Hyppää sisältöön

Kesä-heinäkuun BestDrive -kentällisen äänestys

23.08.2023

Subway Kansallisen Liigan runkosarja lähestyy loppuaan. Nyt on aika kääntää katseet vielä kesäkuulle ja heinäkuulle. Ketkä olivat pelipaikkojensa parhaita? Kesä-heinäkuun BestDrive -kentällisen äänestys on auki.

Maalivahdit

Inkeri Niemi

Eniten torjuntoja kesä-heinäkuussa koko sarjassa. Suoritukset vastustajan luomaa maaliodottamaa parempia. Jaksolle mahtui myös nollapeli HJK-voitossa.

Iina Rautiainen

HPS:n maalivahti torjui pallot 81% varmuudella. Kesä-heinäkuun aikana sarjan korkein arvo, kun mitataan maalivahdin suoritusten suhdetta maaliodottamaan. Piti omalta osaltaan torjunnoillaan helsinkiläisjoukkueen taistelussa Mestaruussarjan paikoista.

Jessica Kiviaho

Torjui kesä-heinäkuussa Åland Unitedin viiteen voittoon ja TPS-voittoon myös Suomen Cupissa. Ahvenanmaalaisten luottovahti teki jo jatkosopimuksen seuraan ensi kaudesta.

Puolustajat

Hailey Whitaker

Yhdysvaltalaispelaaja oli laidallaan keskeisessä roolissa niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Syötti kaksi maalia ja oli yksi ahkerimpia haastajia. Onnistui myös haastoissaan 85 prosenttisesti. Eniten syötönkatkoja koko sarjassa kesä-heinäkuussa.

Emma Santamäki

Siirtyi kesällä TPS-paidasta Kuopioon. Viimeisteli kaksi maalia. Erinomainen hyökkäysten käynnistäjä 92% syöttöprosentillaan. Takuuvarmaa työtä niin 1v1-tilanteissa kuin korkeissa palloissa. Teki yhden kauden hienoimmista maaleista turkulaisten vieraillessa Helsingissä kesäkuun alussa.

Anni Hartikainen

Kauden aikana myös hyökkäyksessä esiintynyt Hartikainen pelaa varsin vapaassa ja hyökkäysvoittoisessa roolissa laidallaan. Kesä-heinäkuussa hän viimeisteli hurjat kuusi maalia ja syötti kolme. Tilastollisesti myös Helmareihin kohonnut Hartikainen oli myös yksi sarjan eniten 1v1-tilanteissa haastavista pelaajista.

Keskikenttäpelaajat

Oona Siren

Hyvään kesävireeseen päässyt Oona Siren oli kesäjaksolla sarjan luovin keskikenttäpelaaja hyökkäyssuuntaan. Kuopiolaisten luottotähti alusti useamman osuman, viimeisteli itse yhden ja jakoi sarjassa eniten avainsyöttöjä. Maalipaikkoja Siren loi tukuittain.

Riikka Lilja

Åland Unitedin keskikenttäpelaaja oli tärkeässä roolissa ahvenanmaalaisten menestyksekkäässä ja tehokkaassa kesäkaudessa. Hyväpotkuinen Lilja oli alustamassa muutamaa osumaa. Hänellä oli suuri vastuu erikoistilanteista, joissa joukkue olikin sarjan tehokkain.

Minea Lassas

PK-35:n keskikenttäpelaaja dominoi useita tilastoja onnistuneissa puolustavissa sekä pallottomissa peliteoissa. Lassas on aivan omilla luvuillaan riistoissa, onnistuneissa vastaprässeissä, kaksinkamppailuvoitoissa sekä katkoissa. Yksi sarjan tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista joukkueelleen.

Hyökkääjät

Dana Leskinen

Mestaruustaistelussa olevan Åland Unitedin vahvan hyökkäyksen tukipilareita. Kesä-heinäkuussa Dana Leskinen kartutti tehotilastoaan viidellä liigamaalilla ja kahdella maalisyötöllä.

Lotta Kalske

Ensimmäistä liigakauttaan pelaava nuori HJK-hyökkääjä oli tehokkaana kesällä. Kalske loi paljon maalipaikkoja ja pääsi tonteille itsekin aktiivisesti. Kesä-heinäkuun aikana hän oli sarjan tilastokärki joukkueelleen luoduissa maalipaikoissa.

Aino Kröger

Vahvan kesävireen löytänyt Kröger paukutti kuusi maalia ja syötti kaksi kesähelteiden aikana. Monikäyttöisen pelaajan merkitys oli joukkueelleen merkittävän suuri.

ÄÄNESTÄ TÄSTÄ

Search