FC Honka voittoon kotikentällä

Kansallisessa Ykkösessä pelattiin sunnuntaina yksi ottelu.
Tapiolassa FC Honka sai vastaansa Turun Palloseuran. Kotijoukkueella oli alla kirvelevä 1-2-vierastappio Lahdesta. TPS puolestaan matkusti Espooseen voitokas Rovaniemen reissu taustapeileissä.
Vierasjoukkue siirtyi Rosa Rantasen toimesta johtoon jo 3. minuutilla. Honka kuittasi pelin tasoihin vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin. Maalintekijänä Maija Meronen.
Avausjaksolla nähtiin vielä yksi osuma, ja sen viimeisteli kotijoukkueen Venla Talvitie.
Milla Punsar iski espoolaiset jo kahden maalin johtoon heti toisen nelivitosen alkuhetkillä. TPS taisteli eron jälleen maalin suuruiseksi ainoastaan seitsemisen minuuttia Punsarin osumasta. Maalin teki Jade Sinisalo.
Vauhdikkaasta ja maalirikkaasta startista huolimatta toisella puoliajalla ei lisämaaleja nähty. FC Honka nappasi täyden pistepotin lukemin 3-2.
Kuva: Juhani Järvenpää