Hyppää sisältöön

JyPK:n ja Ilveksen ottelusta ei puuttunut draamaa

19.01.2020

JyPKillä oli heti ensiminuuteilla mahdollisuus karata johtoon Kia Voutilainen rynnätessä läpi, mutta Ilves-vahti Kiira Kaivola ehti väliin osuen Voutilaiseen. Vaikka törmäys vaikutti rajulta, molemmat pystyivät jatkamaan ottelua. JyPK hallitsi ottelun alkua. Ilves pääsi paremmin peliin mukaan vartin jälkeen. JyPK kuitenkin teki ottelun avausmaalin.

28. minuutilla Tiina Tiainen prässäsi pallon Ilves-puolustukselta. Pallo ajautui Alma Forsténille, jonka veto kimposi puolustuksen kautta maaliin. Maali merkittiin Ilveksen omaksi maaliksi. Ilves sai jakson loppua kohden paremmin painetta JyPK päätyyn. Vihreille tuli monia helppoja pallonmenetyksiä, joista Ilves pääsi kontraamaan. Valtaosin hyökkäykset tukehtuivat kuitenkin ennen 16-rajaa.

Ilves tuli kuitenkin tasoihin ennen taukoa. Pitkän keskityspallon purku jäi JyPK puolustukselta rangaistusalueen rajalle. Saana Tuomala sai jalan vapaaksi ja laukoi komeasti vasempaan yläkulmaan. JyPKin maalilla pelanneelle Pauliina Tähtiselle ei jäänyt mahdollisuuksia.

Tauolle mentiin lukemissa 1-1.

Ilves jatkoi siitä mihin avauspuolikkaalla jäi. Se hallitsi puoliajan alkua. JyPKille tuli helpohkoja pallonmenetyksiä ja kakkospallot Ilves vei useasti. JyPK kuitenkin pystyi tyrehdyttämään hyökkäykset niin, ettei Tähtiselle asti pallo kerennyt kuin poimittavaksi. Ottelun erotuomari Aihan Dag ehti vilkutella Jasmin Miettiselle vielä keltaista korttia. Sitten vihreät iskivät kahdesti kolmen minuutin sisään.

Ensin Henni Rinkinen tsippasi pallon Ilveksen linjan taakse ja Tiina Tiainen nosti sen yli Kaivolan ja JyPKin 2-1. johtoon. Hetki myöhemmin Niia Salmisen loistava syöttö lävisti Ilves-linjan ja vasemmalta sisään noussut Rinkinen latoi pallon etukulmasta ohi Kaivolan ja tilanteeksi 3-1.

Ottelun kuva pysyi hyvin pitkälti samana. Rinkinen ja Salminen toivat laidoilla jatkuvan vaaran vastustajalle. Kuitenkin JyPKin linjojen väliin ajoittain jääneen tilan Ilves hyödynsi vastahyökkäyksillä. Tällaisesta tilanteesta syntyi 3-2 kavennuskin. Jenni Kantanen voitti kakkospallon keskialueella ja pitkän kuljetuksen jälkeen nosti 16-rajan tuntumasta pallon yli Tähtisen.

Ottelun erikoinen nähtiin minuuttia myöhemmin. Outi Salmijärven avaus osui epäonnisesti Heta Olmalan sääreen, josta se kimposi kohti maalia. Tähtinen yritti pysäyttää palloa, mutta se lipui jypkiläisittäin ajatellen viivan väärälle puolelle, 3-3.

Jos joku luuli että draama loppui siihen, erehtyi. Niia Salminen kaadettiin minuutti tasoituksen jälkeen rangaistusalueella. Kiira Kaivola torjui kuitenkin Marika Ritvasen pilkun aivan vasemmasta alakulmasta.

– Harmittaa, kun ei saatu voittoa. Suurin osa pelistä oli meidän kontrollissa. Kahden maalin johdon menetys yhden synkän minuutin aikana tuntuu erityisen pahalta. Pelaaminen on mennyt eteenpäin ja jokaisen yksilön halu voittaa, oli pelin paras anti. Kopissa pelin jälkeen olivat päät painuksissa ja selkeästi näkyi, että tasapeli ei riittänyt kellekään. Toivottavasti tämä näkyy treeneissä positiivisena kiukkuna ja parin viikon päästä, kun taas pelataan, ollaan pykälän tai pari valmiimpia voittamaan, summasi ottelu JyPK:n päävalmentaja Tuomas Jaakkola seuran sivuilla.

Arvaa, ketkä etenevät jatkoon naisten Suomen Cupin lohkovaiheesta ja osallistu arvontaan >>

Lähde: JyPK:n kotisivut

Search