Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Tärkeitä pisteitä jaossa sarjataulukon molemmissa päissä

04.09.2020

Subway Kansallisen Liigan mitalitaistelu tiivistyy, kun PK-35 ja TiPS sekä FC Honka ja KuPS ottavat mittaa toisistaan. Sarjakärki Åland United kohtaa Ilveksen ja HJK saa vieraakseen PK-35 Vantaan. Putoamiskamppailun kannalta merkittävässä ottelussa kohtaavat TPS ja JyPK. Kansallisen Liigan pelaajat ottavat kierroksella myös kantaa samanarvoisuuden puolesta pelaamalla sateenkaaren väriset nauhat kengissään.

PK-35 – TiPS

Mitalitaiston kannalta merkittävät ottelut jatkuvat lauantaina MagneCit Areenalla, kun TiPS saapuu PK-35:n vieraaksi. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 1-1 tasapeliin. Ensimmäinen puoliaika ottelusta oli hyvin tasainen, mutta toisen puoliajan lopulla TiPS oli ottelua hallitsevampi osapuoli. Punamustien Katja Hakala kuvaileekin TiPS:a yhdeksi kauden kovimmista vastustajista.

– TiPS oli ehkä kovin vastus kauden ensimmäisellä puolikkaalla, he ovat ansaitusti keikkuneet koko kauden kärkikahinoissa. PK:n pitää olla lauantaina taas yhtenäinen joukkue. Meidän pitää luottaa itseemme ja omaan peliimme, Hakala toteaa seuran verkkosivuilla.

Molemmilla joukkueilla on viimeisimmiltä ottelukierroksilta takanaan niin onnistumisia kuin hieman heikompiakin suorituksia. Viimeisestä ottelustaan molemmilla on takana voitot: PK-35 voitti TPS:n 0-1 ja TiPS otti pisteet Ilvekseltä lukemin 2-1. Tätä ennen kuitenkin punamustilla oli synkempi jakso, jossa takkiin tuli niin HJK:lta kuin PK-35 Vantaaltakin. Myöskään TiPS:n peli ei ollut parhaimmillaan viime aikoina, sillä takana on tasapeli Hongan kanssa ja selvä tappio Åland Unitedista. Koko kautta katsottuna kuitenkin kumpikin joukkue kuuluu sarjan huippujoukkueiden joukkoon. PK-35 puolustaa hyvin tiiviisti ja tekee hyvin vähän virheitä omassa päädyssä. TiPS:n on siis onnistuttava luomaan maalintekotilanteet pelaamalla. Toisessa päässä myös TiPS:n puolus on kerännyt kaudella kiitosta, joten helpolla ei myöskään kotijoukkue paikoille tule pääsemään.

Ilves – Åland United

Sarjakärki Åland United on koko kaudella hävinnyt vain kaksi ottelua, mutta toinen näistä työtapaturmista sattui juurikin Ilvestä vastaan alkukaudesta. Åland Unitedilla oli tuolloin tilaisuutensa ratkaista ottelu jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta maalinteko sakkasi pahasti.

Vakuuttavasti läpi kauden esiintynyt Åland United tuskin on lauantainakaa helpon paikan edessä. Ilves on tällä hetkellä sarjassa kahdeksantena, eli juuri välttämässä putoamiskamppailun. JyPK on takana vain kolmen pisteen päässä, joten Ilves tulee varmasti taistelemaan jokaisesta pisteestä kynsin ja hampain. Lisäksi Ilveksestä on edelleen todettava, että vaikka tappioita on kyllä tullut kaudella runsaasti, ovat hävityt ottelut usein olleet niukkoja yhden maalin tappioita. Valitettavan usein ottelut ovat ratkenneet pieniin puolustuspään virheisiin. Näihin virheisiin ei ole lauantaina Åland Unitedia vastaan varaa.

Panokset toki ovat korkealla ottelussa myös ahvenanmaalaisille. Lauantain kierroksen jälkeen jäljellä on enää viisi kierrosta, joten myöskään tasaisessa mestaruustaistossa pistemenetyksiin ei ole varaa.

JyPK – TPS

TPS:n tilanne sarjassa on jo pitkään näyttänyt melko toivottomalta, mutta voitto JyPK:stä voisi vielä nostaa TPS:n takaisin taisteluun karsijan paikasta. TPS:n peli on parantunut kauden mittaa, ja viime kierroksella se oli lähellä päästä tasatilanteeseen PK-35:n kanssa. Kovassa paineessa pilkkua ei kuitenkaan saatu maaliin ja tärkeä piste jäi saamatta. Välillä on vaikuttanut siltä, että edes onni ei ole turkulaisilla koskaan myötä, ja pisteet ovat aina valuneet käsistä viime hetkillä.

Helppoa ei ole ollut jyväskyläläisilläkään. Alkukausi oli likipitäen yhtä vaikea kuin TPS:lla. Elokuun alussa kuitenkin hetken näytti siltä, että JyPK:n suunta olisi kääntymässä. Henna Honkanen palasi joukkueen kokoonpanoon Italian visiitiltä ja Harjulla HJK kaatui komeasti 2-0 lukemin. Tämän jälkeen JyPK pelasi pari hyvää ottelua kumpaakin PK:a vastaan, mutta sen jälkeen KuPS ja Åland Unitedin ovat lähettäneet JyPK:lle karuja muistutuksia todellisuudesta.

Viimeksi kun joukkueet kohtasivat, JyPK vei pisteet TPS:n painostuksesta huolimatta. Ensimmäinen puoliaika oli vielä melko tasainen, mutta toinen puoliaika oli TPS:n. Maalinteko ei kuitenkaan onnistunut, vaikka TPS:lla oli esimerkiksi ottelussa kymmenen kulmapotkua.  Koko kaudella vain kaksi tehtyä maalia kertoo surullista sanomaa turkulaisten maalintekotehokkuudesta. Kauden maalisaldo olisi melkein tuplattava lauantain ottelussa, mikäli TPS mielii pisteille Harjulla. Mielenkiintoista on nähdä, millainen vaikutus TPS:n uudella kanadalaisvahvistuksella, keskikenttäpelaaja Miranda Smithillä, on turkulaisten peliin.

FC Honka – KuPS

Viimeaikaisten näyttöjen perusteella keltamustien joukkueiden kohtaamisesta voidaan odottaa yhtä kierroksen huippumatseista. KuPS on ollut vaarallinen, joskin melko ailahteleva koko kauden. Viime aikojen näytöt esimerkiksi kotona HJK:ta vastaan kuitenkin lupaavat erittäin hyvää. Vahvasta hyökkäyspelistään tunnettu KuPS onnistui HJK:ta vastaan myös johtoasemassa vetäytymään ja pitämään oman pakkansa tiiviinä loppuvihellykseen asti. Johtoasemassa samankaltaista kypsää peliä kaivataan myös lauantaina Hongan vieraana.

Hongan ja KuPS:n kauden ensimmäisen kohtaamisen vei nimiinsä Honka lukemin 1-3. Tuolloin huimassa vireessä oli nuori honka-hyökkääjä Dana Leskinen, joka viimeisteli ottelussa hattutempun. Vaikka ihan vastaavaan maalivireeseen Leskinen ei ole edellisen KuPS-ottelun jälkeen päässyt, on hän ollut tärkeässä roolissa Hongan joukkueessa. Leskinen onkin varmasti yksi Hongan tarkimmin vartioituja pelaajia lauantaina.

Kokonaisuudessaan Honka on herännyt kauteen vähän hitaamman puoleisesti, mutta viime kierroksilla se on alkanut lunastaa sille ennen kautta asetettuja odotuksia. Honka ei missään nimessä ole vielä ulkona mitalitaistelusta, vaikka tällä hetkellä onkin sarjassa vasta kuudentena. Hongalla on edelleen pelaamatta rästiottelu TPS:a vastaan, joten Honka on edelleen hyvin iskuetäisyydellä KuPS:an ja muihin kärkijoukkueisiin.

HJK – PK-35 Vantaa

Myös HJK:lle jokaikinen pistemenetys loppukaudella tulee olemaan suuressa roolissa mitalitaiston kannalta. Tämän tietää myös PK-35 Vantaa. Punamustat tietävät, että mitään ei tule vierailijoille sunnuntaina ilmaiseksi. Vaikka synkkä vartti veikin viime viikolla Honkaa vastaan punamustien mahdollisuudet pisteisiin, on PK-35 Vantaankin tekeminen ollut varsin nousujohteista. Ehjä ja hyvä pelaaminen olisi kuitenkin saatava kestämään läpi koko 90 minuuttisen ottelun. HJK:n kaltainen joukkue pystyy parhaimmillaan iskemään heikkoihin hetkiin kiinni ja ratkaisemaan ottelun.

Toisaalta, vaikka Klubi parhaimmillaan toki pystyy rokottamaan heikoista hetkistä, on helsinkiläisillä ollut myös paljon haasteita niin viimeistelyssä kuin maalipaikkojen luomisessakin. Tästä hyvä osoitus oli toinen puoliaika viime kierroksen ottelussa KuPS:a vastaan. Kun KuPS vetäytyi tiiviiseen puolustusmuotoon, oli HJK:lla suuria vaikeuksia luoda edes puolittaisia maalintekopaikkoja vahvasta pallonhallinnasta huolimatta. Kaksi viikkoa sitten Ilvestä vastaan taas maalinteko tuotti hankaluuksia, ja 0-1 voittomaali saatiin aikaan vasta kahden ylärimaosuman jälkeen.

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa joukkueet jakoivat pisteet 0-0 tuloksella. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista ottelu, mutta kummankaan ruuti ei ollut tuolloin Myyrmäessä kovin kuivaa.

Search