Jessica Wade – Etelä-Afrikan maajoukkuepelaaja valmistautuu alkavaan kauteen intoa täynnä
Åland Unitedin keskikentällä operoi alkavalla kaudella rauhallinen ja taitava pelaaja, joka saapui Briotech Kansalliseen Liigaan Etelä-Afrikasta asti. Jessica Wade lähtee kauteen suurin odotuksin.
Åland United julkisti viime vuoden lopulla sopimuksen eteläafrikkalaisen keskikenttäpelaajan Jessica Waden, 22, kanssa. Hän saapui seuraan synnyinmaansa pääsarjan JVW FC:n paidasta ja Wade valittiin vastikään liigan viime kauden parhaaksi keskikenttäpelaajaksi.
Hän syntyi huhtikuussa 2003 Etelä-Afrikan suurkaupungissa Johannesburgissa. Wade kasvoi kuitenkin hivenen rauhallisemmassa ympäristössä, Albertonin kaupungissa, mikä on noin 30 kilometrin päässä Johannesburgista.
– Se on todella mukavaa esikaupunkialuetta. Ihmiset suurilta osin tuntevat toisensa. Lapsuuteni oli kiireistä, mutta huippuhauskaa aikaa. Urheilin käytännössä joka päivä, harrastaen useita eri lajeja. Jalkapallo oli kuitenkin alusta asti itselleni tärkein, kertoo Wade.
– Kotipuolessa minulla on 16-vuotias pikkuveli ja 2-vuotias velipuoli. Äitini toimii urheilun parissa. Hän on aktiivisesti mukana niin kestävyysjuoksutapahtumissa kuin tenniksessä. Isäni on toisena omistajana yrityksessä, joka valmistaa saranoita.
Wade kertoo äitinsä olevan hänen suurin idolinsa.
– Hän on kaikkea sitä, mitä toivon itseni joskus olevan. Äiti on kiltti, lojaali ja suoraselkäinen. Hän osaa olla myös oikealla tavalla hurja ja peloton suojellessaan itselleen rakkaita ihmisiä. Olen siitä onnekas, että perhepiirissäni on useita upeita naisroolimalleja, joilta oppia.
Myös tennis oli Wadelle tärkeä laji jo nuorena – kenties varteenotettavin kilpailija jalkapallolle. Hän halusi kuitenkin tehdä paljon eri asioita ja liikunnallisuuden vierellä on aina kulkenut rakkaus musiikkia kohtaan. Wade soittaa vapaa-ajallaan muun muassa pianoa, mikä tuo ihanteellista tasapainoa huippu-urheilijan arkeen.
Jalkapallo oli kuitenkin mittavan laji- ja harrastuskirjon joukossa se, joka vei hänet täysin mennessään. Wade pohti kuitenkin nuorena – olisiko jalkapallosta mahdollista tulla hänelle aidosti ammatti.
– Jatkoin opintojani markkinointijohtamisen parissa, mutta haaveeni on aina ollut pelata ammattilaisena Euroopassa.
Tämän haaveen ensiaskeleet Wade otti 7-vuotiaana poikien joukkueessa nimeltä Rovers. Hän oli ainoa tyttö joukkueessa. Waden mukaan jalkapalloa ei vielä tuolloin nähty hänen kotiseudullaan lajina, jota tytötkin pelaisivat.
– Yksi joukkueessa pelanneista pojista oli paras ystäväni. Hän päästi minut aina mukaan pihapeleihin ja kutsui mukaansa Roversin harjoituksiin, joissa hänen isänsä toimi valmentajana. Jo ensimmäisten harjoitusten jälkeen tiesin löytäneeni todellisen intohimoni.
Kentällä Wade on rauhallinen ja harkitseva pelaaja. Hän pitää teknisiä ominaisuuksiaan vahvuutenaan, mutta haluaa kehittyä kaikilla pelin osa-alueilla joka päivä.
Wade katsoo paljon pelejä ja seuraa ennen kaikkea oman pelipaikkansa pelaajien tekemistä kentällä.
Pelipäivän koittaessa tutut rutiinit puskevat pintaan toistuvasti. Wade nauttii aina samanlaisen kaurapitoisen aamiaisen, suuntaa kuntosalille ja herättelee kroppansa ottelua varten.
Samanlaisin valmisteluin hän lähti myös A-maajoukkuedebyyttiinsä viime joulukuussa. Wade kuvailee tuon ottelun tunnetilaansa liki surrealistiseksi.
Toinen upea muisto hänelle Etelä-Afrikan väreissä on vuodelta 2018, kun hän pääsi edustamaan maataan alle 17-vuotiaiden MM-kisoihin.
Nyt on uuden seikkailun vuoro, linnuntietä liki 10 000 kilometrin päässä kotoa, Ahvenanmaalla.
– Agenttini etsi minulle seuraa Euroopasta ja olen aivan mielettömän onnellinen sopimuksestani Åland Unitedin kanssa. Olen nauttinut joka hetkestä ja joukkuekaverini sekä koko joukkue on ottanut minut uskomattoman lämpimästi vastaan.
– Päällimmäisenä tunteena näin alkuun on kiitollisuus kaikesta siitä tuesta ja avusta, jota olen saanut sopeutuessani tähän isoon muutokseen elämässäni.
Kuten olettaa saattaa, niin pimeys ja ennen kaikkea kylmyys tulivat Wadelle pienenä shokkina, mutta hän kertoo jo hiljalleen tottuneensa Suomen talveen.
Tulevaisuudessa Wade toivoo jatkavansa itsensä haastamista ja uusien seikkailujen etsimistä. Hän haluaa päästä pelaamaan mahdollisimman korkealla tasolla Euroopan sarjoissa tulevaisuudessa.
Juuri nyt keskittyminen on kuitenkin sataprosenttisesti alkavassa kaudessa. Wade haluaa jatkaa kehittymistään pelaajana ja olla paras versio itsestään joukkuekaverina Åland Unitedin ryhmässä.
Ennen kaikkea hän haluaa auttaa ahvenanmaalaiset mestaruustaisteluun.

Kuvat: Sascha Zachhuber