Hyppää sisältöön

Kansallinen Cup jatkuu viikonloppuna kolmella ottelulla – Helsingissä paikallisottelu

23.02.2023

Kansallinen Cup jatkuu viikonloppuna kolmella kamppailulla. Lauantaina pelataan kaksi ja sunnuntaina yksi ottelu.

Kaikissa kolmessa lohkossa on pelejä pelattuna jo. Joka lohkossa tapahtuu myös tulevana viikonloppuna. Lauantaina 25. helmikuuta C-lohkossa VIFK saa vastaansa Ilveksen. Vaasalaisjoukkue on vielä toistaiseksi pisteittä. Joukkueiden aiemman kohtaamisen vei Ilves. Lohkoa johtaa kummatkin ottelunsa voittanut TPS.

A-lohkossa FC Lahti saa hurjimman mahdollisen vieraan, kun hallitseva Suomen mestari KuPS tulee kylään. Lahtelaisjoukkue on kohdannut FC KTP:n toistaiseksi kahdesti. Kumpikin joukkue on voittanut kertaalleen. KuPS on pelannut vain yhden ottelun, josta irtosi 6-0-voitto kotkalaisryhmästä.

Viikonlopun Kansallisen Cupin mittelöt huipentuvat sunnuntaina. Tuolloin Talin hallissa HJK ja PK-35 iskevät yhteen paikallispelissä.

HJK voitti avausottelussaan HPS:n ja PK-35 hävisi vieraissa Åland Unitedille. Sunnuntaina nähdään varmasti vauhdikas ottelu.

Viikonlopun pelit

La 25.2. klo 17.15 VIFK – Ilves
La 25.2. klo 17.15 FC Lahti – KuPS
Su 26.2. klo 14.30 HJK – PK-35

Tutustu Kansallisen Cupin lohkotilanteisiin ja otteluohjelmaan tarkemmin täältä.

 

Search