Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Subway Kansallisen Liigan neljästoista ottelukierros käynnistetään derbytunnelmissa

29.07.2021

Subway Kansallisen Liigan 14. ottelukierros potkaistaan käyntiin perjantaina. Lauantaina pelataan kolme ottelua ja kierros saadaan pakettiin tiistaina.

PK-35 – HJK

Kansallisen Liigan 14. ottelukierros starttaa Helsingin paikallisderbyllä, kun perjantaina PK-35 ja HJK ottavat mittaa toisistaan. Kahdeksantena olevan PK-35:n ja viidentenä olevan HJK:n väli sarjataulukossa on kuusi pistettä. Molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä jäljellä olevalta kierrokselta, jotta paikka yläloppusarjaan liikenee.

Viimeksi, kun PK-35 ja HJK kohtasivat, nappasi HJK ottelusta kotivoiton. Hermostuneesti alkaneen ottelun avausmaalin viimeisteli HJK:n Ria Karjalainen ja PK-35 tuli tasoihin Olivia Kåhren maalilla. Tauolle siirryttäessä tilanne oli vielä tasan 1–1. Ottelu ratkesi toisella jaksolla, kun HJK viimeisteli kahden minuutin sisällä kaksi maalia. Voittomaalin teki Katariina Kosola ja kolmannen osuman niittasi vielä Karjalainen. Paikallisderbyssä kotiottelua pelaavalla joukkueella voi olla pieni henkinen yliote otteluun, joten jää nähtäväksi, saako PK-35 haettua perjantaina revanssin omalla kotikentällään Pihlajamäessä.

Molemmilla joukkueilla on edeltävistä otteluista tappiot takana. PK-35 kärsi häviön Ilvestä vastaan ja HJK puolestaan taipui sarjakärki KuPS:lle. Molemmilla on usean kierroksen väli täyden pistepotin haalimisesta, ja kumpikin on edellisen kerran juhlinut voittoa JyPK:a vastaan. Kiinnostava yksityiskohta näistä otteluista on se, että sekä PK-35 että HJK voittivat jyväskyläläiset lukemin 1–2. PK-35:n voiton tuuletuksista on kaksi kuukautta aikaa, kun taas HJK:lla voiton tunne on hieman lähempää, heinäkuun alusta. Paikallisottelusta on odotettavissa tasaista vääntöä ja molemmille joukkueille kelpaisi erinomaisesti täydet kolme pistettä.

HPS – Åland United

Lauantain ensimmäisessä ottelussa kohtaavat HPS ja Åland United. Ottelun selkeä ennakkosuosikki on sarjakakkosen paikkaa pitelevä Åland United, kun HPS puolestaan taistelee tärkeiden pisteiden eteen sijoittuen tällä hetkellä sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi. Pisteet ovat molemmille joukkueille todella tärkeitä, mutta niillä on joukkueille erilainen merkitys. Åland United taistelee mitaleista ja HPS mahdollisuudesta tavoitella yläloppusarjaan pääsyä.

HPS:n ja Åland Unitedin kauden ensimmäinen kohtaaminen saarella ei jättänyt mitään arvailujen varaan ja se päättyi ahvenanmaalaisten selvään voittoon lukemin 5–1. Ottelun Subway-tähtipelaajana palkittiin Åland Unitedin laitapelaaja Monica Hagström, joka on esittänyt vahvoja otteita läpi kauden. Hagström on osoittanut, että keskityspaikoista voi pallon toimittaa jatkopaikoille tai vaihtoehtoisesti suoraan maaliin ja näissä tilanteissa tulee puolustavan joukkueen olla erittäin valppaana. Ahvenanmaalaisten selkeä maalikuningatar on Cassandra Korhonen 14 osumallaan. Kärkipelaaja on kovassa maalintekovireessä, sillä Åland Unitedin edellisessä ottelussa Tikkurilan Palloseuraa vastaan Korhonen teki hatullisen maaleja. Mikäli HPS:n puolustuslinjan väliin jää tiloja, joutuu Korhosen kanssa varmasti ongelmiin.

Viimeisistä otteluistaan HPS ei ole onnistunut raapimaan pisteitä. Erityisen harmillinen oli tiistailta vierastappio Ilvestä vastaan, sillä pisteitä ottelusta olisi kipeästi tarvittu. Åland Unitedia vastaan HPS:n puolustus joutunee kovaan testiin ja joukkueen on oltava tehokas omissa hyökkäyksissään. Ilvestä vastaan harmillisen monta kertaa hyvän näköisissä hyökkäyksissä nousi linjatuomarin lippu pystyyn, joten pystyjuoksujen ajoituksessa kaivataan erehtymätöntä tarkkuutta ainakin, jos paikkoja ahvenanmaalaisia vastaan ei tarjoudu roppa kaupalla. Jää nähtäväksi, onnistuuko HPS pitämään Åland Unitedin kaukana maalintekopaikoilta ja luomaan omia pallonhallinnan jaksoja.

TiPS – PK-35 Vantaa

Lauantain toinen ottelu starttaa Tikkurilassa TiPS:n ja PK-35 Vantaan kohtaamisella. TiPS:n hurja voittoputki katkesi viime kierroksella, kun Åland United veti pidemmän korren ja tikkurilalaisten voittoputki jäi kuuden ottelun mittaiseksi. TiPS lähtee ennakkosuosikkina PK-35 Vantaata vastaan ja joukkue jahtaa täyttä pistepottia viime kierroksen tappion jälkeen. Punamustat ovat sarjataulukon kuudennella sijalla, TiPS kolmantena ja piste-eroa joukkueilla on 16. Sarjan kolmen kärki on karannut sarjan muista joukkueista melko selkeästi.

TiPS:n ja PK-35 Vantaan edellinen kohtaaminen päättyi tikkurilalaisten voittoon. TiPS on osoittanut olevansa yksi sarjan vahvimmista joukkueista, ja pistemenetyksiä on tullut ennen viime kierrosta vain KuPS:a ja HJK:ta vastaan. Edellisessä kohtaamisessa PK-35 Vantaata vastaan TiPS takoi peräti viisi maalia, mutta onnistuivat Punamustatkin yllättämään selustan kolmesti. Kaikkiaan tähän mennessä kuluvalla kaudella TiPS on tehnyt 40 maalia, joista Roosa Ariyo on viimeistellyt yhdeksän ja seitsemällä maalilla jaettua joukkueen sisäisen maalintekotilaston kakkossijaa pitelevät Jenna Topra, Elli-Noora Kainulainen ja Tia Hälinen. Näille pelaajille ei ainakaan kannata antaa yhtään ylimääräistä tilaa, sillä lopputuloksena voi joutua kaivamaan pallon oman maalin verkoista.

PK-35 Vantaa kaipaa kipeästi pisteitä, sillä sarjataulukossa Punamustien alapuolella olevat joukkueet ovat aivan perässä kiinni, eikä yläloppusarjaan pääsemisestä ole vielä lainkaan varmuutta. PK-35 Vantaalla on 14 pistettä, seuraavana oleva Ilves tuli edellisen ottelun voitolla kahden pisteen päähän ja sekä PK-35 että HJK ovat vain kolmella pisteellä Punamustien takana. PK-35 Vantaan pelatuista otteluista viisi on päättynyt tasatulokseen ja pisteiden jakoon. Täydet pistepotit olisivat PK-35 Vantaalle todella tärkeitä, mutta tikkurilalaisia vastaan yhteenkin pisteeseen voisi ennalta ajateltuna olla tyytyväinen. PK-35 Vantaalla on kaikki avaimet jopa TiPS:n kaatamiseen, sillä joukkue pelaa vahvasti yhteen ja omaa kovan työmoraalin.

KuPS – FC Honka

Lauantain viimeisenä otteluna tarjoillaan sarjakärjen kohtaaminen neljättä sijaa pitelevän FC Hongan kanssa. Vaikka sarjataulukossa KuPS:n ja FC Hongan välissä on vain kaksi joukkuetta, on piste-eroa peräti 18. Sarjan kolmen kärki on muilta karannut, mutta FC Hongan ja sarjan yhdeksättä paikkaa pitelevän HPS:n välillä piste-eroa on vain kahdeksan.

KuPS on pitänyt vahvasti sarjakärjen paikkaa tällä kaudella. Åland United ja TiPS ovat tasapisteissä turvallisen tuntuisella seitsemän pisteen erolla KuPS:iin, mutta TiPS on pelannut yhden ottelun muita vähemmän. Jos ote herpaantuu, niin uusia asetelmia sarjataulukossa voi syntyä, joten pään pitää pysyä kylmänä ottelusta toiseen. Sarjan maalikuningatar Gentjana Rochi piti pari ottelua maalihanojaan kiinni, mutta onnistui muutaman maalittoman pelin jälkeen viimeistelemään kauden kuudennentoista osumansa viime ottelussa. Jos Rochi saa hyvän pelivireen päälle, on vastustaja kuin vastustaja kärkipelaajan kanssa hädässä. Aloittavaan kokoonpanoon on tullut ainakin yksi muutos, sillä Taryn Jakubowski loukkaantui HJK-ottelussa ja oli pois JyPK-kohtaamisesta. Vamman vuoksi puolustaja on valitettavasti koko loppukauden varmasti sivussa KuPS-kokoonpanosta.

FC Hongalla on kaksi voittopeliä allaan ennen sarjakärjen kohtaamista. Edellisen nollan pisteen pelin joukkue on pelannut viisi ottelua takaperin TiPS:a vastaan, joka päättyi vain yhden maalin erolla. FC Honka on osoittanut olevansa todella kova vastus sarjan kärkijoukkueita vastaan, sillä kesäkuun alussa Honka vei Åland Unitedilta täydet kolme pistettä. Voitto ahvenanmaalaisista ja niukka 2–1-tappio TiPS:lle osoittavat, että FC Honka ei varmasti anna sarjakärjelle mitään ilmaiseksi ja voi parhaimmillaan aiheuttaa KuPS:lle ongelmia. Pisteitä FC Honka kaipaa kipeästi ja tarjolla olevista yksikin olisi erittäin tärkeä.

JyPK – Ilves

Kierroksen viimeinen ottelu pelataan tiistaina, kun Ilves matkustaa Jyväskylään Harjun stadionille JyPK:n vieraaksi. JyPK:n kausi on ollut äärimmäisen vaikea, sillä joukkue on edelleen sarjan hännillä taskussaan nolla pistettä. JyPK:ssä on reagoitu haasteeseen ja 26.7. alkaen aiemmin valmennustiimissä maalivahtivalmentajana toiminut Jaakko Hilpinen on ottanut päävalmentajan vastuun kontolleen. JyPK:n julkaisemassa tiedotteessa nostettiin ne tosiasiat esille, että joukkueen kausi on ollut haasteellinen ja pelillinen kehitys ei ole vastannut odotuksia. Pisteitä on loppukaudella vielä paljon jaossa ja tällä muutoksella valmennuksessa haetaan piristystä niin joukkueen arkeen, ilmapiiriin kuin peli-ilmeeseen. JyPK on Hilpisen johdolla todella tiukassa paikassa tiistaina, sillä Ilves kuuluu ehdottomasti joukkueen päävastustajiin ja pisteitä kaivataan todella kipeästi. Jää nähtäväksi, miten päävalmentajan muutos näkyy pelissä Ilvestä vastaan.

Ilves on kuin toinen joukkue, jos viimeisimpiä otteluita verrataan sarjakauden alkuun. Ilves on kehittänyt peliään todella paljon ja pystyy hyvään pallonhallintaan sekä monipuolisten hyökkäysten luomiseen. Tamperelaisilla on hyvä vauhti päällä, sillä kahdesta viimeisestä ottelusta joukkueella on taskussaan täydet kuusi pistettä ja viimeisimmän ottelun myötä Ilves nousi sarjataulukossa paikalle seitsemän. Edellinen kohtaaminen JyPK:n kanssa päättyi Ilveksen 2–1-voittoon. Tuolloin Ilvekseltä maalinteossa olivat erittäin pirteitä otteita viimeisimmissäkin peleissä esitelleet Silja Tuominen ja Lotta Lähteenmäki. Ilves tavoittelee yläloppusarjaan pääsyä, joten tiistaina tarjolla olevat pisteet maistuisivat tamperelaisille todella hyvin. Jää nähtäväksi miten pisteet jaetaan, kun erotuomari viheltää tiistaina ottelun pelatuksi.

Search