Hyppää sisältöön

FC Honka nappasi toisen peräkkäisen voiton – PK-35 Vantaa nousi loppuhetkillä tasoihin

04.05.2024

Subway Kansallisen Liigan neljäs ottelukierros huipentui kahdella lauantain tasaisella kamppailulla. Espoossa voittoon riitti yksi maali, Ahvenanmaalla nähtiin kaksi hyvin erilaista puoliaikaa.

Lauantain pelit alkoivat Espoon Tapiolasta. FC Honka nappasi viikko sitten kauden avausvoittonsa ja nyt voittosarakkeeseen tuli täytettä toisessa ottelussa peräkkäin. Tällä kertaa kaatui JyPK.

Inka Kaivola vei espoolaiset edelle jo 11. minuutilla. Laitapelaaja laukoi pallon kaukaa laidalta aivan takakulmaan. Tämä maali riitti lopulta aina voittoon asti.

Tapiolan ottelu oli todella tasainen ja kummallakin joukkueella oli omat paikkansa. JyPK ei omista paikoistaan saanut palloa tolppaa lähemmäksi ja FC Honka pääsi juhlimaan kotiyleisönsä edessä täyttä pistepottia.

Maarianhaminassa kotijoukkue Åland United vaikutti olevan matkalla Hongan tapaan toiseen peräkkäiseen voittoon. Avausjakson jälkeen peli PK-35 Vantaata vastaan oli 2-0 kotijoukkueen eduksi. 20. minuutilla Anni Hakasalo puski hienosti pallon vantaalaisten verkkoon Gabi Rennien keskityksestä.

Vajaat kaksikymmentä minuuttia myöhemmin uusiseelantilainen osui itse. Laituri lähetti pallon päätyrajan tuntumasta kohden vierasjoukkueen maalia ja pallo löytyi lopulta Irea Virtanen Espejon selän takaa.

Toisella nelivitosella ottelun kuva muuttui. PK-35 Vantaa tuli pukukopista todella terävästi ja varsinkin prässipelaaminen oli astetta tai paria aggressiivisempaa, mikä aiheutti ongelmia Åland Unitedille.

Kamppailun 71. minuutilla paine tuotti myös tulosta. Kulmapotkun jälkitilanteesta Roosa Toivanen löysi maalin edustalta Elina Mankin, joka liukui vantaalaisten kauden avausosuman.

Kotijoukkue pyrki loppua kohden jäädyttämään pelin ja Åland United sai kulutettua pitkiä aikoja kellosta vierasjoukkueen kulmalipulla.

Mankki iski kuitenkin vielä toistamiseen. Maalipotkun jälkitilanteesta vantaalaisten hyökkääjä pääsi irtoamaan pallon kanssa täyteen juoksuun. Mankki haastoi puolustajan ja laukoi upeasti pallon oikeaan yläkulmaan rangaistusalueen rajan tuntumasta, kun varsinaista peliaikaa oli vain minuutti jäljellä.

Loppulukemat Ahvenanmaalla 2-2.

Kuva: Jyri Sulander

Search