Hyppää sisältöön

JyPK karsintojen toiseen osaotteluun hyvistä asetelmista

26.11.2020

Jyväskylän Pallokerho pääsee lähtemään Subway Kansallisen Liigan karsinnan toiseen osaotteluun lupaavista asetelmista, sillä se voitti Vaasa IFK:n ensimmäisessä osaottelussa peräti 0-6. Takki auki ei ole varaa kauden päätökseen silti lähteä, toteaa JyPK:n keskikenttäpelaaja Riikka Lilja.

JyPK vei liigakarsinnan ensimmäisen osaottelun nimiinsä suurilukuisesti 0-6. Ottelussa vahvasti esiintynyt jyväskyläläisten keskikenttäpelaaja Riikka Lilja ei ollut silti täysin tyytyväinen joukkueen suoritukseen, vaikka tärkeä tulos saavutettiinkin.

– Ottelun alku oli meille tosi vaikea, ja koko ajan tuntui, että oli pieni hätä päällä. Meillä oli koko ajan vähän kiire pallon kanssa. Saimme kuitenkin rauhoitettua pelin hyvin ja lopulta maalejakin tuli hyvin, Lilja kuvailee ensimmäistä osaottelua.

Vaikka tuloksellisesti ottelu oli varsin selvä, on Lilja sitä mieltä, että VIFK teki ottelussa monia asioita hyvin. Vaasalaiset olivat omalla tavallaan vaarallisia, vaikka maaleja ei kotijoukkueelta nähtykään.

– He (VIFK) pyrkivät etenemään vastahyökkäyksillä ja pitkillä palloilla. Ja kyllähän he näin muutaman aika vaarallisen paikan saivatkin. Hyvin he tulivat pääpalloihin ja olivat vahvoja niissä, Lilja kuvailee VIFK:n vahvuuksia.

VIFK oli vahva pääpalloissa. Kuva: Ville Laitinen

Keskikenttäpelaajan mukaan otteluun lähdetään antamaan kaikkensa, eikä kukaan joukkueessa halua tyytyä vain säilymiseen.

– Kaikki haluavat varmasti olla parempia. Haluamme päättää kauden voittoon ja hyvään peliin. Emme me missään nimessä lähde tähän otteluun takki auki, vaan vielä on töitä tehtävänä.

Toinen osaottelu pelataan Jyväskylässä Verkahallissa lauantaina 28.11. klo 15.00 alkaen. Paikalle otetaan 100 katsojaa, joten ottelu pelataan pienen yleisön edessä. Liljan mielestä on kuitenkin hienoa päättää kausi jyväskyläläisyleisön edessä.

– Hyvältähän se aina tuntuu kotiyleisön edessä pelata ja hienoa päättää tämäkin kotiyleisön edessä.

Search