Hyppää sisältöön

Jalkapallopäivän etkot sisälsivät draamaa, yllätyksiä ja uskomattomia maaleja – nähtiinkö kauden osuma?

10.06.2023

Subway Kansallisessa Liigassa nähtiin lauantaina Jalkapallopäivän etkoina täysi viiden ottelun kierros. HJK ja Åland United joutuivat nöyrtymään. Emma Santamäen maali hakee vertaistaan.

Sunnuntaina 11. kesäkuuta vietetään historian ensimmäistä Jalkapallopäivää. Subway Kansallinen Liiga sai kunnian järjestää viralliset etkot, koska lauantaina pelattiin täysi sarjakierros.

Pelit pyörähtivät käyntiin Kuopiossa ja Helsingin Pihlajamäessä kello 14.00.

KuPS – PK-35 Vantaa ottelun alla palkittiin jälleen Subway Kansallisen Liigan legendoja. Oman kunniataulunsa sai kuopiolaisjoukkueen valmentajaksi vastikään saapunut Pauliina Miettinen.

Kuva: Niklas Pehkonen

Ottelu kulki myös alusta asti varmasti niitä suuntaviivoja pitkin, mitä Miettinen toivoi. KuPS tuli kamppailuun hurjalla sykkeellä. Kahdessakymmenessä minuutissa taululla oli jo 3-0-lukemat, kun Wilma Forsblom, Gentjana Rochi ja Anni Hartikainen osuivat.

Mikäli alla oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Vantaalaisvieraat eivät päässeet vaikean alun jälkeen oikein missään kohtaa kunnolla peliin mukaan. KuPS hallitsi kenttätapahtumia ja piti kontrollin vakuuttavasti hyppysissään.

Hartikainen osui vielä toistamiseen. Maalinteossa kuopiolaisilta onnistuivat myös Ana Paula Silva Santos ja Aino Kröger. PK-35 Vantaan ainokaisen viimeisteli lopussa uransa ensimmäisellä liigamaalilla Liina Tervo. Loppulukemat 6-1.

Pihlajamäessä oli tasaisempaa ja sanan varsinaisessa merkityksessä. PK-35 – ONS -ottelun avauspuoliaika oli tiukkaa taistelua, jossa ei maalipaikoilla mässäilty. Oululaisvieraat saivat luotua kuitenkin pientä uhkaa kotijoukkueen maalille. PK-35 oli avausjaksolla hyökkäyssuuntaan hyvin näkymätön.

Toisella puoliajalla myös maaliverkot alkoivat heilua. ONS siirtyi kapteeninsa Aurora Harilan tarkalla laukauksella johtoon. Kuin taikaiskusta myös kotijoukkue alkoi saamaan virtaa omaan pallolliseen peliinsä ja PK-35 kykeni viemään painetta toistuvammin oululaisten kenttäpäätyä kohden.

Lopulta Minea Lassas jysäytti erittäin tyylikkäällä kudilla vastapalloon Pallokerhon tasoihin. Peli 1-1 ja kummankin joukkueen kapteenit olivat osuneet puiden väliin.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Lassas tasoitti pelin, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä kymmenisen minuuttia ja yliajan kynnyksellä ONS-leirin taivas synkkeni entisestään. Pallo vietiin pilkulle ja Hertta Laurinkoski ei erehtynyt. PK-35 nousi takaa rinnalle ja ohi. Loppulukemat 2-1 Algeco Areenalla.

Lähistöllä Paloheinässä alkoi kello 16.00 päivän kolmas ottelu. Ennakkoon todella tasaiseksi povattu HPS – Ilves sitä myös oli.

Kotijoukkueen lievässä painostuksessa alkaneen ottelun avausmaali nähtiin 26. minuutilla. Ilveksen Anna Olmala ehti ensimmäisen jatkopalloon Iina Rautiaisen torjunnasta ja sijoitti tamperelaiset edelle.

Vieraiden kannalta tilanne muuttui huolestuttavammaksi hetki ennen avausnelivitosen loppua. Kaisa Juvonen sai punaisen kortin estettyään HPS:n Henni Rinkistä pääsemästä läpiajoon.

Ilves kuitenkin taisteli ja puolusti tuttuun tyyliin organisoidusti. HPS painosti ja varsinkin ottelua loppua kohden hyvinkin vahvasti, mutta vaarallisille paikoille se ei helposti tiivistä tamperelaisten puolustusta vastaan päässyt. Tasoitus kuitenkin nähtiin. Anna-Stina Simonen pääsi sijoittamaan kotiyleisön kannalta helpottavan 1-1-tasoituksen.

Katso video tästä, jos yllä oleva twiitti ei näy.

Simosen maalin jälkeen HPS jahtasi puoli tuntia voittomaalia, mutta sitä ei syntynyt. Ilves matkustaa takaisin Tampereelle yksi piste viemisinään.

Kierroksen kaksi viimeistä ottelua sisälsivätkin sitten hienojen maalien lisäksi myös jonkinlaiset yllätykset. HJK ja TPS tarjosivat Bolt Arenan 1144-päiselle yleisölle ja ihmisille niin Ruutu-palvelun kuin Ylen äärellä hienon ottelutapahtuman.

Sarjakärkenä, ja seitsemän ottelun voittoputki allaan, kamppailuun lähtenyt HJK joutui nöyrtymään. TPS puolusti, taisteli ja osui kaukolaukauksillaan uskomattomalla prosentilla.

HJK tuli otteluun räväkästi. Pallo kävi liki maaliviivalla ja vaikutti siltä, että helsinkiläisten johtomaali roikkuu ilmassa. Toisin kuitenkin kävi. TPS-kapteeni Emma Santamäki iski sellaisen maalin, jota sopii ihastella vielä monta kertaa tulevaisuudessakin.

Älykästä pelinlukemista ja lopulta omalta kenttäpuoliskolta lähtenyt kuti painui verkkoon. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, paina tästä.

TPS:n avausmaali tuntui lamaannuttaneen myös kotijoukkueen pelaamisen hetkeksi. Tauolle mentiin turkulaisten maalin johdossa.

Toisella puoliajalla pelin kuva jatkui pitkälti samana. TPS sai tylsytettyä parhaimman terän HJK-hyökkäyksistä ja ne paikat, mitä helsinkiläisjoukkue sai, viuhuivat ohi tai muutaman kerran myös maalin kehikoihin. Myös Inkeri Niemi TPS-maalilla pelasi upean ottelun ja sai siitä palkinnoksi lopulta nollapelin.

TPS sen sijaan ei tyytynyt vain yhteen maaliin, vaan myös Viivi Ollonqvist ja Netta Hanhimäki näyttivät potkukykyään. Kummaltakin todella hienot kaukolaukaukset ja vieraat kotimatkalle 3-0-voitolla.

Jalkapallopäivän etkot huipentuivat Maarianhaminassa. Toinen pitkässä voittoputkessa vaeltanut joukkue, Åland United, koki HJK:n kohtalon. Putki katkesi ja Wiklöf Holding Arenalla juhli FC Honka.

Espoolaiset nappasivat aikaisen johdon. Daniela Sandåsin upeasta pitkästä avauksesta pääsi irti Wilma Sjöholm. Hienojen maalien lauantain mukaisesti Honka-pelaaja kiskaisi pallon maalin kattoon.

Mikäli yllä oleva video ei näy, klikkaa tästä.

Ahvenanmaalaiset painoivat päälle koko ottelun ja joutuivat omakätisesti myös todistamaan espoolaisjoukkueen vahvan maalivahti- ja puolustuspelin täydeksi todeksi.

FC Honka pelasi todella ehjän ja taistelevan vieraspelin vaikeassa paikassa. Viimeisenä lukkona oli mahtavan alkukauden pelannut Sofia Manner.

Muutenkin hienon pelin kruunuksi Honka-vahti otti todellisen gamesaverin yliajalla. Jacqui Hand lähetti tarkan laukauksen kohden yläkulmaa, mutta Manner haki myös tämän liki mahdottomalta näyttäneen pallon.

Tilanne toden teolla tasoittui sarjan kärjessä. KuPS nappasi piikkipaikan takaisin. HJK on tasapisteissä toisena. Åland United on kaksikosta kolme pistettä perässä. FC Honka nousi lauantain tuloksilla vain pisteen päähän ahvenanmaalaisista.

Artikkelikuva: Riku Laukkanen

Search