Hyppää sisältöön

Kauden avausottelu Vantaalla päättyi tiukan taistelun jälkeen tasalukemiin

12.04.2024

Subway Kansallisen Liigan kausi alkoi Vantaan Myyrmäessä. PK-35 Vantaa ja PKKU eivät löytäneet keskinäistä paremmuutta. Myyrmäessä oli paikalla 502 katsojaa.

Avauspuoliaika oli todella tasaväkinen. Sarjanousija PKKU tuli kamppailuun todella ennakkoluulottomasti ja lähti vastahyökkäyksiin aina paikan saatuaan. Varsinkin vasemman laidan kautta joukkue pääsi murtautumaan keskityspaikoille.

Myös kotijoukkue pääsi luomaan uhkaa PKKU-maalille, mutta aivan a-luokan maalipaikkoja kumpikaan joukkue ei saanut luotua. Maalivahdit Irea Virtanen Espejo ja Veera Tammi pelasivat kumpikin todella varmasti.

Ensimmäisen jakson loppu ja toisen puoliajan alku olivat lievää PKKU-hallintaa. Jälkimmäisen nelivitosen edetessä vantaalaiset alkoivat vyöryttämään peliä aggressiivisemmin vierasjoukkueen maalia kohden.

Maalipaikoille PK-35 Vantaa ei kuitenkaan päässyt murtautumaan. Joukkue pakotettiin laukomaan varsin kaukaa, koska PKKU sai puolustettua tiiviisti rangaistusaluettaan.

Pelin lähetessä loppuaan myös vierasjoukkue alkoi saamaan jälleen toistuvammin organisoituja hyökkäyksiä. Varsinkin korkean prässipelaamisen kautta tulleilla riistoilla PKKU aiheutti kiirettä kotijoukkueen puolustukselle.

Maaleja ei Myyrmäen illassa kuitenkaan nähty, mutta 502-päinen yleisö pääsi todistamaan tiukkaa taistelua sarjapisteistä.

Seurahistoriansa ensimmäisen pääsarjaottelun pelannut PKKU avasi myös pistetilinsä heti avausottelussaan.

Kausi jatkuu lauantaina kolmella kamppailulla. Sunnuntaina pelataan sitten vielä huippuottelu Åland Unitedin ja Kuopion Palloseuran välillä.

La 13.4. kello 15.00 JyPK – HPS – osta liput tästä
La 13.4. kello 16.00 HJK – PK-35 – osta liput tästä
La 13.4. kello 18.00 Ilves – FC Honka – vapaa pääsy
Su 14.4. kello 18.30 Åland United – KuPS – liput portilta

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Search