Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Åland United ja TiPS kohtaavat Subway Kansallisen Liigan huippuottelussa

22.07.2021

Subway Kansallisen Liigan 13. kierroksen ottelut starttaavat FC Hongan ja HPS:n kohtaamisella perjantai-iltana. Lauantaina PK-35 matkaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi ja samana päivänä nähdään kierroksen huippuottelu Åland United – TiPS. Sunnuntaina sarjakärki KuPS:n vieraaksi saapuu JyPK ja kierroksen viimeinen ottelu PK-35 Vantaa – HJK pelataan 3.8.

FC Honka – HPS

Kansallisen Liigan kolmastoista ottelukierros käynnistyy FC Hongan ja HPS välisellä ottelulla. Joukkueiden välinen kauden ensimmäinen kohtaaminen toukokuun alussa päättyi sarjanousija HPS:n voittoon. FC Honka on onnistunut keräämään kuusitoista pistettä ja on sarjataulukon viidentenä, HPS on yhdellätoista pisteellään kahdeksantena.

FC Hongalle ottelu on jo toinen tällä viikolla, sillä koronan takia siirretty peli JyPK:a vastaan pelattiin tiistaina. Yli kahden viikon mittaiseksi venyneen tauon jälkeen espoolaiset nappasivat jyväskyläläisiltä tärkeän täyden pistepotin. FC Honka on kärsinyt kauden aikana pistemenetyksistä, vaikka pelaajamateriaalin puolesta joukkueen pitäisi pystyä taistelemaan mitaleista. Sarjan kolmen kärki on päässyt hieman karkaamaan muilta, mutta mikäli kärkijoukkueiden ote herpaantuu, mahdollisuuksia mitalitaistoon ei ole vielä menetetty. Pistemenetyksiin ei FC Hongalla kuitenkaan ole varaa ja on todella kiinnostavaa nähdä, miten espoolaiset tulevat uuteen kohtaamiseen HPS:a vastaan edellisen 1–0-tappion jälkeen. Tuolloin ottelua hallinnut FC Honka ei onnistunut maalinteossa ja joukkueen hyökkääjä Aino Vuorinen pohti seuran verkkosivuilla ottelun jälkeen, että oma peli kaatui perussuorituksiin, kuten syöttöjen laatuun ja kaksinkamppailuihin. Vuorinen lisäsi kuitenkin, että HPS onnistui siinä missä pitikin ja puolusti kovaa ja kurinalaisesti.

Sarjanousija HPS on vaikean alkukauden jälkeen päässyt mukavasti mukaan Kansallisen Liigan pelitempoon. Helsinkiläisillä on edellisiltä kierroksilta kaksi tasapeliä takanaan. Joukkue on saanut suorittamisen varsin tasaiseksi ja tasapelit molempia punamustia vastaan osoittavat, että joukkue ei anna kenellekään mitään ilmaiseksi. Edellisessä kohtaamisessa HPS onnistui pitämään oman maalinsa puhtaana ja jonkin verran onneakin oli matkassa, sillä Hongan laukaukset paukkuivat peräti kolme kertaa ylärimaan. HPS:n maalin viimeisteli kulmatilanteesta joukkueen kapteeni Aino-Marja Lehtinen, joka johtaa joukkueen sisäistä maalipörssiä kolmella osumallaan. Jännä nähdä, kumpi joukkueista onnistuu paremmin maalinteossa, kun joukkueet kohtaavat uudelleen.

Ilves – PK-35

Kolmastoista ottelukierros jatkuu Tampereella lauantaina, kun Ilvestä vastaan asettuu PK-35 Helsingistä. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen toukokuussa päättyi PK-35:n 2–1-voittoon. Tuolloin ottelun ratkaisijaksi nousi Punamustien Marie Mäkinen, joka viimeisteli joukkueensa molemmat osumat. Ennen illan lauantain kohtaamista PK-35 on sarjataulukossa sijalla seitsemän ja Ilves sijalla yhdeksän. Pisteitä joukkueiden välillä on viisi.

PK-35:n sisäistä maalipörssiä johtaa Amanda Rantanen seitsemällä maalillaan. Rantanen on esittänyt teräviä otteita pelistä toiseen ja on odotettavissa, että maalintekopaikkoja syntyy, mikäli Ilveksen puolustuspelaamisessa tapahtuu nukahduksia. PK-35 on onnistunut keräämään 11 ottelussa yhteensä 11 pistettä. Helsinkiläisten alapuolella sarjataulukossa ovat HPS, Ilves ja JyPK ja näiltä kolmelta joukkueelta PK-35 on tähän mennessä onnistunut viemään täydet pistepotit. Tästä ei suoria johtopäätöksiä lauantain otteluun voi kuitenkaan vetää, sillä HPS:aa vastaan Punamustat ovat pelanneet kahdesti ja näistä viimeisimmän ottelun lopputuloksena oli PK-35:n kannalta harmittava tasapeli. Ennalta on odotettavissa, että Ilveksen ja PK-35:n toinen kohtaaminen tulee olemaan erittäin tiukka taistelu hyvin tärkeistä pisteistä.

Ilves aloitti kauden tasapelillä FC Honkaa vastaan, mutta avausottelun jälkeen Ilves jäi kuuden ottelun tappioputkeen. Raskaan jakson jälkeen Ilves onnistui voittamaan JyPK:n ja taistelemaan tasapelit FC Honkaa sekä hallitsevaa mestaria Åland Unitedia vastaan. Ennen lauantain kohtaamista Ilveksellä on takana selvä tappio, kun joukkue hävisi selvästi paremmalleen TiPS:lle peräti 5–0. Ilveksen tehokkain maalintekijä tähän mennessä kautta on keskikenttäpelaaja Silja Tuominen, joka on viimeistellyt joukkueen 11 tehdystä maalista peräti viisi. Ottelussa kannattaa seurata myös Lotta Lähteenmäen työskentelyä joukkueen hyökkäyksissä, sillä Lähteenmäki on onnistunut neljässä pelaamassaan ottelussa viimeistelemään jo kaksi osumaa. Jää nähtäväksi, kumpi joukkueista saapuu peliin nälkäisempänä ja miten pisteet jaetaan.

Åland United – TiPS

Kierroksen kärkiottelussa TiPS matkustaa ahvenanmaalle haastamaan Åland Unitedin. Sarjan kolmen kärki on tällä hetkellä KuPS, TiPS ja Åland United. TiPS:lla on kasassa kolmekymmentä pistettä kahdentoista ottelun jälkeen ja Åland United on kolmella pisteellä tikkurilalaisten perässä. TiPS:llä on kuitenkin pelattuna yksi ottelu vähemmän, kuin tämän hetken kärkihaastajillaan, mikä on varmasti joukkueessakin huomioitu. Sarjakärjen paikkaa pitelevällä KuPS:lla on kolmentoista ottelun jälkeen 34 pistettä.

TiPS:n ja Åland Unitedin ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella Kansallisessa Liigassa päättyi tikkurilalaisten 2–1-voittoon. Monica Hagström viimeisteli taidokkaasti ottelun avausmaalin, mutta TiPS rokotti heti, kun Roosa Ariyo tasoitti suoraan aloituspotkusta. Ottelun ratkaisijaksi nousi Joanna Tynnillä ohjaten keskityspallon taka-alueelta maalin sisään. Tikkurilalaisten paidassa ei lauantaina nähdä Ariyoa, sillä pelaaja siirtyi heinäkuun puolivälin jälkeen Espanjan Liigaan. Erityisesti Jenna Topra ja Tia Hälinen tuntuvat olevan viimeisimpien otteluiden perusteella erinomaisessa maalintekovireessä. Ahvenanmaalaisten maalintekijätilaston kärjessä on Cassandra Korhonen peräti yhdellätoista osumallaan. Dana Leskinen on myös näyttänyt pelistä toiseen vaarallisuuttaan ja muiden peliä edistävien suoritusten lisäksi maaliverkkoa pelaaja on heilauttanut seitsemään otteeseen. Joukkueen kapteenia Anna Westerlundia ei voi unohtaa. Erityisesti erikoistilanteissa, joihin toppari nousee mukaan, tulee tikkurilalaisten olla tarkkana.

Ottelun lähtökohdista tekee kiinnostavan se, että molemmilla joukkueilla on edellisestä ottelusta viikko aikaa ja molemmat voittivat edellisen vastustajansa selvin lukemin. Åland United haki jyväskylästä 1–5-voiton ja TiPS nöyryytti Ilvestä kotikentällään lukemin 5–0. Vaikka vastustajina oli häntäpään joukkueet, selvillä voitoilla on yleensä positiivinen vaikutus joukkueen tunnelmaan. Lauantain kohtaaminen tulee kuitenkin olemaan täysin erilainen ottelu ja monelta osin edellistä Åland Unitedin odotetaan hakevan revanssia kauden ensimmäisestä TiPS-kohtaamisesta. Nähtäväksi jää, kumpi joukkueista onnistuu paremmin sekä hyökkäys että puolustuspelaamisessaan.

KuPS – JyPK

KuPS:n kausi on edennyt lähestulkoon voitosta voittoon, sillä pistemenetyksiä on tapahtunut ainoastaan Åland Unitedia vastaan kohtaamisten päätyttyä tasapeliin ja tappioon. JyPK:n ja KuPS:n kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi kuopiolaisten varsin kesyyn 0–2-voittoon. Sarjan maalikuningattaren paikkaa viidellätoista osumallaan pitelevä Gentjana Rochi viimeisteli jyväskyläläisiä vastaan molemmat maalit. Rochin uskoisi olevan JyPK:a vastaan nälkäinen, sillä hyökkääjä ei ole onnistunut maaliverkkoja heilauttelemaan viimeisissä kolmessa ottelussa.

JyPK:lle ei liene olevan helppoa lähteä kohtaamaan sarjakärkeä, kun takana on kahdentoista pelatun ottelun jälkeen kaksitoista tappiota. Toisaalta kohtaaminen voi olla parhaimmillaan hyvinkin yllätyksellinen, sillä altavastaaja pystyy yleensä lähtemään peliin rennosti ja toisaalta ennakkosuosikin paineet voivat haitata oman pelin rullaamista. Edellisen kohtaamisen tilastot kertovat, että kohtaaminen oli JyPK:lle raskas, sillä joukkue ei onnistunut saamaan ainuttakaan laukausta kohti tai ohi kuopiolaisten maalin. Peli pyöri lähestulkoon koko ottelun ajan jyväskyläläisten kenttäpuoliskolla ja JyPK:lla oli täysi työ pyrkiä estämään KuPS:a pääsemästä maalintekoon. Osaltaan tiivis puolustaminen ja Fanny Söderströmin muutamat hienot pelastukset saivat ottelun lukemat jäämään maltillisiksi.

JyPK:llä on raskas otteluputki käynnissä, sillä KuPS:n kohtaaminen on joukkueen kolmas ottelu kahdeksan päivän sisällä. Edellisen ottelunsa joukkue pelasi FC Honkaa vastaan tiistaina. Ottelu päättyi JyPK:n 2–0-tappioon, mutta jyväskyläläiset onnistuivat luomaan todella hyviä maalintekopaikkoja ja erityisesti toinen jakso oli varsin tasaista pelaamista. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin JyPK onnistuu suojelemaan omaa maaliaan sarjakärkeä vastaan ja onnistuvatko jyväskyläläiset luomaan vaaran tuntua sarjakärjen maalin läheisyyteen.

PK-35 Vantaa – HJK

13. kierroksen viimeinen ottelu pelataan 3.8, kun vastakkain asettuvat PK-35 Vantaa ja HJK. Ottelu oli alun perin tarkoitus pelata 22.7. Ennen 13. ottelukierrosta PK-35 Vantaa on sarjataulukossa kuudentena ja HJK neljäntenä. Molemmat joukkueet ehtivät kuitenkin pelaamaan yhden ottelun ennen 13. kierroksen kohtaamista, joten muutoksia sarjataulukkoon voi vielä tulla ennen kuin HJK matkaa Myyrmäen Stadionille PK-35 Vantaata haastamaan.

HJK on vahvistanut rivejään, kun siirtoikkunan avauduttua Klubin paitaan pukeutui Linda Sällström ja Leonie Pankratz. Sällström pelasi kauden ensimmäiset minuutit Kansallisessa Liigassa KuPS:a vastaan, mutta Sällströmin maalihanat eivät vielä sarjakärkeä vastaan auenneet. Klubin maalitilaston kärjessä on kuusi maalia viimeistellyt Ria Karjalainen. PK-35 Vantaan tehokkaimpina maalintekijöinä ennen 13. kierrosta ovat puolestaan kunnostautuneet Oona Sevenius kuudella osumallaan ja Roosa Bröijer viidellä tehdyllä maalilla.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen toukokuussa päättyi tasatulokseen 1–1. Kamppailu oli todellinen jännitysnäytelmä, mutta ensimmäinen jakso jäi maalittomaksi, kun tolppia tai ylärimaa lähemmäksi maalintekoa ei vielä ensimmäisellä puoliajalla päästy. Punamustat menivät toisella jaksolla johtoon Tia-Maria Jaakonsaaren upeasta viimeistelystä, mutta HJK onnistui tasoituksessa Katariina Kosolan tekemällä maalilla. Molemmat joukkueet hakivat vimmatusti täyttä pistepottia ja ottelun jälkeisessä haastattelussa Kosola ilmaisi joukkueensa pettymyksen tasatulokseen, sillä voittoa oli selkeästi lähdetty ottelusta hakemaan. Nähtäväksi jää, tuleeko ottelusta samankaltainen jännitysnäytelmä, kuin mitä ensimmäinen kohtaaminen tarjoili ja minne pisteet tällä kertaa matkaavat.

 

 

Search