Hyppää sisältöön

FC Hongan tuhkimotarina huipentuu prossitaistelussa

05.11.2020

FC Hongan kausi on ollut melkoinen tuhkimotarina. Alkukaudella joukkueella oli haasteita kääntää tasaisia otteluita voitoiksi. Kauden edetessä kohti ratkaisuaan espoolaisryhmä on löytänyt kovan vireen ja noussut vielä tavoittelemaan pronssimitalia. Joukkueen sieluksikin tituleerattu kapteeni Milla Punsar on suuressa roolissa Hongan mitalijahdissa.

Henkinen kasvu avainasemassa menestyksessä

Viime kauden hopeamitalisti FC Honka lähti kauteen korkein tavoittein: pelaajamateriaalin puolesta joukkue voisi haastaa minkä tahansa Subway Kansallisen Liigan joukkueen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, vaan alkukaudella joukkue kärsi useampia tappioita.

– Tämä ei ole ollut mikään helppo kausi. Pelimme on ollut ailahtelevaa, mutta mielestäni voimme olla tyytyväisiä joukkueemme henkiseen kasvuun kauden aikana, Hongan kapteeni Milla Punsar kertoo.

Heinä-elokuussa Hongalla oli meneillään synkempi jakso, jonka aikana tappioita tuli peräkkäin useampia. Joukkue kuitenkin nousi epäonnistumisten yläpuolelle, ja loppukaudella espoolaisryhmän tekeminen on ollut sanalla sanoen vakuuttavaa.

– Ongelmamme olivat alunperinkin enemmän sellaisia pään sisäisiä. Eivät meidän taitomme kentällä olleet kadonneet mihinkään. Luotto omaan tekemiseen ei missään vaiheessa horjunut sen kummemmin pelaajilla kuin valmentajillakaan.

Henkinen kasvu on ollut Punsarin mukaan avainasemassa siinä, että kauden loppupuoli on ollut Hongalle menestyksekäs. Joukkue on jaksanut taistella itsensä monta kertaa tappioasemasta voittoon. Palkinnoksi henkisestä kasvusta on Honka saanut vielä mahdollisuuden nousta sarjassa mitaleille.

Uusi rooli keskikentällä

Milla Punsarin oma kausi on sujunut linjassa joukkueen kauden kanssa. Haastavampi vaihe on nyt selätetty ja kapteenin otteita kentällä on ollut ilo seurata. Kausi on tuonut mukanaan Punsarille uudenlaista vastuuta, kun pelipaikka on siirtynyt hyökkääjän paikalta hieman puolustavammalle tontille.

– Olen nyt pelannut hieman alempana. Olen aiemmin ollut enemmän hyökkääjä, kun nyt olen enemmänkin hyökkääjän ja keskikentän sekoitus: hyökkään kuin hyökkääjä ja puolustan kuin keskikenttäpelaaja, Punsar avaa uutta rooliaan.

Hän kokee, että on aina ollut pelaaja, joka syttyy syksymmällä isojen ottelujen alkaessa. Uuden roolin myötä Punsar on päässyt olemaan enemmän pallossa, ja hänen vahvaa pallollista pelaamistaan on pystytty hyödyntämään paljon. Pelaaja itse kokee, että uusi rooli on tuonut hänelle enemmän tilaa toteuttaa itseään kentällä.

– Olen tykännyt tästä uudesta roolista. Nyt minulle avautuu enemmän tilaa pallollisen pelaamisen kannalta.

Milla Punsarin uusi rooli on mahdollista TPS-ottelussa nähdyn maalin kaltaiset huippusuoritukset. 

Kovin mahdollinen haastaja mestarisuosikille

Mitalien kohtalo ratkeaa viimeisellä ottelukierroksella sunnuntaina 8.11. Tuolloin FC Honka saa vastaansa sarjakärki Åland Unitedin. Molemmilla joukkueilla on ottelussa paljon pelissä, sillä Hongalle voitto saattaisi tarkoittaa pronssista mitalia, kun taas ahvenanmaalaisille voitto vahvan maalieron perusteella käytännössä varmistaisi mestaruusjuhlat. Honka on viimeaikaisten näyttöjensä perusteella yksi kovimmista vastustajista, jonka Åland United voi vastaansa saada. Punsar uskoo, että paineet ovat ottelussa pääosin Åland Unitedin pelaajien niskassa.

– Sanoisin, että Åland Unitedilla on isommat paineet kuin meillä. Me olemme päässeet hyvään flow’hun ja olemme löytäneet rennon fiiliksen pelaamiseen. Ei meillä ole niin isoja paineita, vaikka tottakai haluamme voittaa pelin ja katsoa mihin se riittää.

Subway Kansallinen Liiga huipentuu sunnuntaina 8.11. 

Viimeisellä ottelukierroksella mestaruus ratkaistaan Åland Unitedin ja Tikkurilan Palloseuran välillä. Pronssimitalista kamppailevat Kuopion Palloseura, FC Honka sekä HJK. Putoamiskarsinnan yrittävät välttää Ilves, PK-35 Vantaa sekä JyPK

Search