Kansallinen Ykkönen pyörähti lauantaina toden teolla käyntiin
Kansallisessa Ykkösessä pelattiin viikko sitten yksi ottelu, mutta tämän viikonlopun aikana jokainen joukkue avaa kautensa. Lauantaina pelattiin jo neljä ottelua.
Päivä starttasi Turun Veritas Stadionilla. TPS sai vieraakseen ONS:n. Tasaiseksi povattu kamppailu päättyi lopulta myös maalittomaan tasapeliin. Kummallekin joukkueelle sarja-avauksesta siis yksi piste tilille.
Seuraavana peli potkaistiin käyntiin Espoossa, jossa kautensa avasivat EBK ja FC KTP. Kahden kovin odotuksin kauteen lähtevän joukkueen kamppailusta muodostui lopulta varsin yksipuolinen näytös.
Avausjakson hahmo oli PK-35 Vantaan paidasta Espooseen siirtynyt hyökkääjä Elina Mankki. Hän osui ensimmäisen puolituntisen aikana kahdesti.
Toisella puoliajalla, noin tunnin kohdalla Ella Pitkänen kasvatti EBK-johdon jo kolmen maalin suuruiseksi. Loppulukemat 4-0 viimeisteli vielä Matilda Sandbacka.
Hämeenlinnassa sarjanousija HJS kohtasi sarja-avauksessaan FC Hongan. Espoolaisjoukkue aloitti oman kautensa jo 14. maaliskuuta 2-0-voitolla PKKU:ta vastaan.
Lauantai oli kuitenkin hämeenlinnalaisryhmän juhlaa. HJS vei kamppailun peräti 5-1-lukemin nimiinsä. Helmi-Sofia Palmu osui kahdesti ja Ella Leskelä, Ruut Isotalo sekä Veera Aho kirjasivat kukin yhden maalin tililleen.
Lahden Kisapuistossa kotijoukkue FC Lahti haastoi HJK Akatemian. Avausmaalin viimeisteli kotijoukkueen Elli Savolainen. Ennen taukovihellystä Nenet Seifulla toi helsinkiläiset kuitenkin tasoihin.
Toisella nelivitosella Kerttu Kossila palautti FC Lahden johtoon ja noin parikymmentä minuuttia ennen loppua Rilla Valkonen tuplasi johdon.
HJK Akatemia kiri vielä maalin päähän Elsa Krogeruksen osumalla, mutta enempää maaleja ei Kisapuistossa nähty. Lopputulos 3-2.
Sunnuntaina JyPK kohtaa vielä kotikentällään PKKU:n
Kuva: Janne Hirvensalo