Hyppää sisältöön

HJK takaisin sarjakärkeen – Oulussa nähtiin myös hattutemppu

04.06.2023

Subway Kansallisen Liigan kahdeksas pelikierros huipentui sunnuntai-iltana Oulussa. Kotijoukkue ONS ei hyvästä taistelustaan huolimatta kyennyt katkaisemaan helsinkiläisvieraiden voittoputkea.

ONS sai Raatin Stadionille vieraakseen HJK:n. Vierasjoukkue oli voittanut kuudesti peräkkäin ennen sunnuntain kamppailua, oululaisryhmällä sen sijaan oli pistetili toistaiseksi vielä avaamatta.

Kamppailu kulki varsin selvästi HJK:n heilutellessa tahtipuikkoa. ONS taisteli uhrautuvasti läpi ottelun, mutta helsinkiläiset eivät jättäneet tällä kertaa kotijoukkueelle juuri mahdollisuuksia.

HJK prässäsi alkuhetkistä lähtien todella aktiivisesti ja pyrki pallonriistoihin jo ylhäällä.

Peli pysyi noin vartin verran maalittomana, mutta sitten kamppailu käytännössä ratkesi alle kymmenessä minuutissa. Kamppailun hahmo, Lotta Kalske, osui ensin kahdesti ja perään ONS-pelaaja ohjasi pallon omaan verkkoon. HJK siirtyi hetkessä kolmen maalin johtoon.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Samoissa lukemissa siirryttiin myös tauolle. Vierasjoukkue jatkoi erittäin aggressiivisesti myös toisella puoliajalla ja pyrki lisäosumiin aivan loppuhetkille asti.

Muutama maali myös toisella jaksolla nähtiin. Vaihdosta kentälle tullut Milja Kiviranta riisti pallon keskialueella ja juoksi päämäärätietoisesti kohden ONS-maalia. Varma sijoitus ohi Iida Eskolan ja HJK:n maalisarakkeeseen jälleen yksi osuma.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Päätöslukemat pääsi sijoittamaan Kalske, joten hän sai kruunun upealle ottelulleen. Hattutemppu Oulun illassa.

Jos alla oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Loppulukemat siis HJK:lle 5-0. Samalla helsinkiläisjoukkue siirtyi uudestaan yksin sarjan kärkeen. Eroa toisena majailevaan Åland Unitediin ja kolmantena olevaan Kuopion Palloseuraan on kolme pistettä.

Artikkelikuva: Sascha Zachhuber

Search