Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan

Suomi kohtasi Norjan EM-lopputurnauksen lohkovaiheen toisessa ottelussaan sunnuntaina Sionissa. Norja nousi tapahtumarikkaan ottelun voittoon loppuhetkien maalillaan.
Päävalmentaja Marko Saloranta oli tehnyt yhden muutoksen Helmareiden avauskokoonpanoon EM-kisat avanneeseen Islanti-voittoon verrattuna: Oona Sevenius aloitti Norja-ottelussa Linda Sällströmin kärkiparina.
Suomi sai otteluun huonoimman mahdollisen alun Stade de Tourbillonilla. Caroline Graham Hansen pääsi murtautumaan Suomen boksiin oikealta, ja laiturin syöttö maalin eteen kimposi epäonnisesti verkkoon Eva Nyströmin kautta.
Helmarit pääsi pitkiin pallonhallintajaksoihin alun takaiskun jälkeen. Norja puolusti keskustaa tiivisti, mutta Suomi löysi tiloja laitakaistoilta. Katariina Kosola oli karata Summasen syötöstä 14. minuutilla, mutta Norjan puolustus ehti katkaisemaan tilanteen viime hetkellä.
Seuraavaksi Nyströmin upea ristipallo avasi punapaitojen puolustuksen. Kapteeninnauhaa kantanut Linda Sällström otti taidokkaasti haltuun ja laukoi kohti etukulmaa – Cecilie Fiskerstrand venyi kuitenkin hyvään torjuntaan.
Norja ja Fiskerstrand selvittivät vaivoin Joanna Tynnilän kovan keskityksen vasemmalta 22. minuutilla. Vastustaja näytti laatuaan erikoistilanteissa, kun ensin Ingrid Engenin pusku kulmapotkun jatkotilanteesta pysähtyi ylärimaan ja seuraava kulmapotku tolppaan Anna Koivusen käsien kautta.
Molemmissa päissä riitti tilanteita, kun Norjan huippuyksilöt onnistuivat luomaan painetta Suomen maalille yksilösuorituksillaan. Oona Sirenin katko selvitti vaikean tilanteen 28. minuutilla. Seuraavaksi Koivusen upea torjunta pysäytti Ada Hegerbergin läheltä. Toisessa päässä Ria Ölingin laukaus blokattiin lupaavan hyökkäyksen päätteeksi.
Suomi tasoitti 32. minuutilla. Oona Sirenin tarkka murtava syöttö löysi Seveniuksen Norjan boksista, hyökkääjä karkasi kahdelta puolustajalta ja laukoi vasemmalla jalallaan pallon voimalla oikeaan yläkulmaan.
Helmareiden hyökkäyspeli kulki erinomaisesti ensimmäisellä jaksolla. Johtomaali oli lähellä, kun omalta kenttäpuoliskolta alkanut kombinaatio avasi vastustajan puolustuksen 37. minuutilla. Valkopaidat eivät kuitenkaan päässeet viimeistelemään Emma Koiviston tarjoilusta. Sevenius oli Norjalle vaikea pideltävä – hyökkääjän laukaus pitkän kuljetuksen päätteeksi meni niukasti ohi 39. minuutilla.
Suomi hallitsi peliä vahvasti – Ölingin laukaus boksin sisältä meni ohi etukulmasta hieman ennen taukoa. Tauolle lähdettiin 1–1-tasatilanteessa.
Toinen jakso
Vastustaja teki tauolla tuplavaihdon ja onnistui viemään pelin painopisteen Suomen kenttäpuoliskolle. Helmareiden puolustus kesti vaikka Norja vyörytti hyökkäyksiään Koivusen maalille vaarallisen näköisesti.
Norja oli onnistumaan tilkitsemään puolustusmuotoaan tauolla eikä Helmareiden hyökkäyspeli näyttänyt yhtä lennokkaalta toisen jakson alussa. Suomi alkoi kuitenkin hiljalleen löytämään rytmiään – Fiskerstrand torjui Kosolan laukauksen 58. minuutilla.
Helmarit sai taas pelin hallintaansa ja vastustaja joutui puolustamaan syvältä. Saloranta teki ensimmäisen vaihtonsa, kun Sanni Franssi korvasi Ölingin tunnin kohdalla.
Eveliina Summasen tarkka laukaus oli viedä Suomen johtoon 63. minuutilla – keskikenttäpelurin veto pysähtyi kuitenkin Suomen kannattajien harmiksi tolppaan. Paine kasvoi Norjan maalilla: seuraavaksi Sällström tarjoili maalin eteen, mutta pelivälinettä ei saatu siirrettyä verkon perukoille.
Seveniuksen laukaus boksissa Summasen tarjoilusta meni niukasti ohi Norjan puolustajan blokin kautta 69. minuutilla. Suomi vaihtoi kentälle Nea Lehtolan ja Jutta Rantalan 71. minuutilla.
Ottelu eteni kohti päätösvihellystä tasaisissa merkeissä, ja tilanteita riitti myös Suomen päädyssä. Koivunen torjui näyttävästi, kun Guro Reiten haki maalia saksipotkulla 80. minuutilla. Seuraavaksi Graham Hansen laukoi huippupaikasta yli.
Graham Hansenin yksilötaito vei Norjan johtoon 84. minuutilla. Laituri karkasi Suomen puolustajilta ja lähetti takatolpalle noston, joka painui maaliin tolpan kautta.
Helmarit teki lopussa vielä viimeiset vaihtonsa, kun Olga Ahtinen ja Anni Hartikainen juoksivat kentälle. Suomi jahtasi tasoitusta rohkeasti, ja Koivunen nousi mukaan lisäajan kulmapotkuun. Tasoitusta ei kuitenkaan nähty ja Helmarit joutui tyytymään kirvelevään tappioon.
Suomen jatkopaikka ratkeaa siis alkulohkovaiheen kolmannella kierroksella. Sveitsi ja Islanti kohtaavat myöhemmin sunnuntaina A-lohkon toisessa ottelussa. Helmarit kohtaa järjestäjämaa Sveitsin torstaina Genevessä alkulohkovaiheen päätösottelussa kello 22.00 Suomen aikaa.
Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan – Palloliitto.fi
Kuva: Jyri Sulander