Hyppää sisältöön

Haastajasarja käynnistyi viikonloppuna – Ilves kasvatti eroa muihin

03.09.2023

Subway Kansallisen Liigan jatkosarjojen pelit käynnistyivät viikonloppuna kahdella Haastajasarjan ottelulla.

Lauantaina PK-35 ja TPS kohtasivat Pihlajamäessä. Tasaiseksi povattu ottelu oli pitkälti odotusten mukainen. Kumpikin joukkue lähti kamppailuun riskejä vältellen, mutta intensiteetti ja panokset huokuivat kaksinkamppailujen sekä varsin kovan tempon myötä.

Kotijoukkue on viime kierroksilla ollut vahva erikoistilanteissa ja PK-35 kykeni niistä myös lauantaina luomaan uhkaa turkulaisten maalille, mutta tällä kertaa pallo ei maaliin asti löytänyt.

Myös TPS:llä oli omat tilaisuutensa ja oikeastaan kamppailu rakentui hallintajaksoista. Kumpi tahansa olisi voinut pelin voittaa, mutta tällä kertaa pisteet jaettiin maalittomalla tasapelillä.

Sunnuntaina Ilves puolestaan sai vieraakseen ONS:n Oulusta. Avausjaksolla kotijoukkue kykeni luomaan korkealla prässillään selkeitä haasteita oululaisten pelinavaukselle.

Ilves ei kuitenkaan päässyt juurikaan vaarallisille tekopaikoille. Toisaalta myös ONS:n vastaiskut olivat harvassa ja hyökkäysalueelle ei ehtinyt tarpeeksi nopeasti tukea vieraiden pallolliselle pelaajalle.

Toisella puoliajalla Ilves kuitenkin osui. Noin parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Moona Laine löysi keskityksellään Anela Ljesnjaninin rangaistusalueen sisältä. Tämä ohjasi tyylikkäästi pallon ONS-maaliin.

Hetkeä myöhemmin Laine oli itse asialla. Laitanousun päätteeksi Ilves-pelaaja pääsi yrittämään jopa kolmeen otteeseen, joista viimeinen upposi vieraiden verkkoon.

Loppulukemat Kaupin urheilupuistossa 2-0. Samalla Ilves kasvatti eroa kaikkiin Haastajasarjan joukkueisiin. TPS on lähimpänä neljän pisteen päässä.

Katso Ilveksen 1-0-osuma alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Artikkelikuva: Joope Erkkilä

 

Search