen osa valmistautumista otteluihin. Jotta erotuomarit ja avustavat pystyvät säilyttämään keskittymisen tiukoissakin tilanteissa, täytyy painetta ja vaikeita tunteita oppia käsittelemään.

Erotuomarit kohtaavat edelleen kentillä kovaa kritiikkiä ja kunnioituksen puutetta. Tähän jokainen on henkisesti valmistautunut, vaikka toiveissa ja odotuksissa on, että suhtautuminen erotuomareita – kuten jokaista – jalkapallotoimijaa kohtaan olisi asiallista.

Kunnioituksen puute erotuomareita kohtaan on Palloliiton valitettava huolenaihe, sillä valtakunnallisesti erotuomareita ei ole riittävästi.

Näkisimme mieluusti myös Kansallisen Liigan erotuomariryhmän laajempana ja naiserotuomarien lukumäärän suurempana. Tämän ja erotuomareiden arvostuksen parantamisen eteen niin Palloliitto kuin Kansallisen Liigan erotuomariyhdistys tekevät lujasti töitä.

Korkeimmat sarjatasot saavat eniten näkyvyyttä ja toimivat siten esikuvina joukkueiden ja erotuomareiden välisestä yhteistyöstä. Kaikki kentällä olevat tekevät parhaansa hyvän, viihdyttävän ja urheilun respect-henkeä kunnioittavan ottelutapahtuman eteen.

Kansallisen Liigan erotuomarit ja avustavat erotuomarit viettivät perinteisen kurssiviikonlopun Eerikkilässä maaliskuussa ennen sarjan alkua. Kuntotestit, sääntökoe ja monipuolinen koulutus erotuomareilta vaadittavien taitojen eteen ovat jokavuotinen osa kauteen valmistautumista.

Kurssilla oli kannustava ja lämmin tunnelma, ja innostus kauden alkua kohtaan oli helppo huomata. Tulevalta kaudelta toivomme kovatasoisia otteluita, viihdyttäviä ottelutapahtumia ja kaiken kattavaa kunnioitusta jalkapallon jokaista toimijaa kohtaan.

Odotamme pelissä näkyvää iloa ja urheiluhenkeä. Teemme parhaamme näiden tavoitteiden eteen yhtenä joukkueena muiden joukossa.

Kirjoittaja: Kansallisen Liigan erotuomariyhdistyksen hallitus

Juttukuva: Kalevi Hämäläinen

Search