Hyppää sisältöön

Jalkapallo on koko perheen laji – Futisäidit tytärten tukena

09.05.2020

Tanjan tyttäret Roosa ja Isa edustavat Ilvestä

Tanja Tuominen puhuu tyttäristään Roosasta, 19, ja Isasta, 20, ylpeänä. Hän kuvailee tyttäriään lahjakkaiksi jalkapalloilijoiksi ja ahkeriksi treenaajiksi. Nuorena siskokset treenasivat paljon yhdessä, ja toimintaa jalkapallon ympärillä on riittänyt aina. Jalkapallosta on muodostunut äidillekin elämäntapa.

– Aina kun pelireissu on ollut edessä, on puurot tehty. Vielä silloinkin kun lapset ovat olleet aikuisia. Se on sellainen ekstrapalvelu, jonka äiti on hoitanut.

Tuominen keittää puurot mielellään, sillä hän ymmärtää, miten paljon pääsarjatasolla pelaaminen hänen tyttäriltään vaatii.

– Kyllähän sen äitinä on ymmärtänyt, että ei tämä Roosalle ja Isalle ole enää pitkään aikaan ollut vain harrastus. Enemmänkin se on sellainen elämäntapa. Myös koko meidän perheessä.

Tuominen on osallistunut paljon myös Ilveksen seuratoimintaan. Tutuksi ovat tytärten juniorivuosina tulleet niin joukkueenjohdon tehtävät kuin perinteiset kahvionpitotehtävätkin. Tuominen toteaa kuitenkin nauraen, että yksi homma ei ole koskaan ollut häntä varten.

– Mitään leipomisäitiä ei kyllä minusta saa.

Tuominen viihtyy edelleen katsomossa kannustamassa. Viime kausi oli Tuomiselle äitinä aivan erityinen, sillä kaudella 2019 hänen molemmat tyttärensä saivat peliaikaa edustusjoukkueessa.

– Se oli ihan mahtavaa. Joka kerta kun Tammelassa oli kotipeli ja tuli ne alkujutut, niin melkein kyynel oli silmässä. Olen niin ylpeä tytöistä.

Tuominen on iloinen, että tyttäret päätyivät juuri jalkapallon pariin nuorina.

– Vaikka menestystä ei olisi tullutkaan, tytöillä on ollut upea elämäntapa. Se on kantanut pitkälle ja siitä on saatu hyviä asioita.

KuPS-siskosten Neean, Nannen ja Natasan äiti Arja iloitsee naisjalkapalloilijoiden arvostuksen noususta

Myös Arja Bergin perheessä jalkapallolla on suuri rooli. Bergillä on seitsemän lasta, joista jokainen on harrastanut jalkapalloa. Tyttäristä kaikki viisi ovat pelanneet pääsarjatasolla. Bergin vanhin tytär Nelli Berg on pelannut myös ammattilaisena Italiassa. 28-vuotias Ninni Berg pelasi aikaisemmin SM-sarjassa sekä oli mukana nuorisomaajoukkueissa. 32-vuotias Neea Berg toimii Kuopion Palloseuran naisten edustusjoukkueen kapteenina. Myös nuoremmat tyttäret Nanne, 18, ja Natasa, 20, Ruuskanen edustavat KuPS:ia Kansallisessa Liigassa. Arja Berg on myös pelannut itse jalkapalloa harrasteporukassa jo 12 vuoden ajan. Berg kuitenkin toteaa naureskellen, että ei pysty kentällä lapsiaan haastamaan.

– Lapsethan on miljoona kertaa taitavampia kuin minä, että ehkä lapset sanoisivat, että minä pelailen jalkapalloa.

Vaikka Bergin oma pelaaminen ei ole ollut tavoitteellista, hän uskoo sen auttavan ymmärtämään esimerkiksi lasten kentällä kokemia tunnetiloja.

– Samanlaisia tunteita se herättää. Onnistumisten riemu, varsinkin maalin tekeminen, se on aina hienoa. Ja toisaalta kun tulee epäonnistumisia, niin se pettymys ja harmi. Samat tunteet ne on siellä. Joskus vanhemmat ovat kovia antamaan neuvoja kentän laidalta, mutta kun itse on pelannut, niin ymmärtää miten vaikeaa se oikeasti on.

Yli 20 vuotta lastensa pelaamista seurannut Berg on tyytyväinen siihen, miten paljon lajissa on menty eteenpäin. Hän antaa kiitosta esimerkiksi junioripelien tuomareille, jotka nykyään osaavat puuttua paremmin vanhempien mahdollisiin ylimääräisiin puuttumisiin. Myös naisten jalkapallossa on Bergin mukaan menty paljon eteenpäin tänä aikana, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana sillä saralla.

– Viimeisen parin vuoden aikana on menty näkyvästi eteenpäin. Olosuhteet ovat parantuneet, ja mielestäni myös valmennus – nuoremmat valmentajat tuntuvat ymmärtävän paremmin, että jalkapallossa on muutakin kuin voima ja nopeus.

Berg iloitsee siitä, että nykyään myös naisjalkapalloilijalla on mahdollisuus tulla arvostetuksi urheilijana.

– Maailman on erilainen kuin silloin aikanaan kun Nelli ja Neea aloittivat jalkapallon. Onneksi asiat ovat menneet eteenpäin.

Bergille itselleen jalkapallon seuraamisesta on tullut elämäntapa, joka ei pääty silloinkaan kun lasten urat jalkapalloilijoina päättyvät. Jalkapallon parissa on koettu niin paljon, että Berg ajattelee jalkapalloyhteisöä enemmänkin perheenä.

– Kun menen katsomaan peliä, en jännitä vain omien tyttöjeni puolesta. Jännitän sen koko joukkueen, valmentajien ja kaikkien puolesta.

Search