Hyppää sisältöön

Ilves jatkoi vahvaa virettään – PKKU nappasi kauden avausvoittonsa

24.05.2025

Kansallisessa Ykkösessä pelattiin lauantaina neljä ottelua.

Tampereella Ilves sai vieraakseen HJK Akatemian. Helsinkiläiset siirtyivät tauolle johtoasemassa, kun avausnelivitosen ainokaisesta vastasi Iiris Holmström.

Toisella jaksolla Ilves punnersi kuitenkin rinnalle ja ohi. Maalinteossa onnistuivat Anela Ljesnjanin, Aino Rasinen ja Kaisa Juvonen.

Tamperelaisille 3-1-voitto ja täysi pistepotti oli Ilvekselle kolmas perättäinen. Joukkue on sarjataulukossa jo toisena.

Hyrylässä kohtasi kaksi joukkuetta, joilta oli vielä kauden avausvoitto ottamatta. PKKU – RoPS -ottelun avausmaalista vastasi vierasjoukkue – Tiia Lipponen vei rovaniemeläiset johtoon jo 6. minuutilla. PKKU:n huippulupaava Jessi Sipilä toi joukkueensa tasoihin vielä ensimmäisellä puoliajalla.

Toisen jakson alussa Sipilä osui nopeaan tahtiin kahdesti ja viimeisteli hattutempun.

Vieraiden Niia Salminen kavensi vielä viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta lauantain ottelu oli PKKU:n.

Jasmina Liukkonen kuittasi RoPS-kavennuksen kahdella loppuhetkien osumallaan. Lopputulos Hyrylässä 5-2 ja PKKU:lle kauden avausvoitto.

Kuva: Jyri Sulander

Oulussa ONS sai vieraakseen FC KTP:n. Kärkikahinoissa läpi kauden viihtynyt kotkalaisryhmä haki pisteet myös lauantaina.

Ottelun ainokaisen viimeisteli toisen jakson alkuhetkillä Katherine Byrne. KTP on Kansallisen Ykkösen kärjessä lauantain otteluiden jälkeen.

Päivä huipentui EBK:n ja FC Lahden väliseen otteluun. Edellisottelussaan kauden avaustappionsa Tampereella kärsinyt EBK joutui poistumaan myös kotinurmeltaan pisteittä lauantaina.

Vahvasti kautensa aloittanut lahtelaisryhmä haki 1-0-voiton Espoosta. Pelin ainoan maalin viimeisteli Sanni Saarinen toisen jakson alkupuoliskolla.

Kahdeksasta pelistään viisi voittanut FC Lahti on sarjassa kolmantena.

Kuva: Joope Erkkilä

 

Search