Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Luvassa pääkaupunkiseudun derbyjä sekä avauspisteitä

02.07.2020

Neljännellä kierroksella nähdään kaksi pk-seudun derbyä, kun PK-35 Vantaa ja HJK sekä TiPS ja PK-35 ottavat mittaa toisistaan. Tällä kierroksella pistetili aukeaa myös vähintään yhdelle joukkueelle, kun TPS ja JyPK kohtaavat Turussa. Honka matkustaa lauantaina Kuopioon KuPS:n vieraaksi ja Ilveksellä on edessään reissu Ahvenanmaalle Åland Unitedin vieraaksi.

PK-35 Vantaa – HJK

HJK nappasi viime kierroksella ison voiton KuPS:sta, joka varmasti on vain kasvattanut helsinkiläisten nälkää. Joukkueen kokeneet pelaajat, kuten Essi Sainio ja Linda Ruutu olivat ratkaisevassa roolissa KuPS:ia vastaan, mutta myös HJK:n nuorempi polvi on kunnostautunut kentällä. Esimerkiksi vasta 18-vuotias Annika Huhta on esiintynyt edukseen alkukaudella.

PK-35 Vantaa avasi Kansallisen Liigan voitokkaasti, mutta joukkueelle on sen jälkeen kertynyt tappiot PK-35:ttä ja Honkaa vastaan. Viime kierroksen valopilkkuna vantaalaisille voidaan pitää ainakin 16-vuotiaan Oona Seveniuksen uran ensimmäistä liigamaalia. PK-35 Vantaa pelasi viimeisimmässä ottelussaan Honkaa vastaan hyvän ensimmäisen puolikkaan, mutta veto ei riittänyt ottelun loppuun saakka.

PK-35 Vantaa ja HJK kohtasivat viimeksi helmikuussa, kun joukkueet ottivat toisistaan mittaa Suomen Cupissa. Tuolloin HJK oli niukasti vahvempi vieden voiton lukemin 3-2. Odotettavissa on nytkin tiukka ottelu. HJK-luotsi Jonne Kunnas luottaa kuitenkin joukkueensa oman pelin riittävän voittoon.

– Lähdemme otteluun oman pelaamisen kautta. Vastassa on joukkue, jota vastaan pelaajien ei varmasti tarvitse hakea lisäfiilistä. PK:lla on kasassa hyvä, iskukykyinen joukkue, joten helpolla emme tule ottelussa missään tapauksessa pääsemään.

TiPS – PK-35

TiPS:n ja PK-35:n kohtaamista voidaan alkukauden näyttöjen perusteella pitää kahden kovan kohtaamisena. PK-35 johtaa sarjaa maalieron perusteella TiPS:n ollessa samoissa pisteissä neljäntenä. Viimeisimmällä kierroksella PK-35 oli kuitenkin vakuuttavampi, sillä se voitti TPS:n peräti 4-0 kotikentällään. Ottelussa helsinkiläisillä oli niin paljon tilanteita, että murskaavammatkaan lukemat eivät olisi olleet mahdottomat. Pelkästään PK-kapteeni Amanda Rantasella oli paikkoja vaikka tuplata johtoasema. PK-35 pystyi siis hyvin luomaan maalipaikkoja TPS:a vastaan, mutta TiPS puolustus tulee varmasti pitämään PK:n tähdet tiukemmassa vartioinnissa.

TiPS:n viime kierroksen kohtaaminen Ilveksen kanssa päättyi myös vantaalaisten voittoon, mutta ottelu oli selvästi tiukempi ja haastavampi TiPS:lle. TiPS on kauden otteluissaan onnistunut kuitenkin aina nousemaan vastajansa tasalle. Nyt kun vastassa on hyvin pärjännyt joukkue, tullaan TiPS:lta todennäköisesti näkemään myös kovemman luokan suoritus. Vantaalaisista maalinteossa on kunnostautunut mm. Roosa Ariyo ja keskikentällä on loistanut Oona Siren.

TPS – JyPK

TPS:n ja JyPK:n kohtaaminen on siinä mielessä erittäin mielenkiintoinen, että kummallakin joukkueella on varmasti valtava nälkä napata avauspisteensä. Kummallakin joukkueella on ollut paljon vaikeuksia puolustuspelaamisensa organisoinnissa, eikä kummaltakaan joukkueelta ole juuri pelinrakentelua vielä nähty.

TPS ei ole vielä onnistunut avaamaan maalitiliään Kansallisessa Liigassa, mutta JyPK teki kolmannen kierroksen ottelussaan Åland Unitedia vastaan kaksi maalia. Molemmat viimeisteli Kia Voutilainen. Myös Henni Rinkisellä oli paikkansa laittaa pallo Åland Unitedin reppuun. TPS:lla maalintekopaikat ovat olleet vähissä, mutta omassa päässä huomion arvoisesti on esiintynyt joukkueen maalivahti Siiri Välimaa, joka pelasi erinomaisesti kolmannen kierroksen ottelussa PK:35:ttä vastaan. Helpolla ei JyPK palloa Välimaan taakse tule saamaan.

KuPS – FC Honka

KuPS:n alku kaudelle oli äärimmäisen kova, mutta HJK palautti kuopiolaiset todellisuuteen: kyseessä on kova ja tasainen sarja. Ehkä viime kierroksen tappiotakin karvaampi asia KuPS:lle oli kuitenkin tähtipelaaja Gentjana Rochin punainen kortti, mikä pitää hänet poissa kentältä ottelussa Honkaa vastaan. Toisaalta tämä antaa muille KuPS-hyökkääjille mahdollisuuden näyttää kyntensä.

FC Hongan kausi on alkanut vaihtelevasti. Joukkueella on ollut heikkoja hetkiä, mutta myös hyviä onnistumisia. TiPS:a vastaan Hongalla oli viiden minuutin nukahdus, jonka aikana vantaalaiset takoivat kolme maalia. Viime kierroksella PK-35 Vantaa teki maalin Hongan verkkoon heti ottelun alkuhetkillä. Molemmissa otteluissa Honka pelasi toisella puoliajalla hyvää jalkapalloa ja nosti tasoaan valtavasti. KuPS:a vastaan Hongan olisi saatava pelinsä kulkemaan heti alusta alkaen, jotta kuopiolaiset eivät pääse karkaamaan liian suurelle karkumatkalle heti ensimmäisellä puoliajalla.

Åland United – Ilves

Åland United on ollut alkukauden odotetun vahva. Joukkueen peli on mennyt koko ajan eteenpäin, ja viime viikolla jyväskylässä nähtiinkin ahvenanmaalaisten parasta tähän mennessä. Ode Fulutudilu ja Rosa Maria Herreros olivat erityisen vaarallisia hyökkäyspäässä. Samanlaisilla taidonnäytteillä Ilves-puolustus voi olla pulassa viikonloppuna.

Ilves on avauskierroksen jälkeen jäänyt pisteittä, mutta se on onnistunut pistämään kiitettävästi vastaan esimerkiksi HJK:ta ja TiPS:a vastaan. Samankaltainen taistelu lienee Ilveksellä edessään tälläkin viikolla. Ilveksen mahdollisuudet ovat todennäköisesti kiinni nopeissa vastahyökkäyksissä. Ilvekseltä maalinteossa ovat tällä kaudella onnistuneet Rosa Tuominen sekä Tuuli Enkkilä, mutta onnistuvatko he myös kivenkovaa Åland Unitedia vastaan?

Search