Hyppää sisältöön

Kahden ottelun viikonloppu – HJK haastaa kärkijoukkue Åland Unitedin

11.09.2020

Subway Kansallisessa Liigassa pelataan lauantaina kaksi ottelua. Klo 15.00  Espoossa starttaa FC Hongan ja TPS:n kierrokselta yhdeksän siirtynyt ottelu ja puoli tuntia myöhemmin Helsingissä käynnistyy mitalitaiston kannalta merkittävä ottelu HJK – Åland United.

TPS:lla tiukat paikat

TPS on perinteisesti ollut Hongalle vaikea vastustaja. Talvella pelatussa Suomen Cupin ottelussa Honka oli niukasti parempi lukemin 1-0. Kauden alettua joukkueiden suunnat ovat olleet hyvin erilaiset. Honka on tällä hetkellä sarjassa kuudentena, mutta yhden ottelun muita kärkijoukkueita vähemmän pelanneena sillä on hyvä mahdollisuus nousta vielä mitalitaisteluun mukaan. Viimeaikaiset näytöt ovatkin Hongalla olleet hyvin positiivisia. Viimeisimmästä tappiosta on vierähtänyt jo yli kuukausi, vaikka tuona aikana vastaan on asettunut kärkijoukkueita, kuten TiPS ja KuPS. Hyvässä vireessä ovat olleet mm. Dana Leskinen sekä aikaisemmin juuri TPS:a edustanut Tiia Savolainen.

TPS:n kausi on ollut synkkä, ja joukkueelle olisi elintärkeää saada edes yksi piste Hongan vieraana. Viikonlopun ottelun jälkeen turkulaisilla jäljellä on enää viisi ottelua, ja ero toiseksi viimeisenä olevaan JyPK:n on venynyt jo yhdeksän pisteen mittaiseksi. TPS on pelannut muutaman viime kierroksen aikana tasaisempia otteluita kuin alkukaudesta, mutta niin ikään nämäkin ottelut ovat kaikki kääntyneet tappioiksi. Parhaimmillaan TPS on puolustanut uhrautuvasti, mutta 90 minuuttia on pitkä aika pelkästään ottaa vastaan. Pelin rakentamiseen olisi löydettävä uusia aseita, mikäli pisteille mielitään loppukaudella.

Lauantain ottelussa nähdään jälleen yksi siskosten kohtaaminen. Honkaa edustava Wilma Spets ja TPS:n paidassa pelaava sisko Viivi Spets todennäköisesti tulevat kohtaamaan kentällä, sillä Wilma kuuluu Hongan vakiokokoonpanoon ja myös Viiville on ollut tällä kaudella tarjolla minuutteja jokaisessa TPS:n ottelussa.

Kaksi kovaa joukkuetta kohtaa Helsingissä

Viikonlopun toinen ottelu on HJK:n ja Åland Unitedin kohtaaminen. Sarjan kärjessä majaileva Åland United on esiintynyt erityisesti sarjan syyspuolikkaalla äärimmäisen vahvasti. Monet ovatkin nostaneet joukkueen sen viimeaikaisten esitysten perusteella jo mestarisuosikiksi. Yksi joukkueen kirkkaimpia tähtiä on ollut elokuun kuukauden pelaajaksi valittu Anni Miettunen. Miettunen odottaa viikonlopun ottelua innolla, sillä kovat pelit aina sytyttävät joukkuetta.

– On kiva pelata HJK:ta vastaan, sillä on aina on kiva pelata kun tulee kovia pelejä. HJK:lla on hyvä jengi ja sarja on tiukka, kuten tällä kaudella on nähty. On mukavaa, että kausi on ollut tällainen, että jokaisella ottelulla on iso merkitys, Miettunen kuvailee.

HJK:n taso on hieman heittelehtinyt kauden aikana. Olympiastadionilla PK-35:ttä vastaan sen esitys oli huippuluokkaa. Toisaalta takana on myös viimeaikaiset tappiot JyPK:lle ja KuPS:lle. Miettusen mukaan HJK:n ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu vahva hyökkäyspään pelaaminen.

– Heillä on todella organisoitu pelimalli, ja varsinkin hyökkäyspelissä he ovat tosi vahvoja. Heillä on monia keinoja, joilla he pystyvät luomaan maalipaikkoja. Lisäksi heillä on vaarallisia pelaajia, joiden kanssa on oltava todella tarkkana.

Organisoitu, vahva ja vaarallinen on kuitenkin myös Åland Unitedin oma nippu. Joukkue on sarjan vähiten maaleja päästänyt jengi, ja toisaalta myös maaleja vastustajien päädyssä on syntynyt Kansallisen Liigan joukkueista toiseksi eniten.

– Mestaruus on meidän tavoitteemme, olemme sen jo sanoneet tammikuussa. Ja tällä joukkueella se on todellakin mahdollista, Miettunen summaa.

Subway Kansallinen Liiga onnittelee Anni Miettusta valinnasta elokuun Kuukauden pelaajaksi!

Search