HPS vahvalla avausjaksolla selvään voittoon

Lauantaina Mestaruussarjassa pelattiin yksi ottelu. HPS piti pisteet Pakilassa Vasa IFK:ta vastaan.
Kotijoukkue sai ihanteellisen startin kamppailuun, kun Tessa Perttula siirsi HPS:n johtoon jo kolmannella minuutilla. VIFK-puolustus antoi rangaistusalueen sisällä huolimattoman syötön, johon Perttula ennätti ennen maalivahti Annika Luomarantaa.
Tämän jälkeen HPS oli erittäin lähellä lisäosumia useamman kerran. Luomaranta venyi muutamaan upeaan torjuntaan tai vedot painuivat ohi raameista.
Avausnelivitosen viimeisellä kymmenminuuttisella HPS:n tehot sitten toden teolla löytyivät. Ensin Eevi Paakkari löysi keskityksellään boksista Henni Rinkisen, joka puski pallon tyylillä sisään.
Pari minuuttia myöhemmin Alma Forstén seurasi ylirimasta kimmonneen pallon parhaiten ja sijoitti tyhjiin 3-0.
Vielä juuri ennen taukovihellystä maalinteossa onnistui myös Fanni Sinivuori. Hän sai pallon rangaistualueen rajan tuntumaan ja laukoi suoraan pompusta tulisesti oikeaan alakulmaan.
Toinen puoliaika oli sinällään kosmeettinen HPS:n 4-0-johtoasemassa. Vierasjoukkue taisteli loppuun asti, vaikka kokoonpano oli kovin repaleinen lauantaina. Helsinkiläiset osuivat jälkimmäisellä jaksolla kuitenkin vielä kerran.
Muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä Sonja Hillberg rakenteli oikealta laidalta hienon tekopaikan Queenie Xiangille, jolla oli helppo työ maalin edestä viimeistellä 5-0-loppulukemat.
Kuva: Niko Nakari