Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Subway Kansallisessa Liigassa haetaan asetelmia loppukauteen

08.10.2020

Subway Kansallisessa Liigassa pelataan viikonloppuna neljä ottelua. Kierrokseen kuuluva HJK – Åland United ottelu pelattiin lauantaina 12.9., ja se päättyi HJK:n 1-0 voittoon.

PK-35 – FC Honka

Lauantain avausottelussa PK-35 vastaan FC Honka on äärimmäisen tasaiset lähtökohdat. Joukkueet lähtevät otteluun tasapisteissä, ja jopa joukkueiden maalierot ovat samat. Sarjataulukossa Honka on pykälän ylempänä, sillä se on tehnyt kaudella enemmän maaleja. Joukkueiden ensimmäisen puolikkaan kohtaamisessa PK-35 oli hitusen parempi ja vei pisteet 0-1 lukemin. Tuolloinkin ottelu oli erittäin tiukka, ja kummallakin joukkueella olisi ollut mahdollisuus pisteille päästä.

PK-35 ja Honka ovat molemmat siinä tilanteessa, että sarjapaikka kaudelle 2021 on varmistettu, mutta mitalitaistelu on jo karannut suhteellisen kauas. Kummallekin mitalitaisteluun nouseminen vaatisi, että kärkinelikon loppukausi epäonnistuisi täysin eikä pisteitä enää tulisi. Vaikka ottelu on tässä mielessä paineeton, ei ole mitään syytä uskoa, että kumpikaan joukkue nostaisi tässä vaiheessa jalkaa kaasulta. PK-35 on ylittänyt odotukset tälle kaudelle, ja punamustien riveissä varmasti halutaan vielä näyttää kannattajille, mistä heidät on tehty. Honka taas on osoittanut taistelutahtoa monessa ottelussa nousten tappioasemasta voittoon.

PK-35:n kapteeni Amanda Rantanen avaa joukkueensa tilannetta punamustien omassa otteluennakossa seuraavasti.

– Tietynlainen tavoite on nyt saavutettu, kun ensi kauden sarjapaikka on varma. Nälkä kasvaa kuitenkin syödessä. Toivon, että kauden viimeisissä peleissä nähdään itsevarma, rento, hemmetisti taisteleva ja periksiantamaton PK-35. Haluamme saada kaikki mahdolliset lisäpisteet taskuun. Tiedän, että tämä joukkue pystyy vieläkin parempaan ja aiomme näyttää sen lauantaina.

Ilves – TPS

Jos PK-35:n ja Hongan kamppailussa panokset ovatkin marginaalisia, ei samaa voi sanoa Ilveksen ja TPS:n kohtaamisesta. Joukkueet nimittäin taistelevat sarjan häntäpäässä sarjapaikasta kaudelle 2021 kynsin ja hampain. TPS on sarjan hännillä, mutta vain kuuden pisteen päässä JyPK:sta ja Ilveksestä. Voitto siis toisi TPS:n jo iskuetäisyydelle. Ilveksen riveissä taas toivotaan, että turkulaisten kaataminen lauantaina antaisi edun ensi viikon JyPK-matsiin.

Viimeksi kun joukkueet kohtasivat, oli Ilves vahvempi lukemin 0-3. Tuolloin ottelu oli täysin Ilveksen hallinnassa, eikä TPS:n pelinrakentelu oikein ottanut toimiakseen. Paljon on kuitenkin tapahtunut tämän jälkeen, ja myös turkulaisten otteet ovat parantuneet kauden mittaa. Tästä tärkeä osoitus oli kauden avausvoitto FC Hongasta. Ilveksen Heta Olmala kertoo joukkueensa ennakossa olevansa luottavainen siihen, että TPS:n parantuneesta vireestä huolimatta keltavihreiden oma peli riittää turkulaisten kaatamiseen.

– Lyhyellä pelitauolla on keskitytty oman pelin kehittämiseen ja niihin asioihin, jotka tulevat olemaan TPS-pelissä tärkeitä. TPS:ää lähdetään kaatamaan toteuttamalla pelissä niitä asioita, joita on treeneissä harjoiteltu ja käyty läpi. Eli omilla vahvuuksilla pelaamalla ja pallonhallinnalla TPS kaatuu Tammelassa.

TiPS – JyPK

Tikkurilalaisilla on viime viikonlopulta takanaan katkera Suomen Cupin finaalitappio Åland Unitedille. Pelissä oli kuitenkin myös vantaalaisten näkökulmasta paljon hyvää: toisen puoliajan alun kova paine ja aggressiivinen pelitapa tuottivat hyvin tulosta. Åland United oli vain kaikessa kovuudessaan vieläkin parempi. TiPS:n taso on kuitenkin niin korkea, että mukavaa iltapuhdetta jyväskyläläisille Vantaalla tuskin on luvassa.

Vaikka TiPS:n ja JyPK:n ero sarjataulukossa suuri niin pisteissä kuin sijoituksissakin, on ottelulla molemmille suuri merkitys. JyPK tarvitsee pisteitä pitääkseen TPS takanaan ja mielellään pudottaakseen Ilveksen putoamiskarsintaan, ja TiPS taistelee edelleen tiukasti koko sarjan mestaruudesta. Voitto nostaisi vantaalaiset tasapisteisiin sarjan kärjessä majailevan Åland Unitedin kanssa. Parempaa revanssia Suomen Cupin tappiosta ei olisi olemassa, kuin se, että nappaa Kansallisen Liigan mestaruuspokaalin.

Vaikka TiPS toki lähtee otteluun ennakkosuosikkina, ei voittoa JyPK:sta kannata pitää läpihuutojuttuna. Jyväskyläläiset olivat hyvin lähellä yllättää Hongan viime kierroksella. JyPK on myös onnistunut kärkijoukkueita kaatamaan, sillä elokuussa HJK sai kovan muistutuksen siitä, että mikä vain joukkue tässä sarjassa kykenee yllättämään. Tuolloin JyPK kuritti HJK:ta lukemin 2-0. Pystyykö JyPK nousemaan tuolle tasolle uudelleen?

PK-35 Vantaa – KuPS

PK-35 Vantaalla on viimeisimpänä otteluna takanaan raju tappio TiPS:lle, josta se varmasti tahtoo kasvojenpesun kotiyleisön edessä. Kasvojenpesu ei toki vantaalaisille ole ottelun ainoa panos, sillä sarjapaikka kaudelle ei ole vielä varmistunut. Sekä Ilves että JyPK ovat vantaalaisia perässä viisi pistettä, joten heikko loppukausi voisi vielä viedä PK-35 Vantaan putoamiskarsintaan.

Panosta ei ottelusta puutu kuopiolaistenkaan näkökulmasta. KuPS olisi näillä pistemäärillä nimittäin juuri jäämässä mitalien ulkopuolelle. Nälkä on varmasti kuopiolaistenkin riveissä kasvanut syödessä, eikä ja neljäs sija harvoin tyydyttää yhtään ketään. Koska kolmantena oleva HJK on jo pelannut 15. ottelukierroksen pelinsä, nostaisi voitto KuPS vain pisteen päähän helsinkiläisistä.

Voitto olisi KuPS:lle myös siinä mielessä tärkeä, että se palvelisi paremmin valmistautumista loppukauteen. Kuopiolaisilla ei nimittäin ole loppukaudesta edessään missään nimessä se helpoin vastustajakattaus. Joukkue joutuu vielä loppukaudesta kohtaamaan niin PK-35:n, Åland Unitedin ja TiPS:n.

Search