Hyppää sisältöön

HJK jatkoi voittoputkeaan – paikalliskamppailu päättyi pistejakoon

28.05.2023

Subway Kansallisen Liigan seitsemäs kierros lähti liikkeelle neljällä ottelulla lauantaina. Åland United – KuPS pelataan sunnuntaina 28. toukokuuta.

Lauantain otteluista ensimmäisinä käynnistyivät Ilves – ONS ja TPS – FC Honka. Tampereella nähtiin tasainen taistelu. Ilves otti aikaisessa vaiheessa ohjat käsiinsä Anna Olmalan osumalla. Oululaisvieraat tulivat tasoihin kuitenkin pikavauhtia Aurora Harilan maalilla.

Kummallakin joukkueella oli omat tilanteensa, mutta toisella puoliajalla peli kääntyi Ilvekselle. Nopean vastaiskun päätteeksi Sofia Määttä pääsi viemään kotijoukkueen uudestaan johtoon Olmalan hienosta matalasta keskityksestä.

Loppulukemat 3-1 viimeisteli Saana Tuomala. Keskikenttäpelaaja osoitti jo toista viikkoa putkeen potkutekniikkaansa. Uskomattoman hieno vapaapotku leijaili yläkulmaan. Katso video alta.

Mikäli yllä oleva video ei näy. Klikkaa tästä.

Voitto oli Ilvekselle toinen peräkkäinen ja joukkue nousi sarjataulukossa jo viidenneksi.

Nousua teki myös FC Honka. Espoolaisjoukkue haki vierasjoukkueille vaikealta Turun Yläkentältä täydet kolme sarjapistettä.

Erittäin tasainen ottelu kahden tarkasti puolustavan joukkueen välillä. Molemmilla oli muutamia hyviä tekopaikkoja, mutta huolellisuus ja maalivahtien laadukkaat esitykset olivat maalinteon esteenä.

Yksi osuma kuitenkin nähtiin. FC Honka iski suoraviivaisesti vastaan. Muutama nopea syöttö keskialueella ja Elli Seiro pääsi irti. Varma sijoitus ohi Inkeri Niemen.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

TPS valahti tasaisessa sarjataulukossa kahdeksanneksi, FC Honka nousi neljänneksi.

Helsingissä Bolt Arenalla kohtasivat viime kauden hopeamitalisti HJK ja neljänneksi sijoittunut PK-35 Vantaa. Viime kaudella HJK ei onnistunut kotonaan voittamaan vantaalaisnippua. Lauantaina tilanne oli toinen.

Erittäin tasaisen avausjakson jälkeen HJK ratkaisi kamppailun käytännössä heti toisen puoliajan alkuhetkillä. Ensin onnistui Lotta Lindström ja vain minuutteja myöhemmin Milja Kiviranta. Loppulukemat viimeisteli Emilia Kupsanen kamppailun lopussa.

Mikäli alla oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Kotijoukkueen puolustuspelaaminen on koko kauden ollut todella ehjää. HJK on päästänyt vain kolme maalia, mikä on vähiten koko sarjassa. Avauskierroksen Honka-tappion jälkeen helsinkiläiset ovat voittaneet nyt kuusi ottelua peräkkäin.

Lauantain neljäs ja viimeinen ottelu pelattiin Paloheinässä. Derbyt HPS:n ja PK-35:n välillä ovat tavanneet olla tasaväkisiä. Tämäkin kamppailu oli juuri sitä.

Alkuhetket olivat todella varovaisia kummassakin leirissä. Turhia riskejä välteltiin ja varsinaisia maalipaikkoja ei kehkeytynyt. Kun ottelua oli takana 33 minuuttia, niin runsaslukuinen kotiyleisö pääsi tuulettamaan.

Jutta Angeria vei uransa ensimmäisellä pääsarjamaalilla HPS:n johtoon. Ne juhlat eivät kuitenkaan kestäneet kovinkaan pitkään. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Steffi Hassinen karkasi tekopaikkaan PK-35:n pitkän avauksen jälkeen. Hallittu sijoitus takakulmaan ja peli jälleen tasoihin.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Tämän jälkeen ei maalipaikoilla enää juhlittu. Ote oli kotijoukkueella, mutta PK-35:n puolustus liikkui, sijoittui ja riisti palloja organisoidusti. Näin ottelu myös päättyi 1-1-lukemiin.

Tasapelipiste oli PK-35:n kauden kolmas. Avausvoitto antaa vielä odotuttaa itseään. HPS katkaisi kahden ottelun tappioputkensa ja on tasaisessa keskikastissa tällä hetkellä sijalla 7.

Kierros huipentuu sunnuntaina Ahvenanmaalla. Kärkikamppailussa kohtaavat Åland United ja KuPS. Ottelu alkaa Wiklöf Holding Areenalla kello 16.30 ja se on nähtävissä tuttuun tapaan myös Ruutu+ -palvelun kautta.

Artikkelikuva: Janne Hirvensalo

Search