Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Yhdeksännellä kierroksella jälleen derbytunnelmaa

02.06.2021

Subway Kansallisessa Liigassa pelataan vielä yksi kierros ennen lyhyttä kesätaukoa. Kierros alkaa kahdella mielenkiintoisella derbyottelulla. Torstaina nähdään Punamustien kohtaaminen, kun PK-35 ja PK-35 Vantaa ottavat tosistaan mittaa. Perjantaina pelataan taas Stadin herruudesta, kun tällä kertaa vastakkain asettuvat HJK ja HPS. Loput kierroksesta pelataan sunnuntaina.

PK-35 – PK-35 Vantaa

Kierros käynnistetään torstaina klassisella Punamustien derbyllä, eli PK-35:n ja PK-35 Vantaan kohtaamisella. Viipurilaisseura ViPK:n perillisten tiet erosivat kauden 2008 jälkeen, kun tuolloiset PK-35:n edustusjoukkueet siirtyivät pelaamaan Vantaalle. Edustusjoukkue sai nimekseen PK-35 Vantaa. Myöhemmin emoseura PK-35:n naisten joukkue on noussut samalle tasolle vantaalaisten sukulaisten kanssa. Ensimmäisen kerran samalla sarjatasolla joukkueet olivat kaudella 2019, kun kumpikin joukkue pelasi Ykkösessä. Myös viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti. Tuolloin otteluvoitot jaettiin 1–1.

Tällä kaudella Vantaan Punamustat ovat olleet peleissä mukana paremmin. Vantaalaiset ovat hävinneet vain kaksi ottelua, mutta tasapelejä on tullut peräti kolme. Tästä syystä PK-35 Vantaa on vasta viidentenä sarjataulukossa. Kärkijoukkueet KuPS ja TiPS olivat liian vahvoja vantaalaisille, mutta tasapelit muita TOP6-joukkueita vastaan kertovat hyvästä vireestä. PK-35 Vantaa ei ole kuitenkaan riittävän usein pystynyt kääntämään kovia otteluita voitoksi, vaikka lähellä on käyty. Joukkue on viime kauteen verrattuna vahvistunut, ja pystyy taistelemaan jopa mitaleista loppukaudesta, mikäli ottelut alkavat kääntyä joukkueen voitoiksi. Jo nyt PK-35 Vantaa on äärimmäisen vaikea voitettava. U23-maajoukkueen topparin Roosa Toivasen johtama puolustuslinja on tehnyt murtautumisesta vaikeaa joukkueelle kuin joukkueelle.

Helsingin PK-35:llä on torstaina kotikentällä edessään kova haaste. Helsinkiläisjoukkueen kausi ei ole ollut samanlaista lentoa kuin viime kauden alussa, mutta PK-35 on voittanut tärkeitä otteluita. Viimeisin näistä tärkeistä voitoista tuli viime kierroksella JyPK:a vastaan. Helsingin Punamustilla on siinä mielessä hyvä tilanne, että pelaajarinki on kasvanut alkukauteen verraten. PK-35 sai viime otteluun takaisin pelaavaan kokoonpanoon maalivahti Lotta Rosenströmin, joka oli viime kaudella äärimmäisen tärkeä palanen joukkueen pelaamisessa. Myös Krista ja Katja Hakalan paluu joukkueeseen lainasopimuksen turvin tuo lisää kokemusta joukkueen pelaamiseen. PK-35 Vantaa saakin todennäköisesti torstaina vastaansa PK-35:n vahvempana kuin kertaakaan tällä kaudella on vielä nähty.

HJK – HPS

Perjantaina herkutellaan jälleen Helsingin derbyn merkeissä, kun tällä kertaa helsinkiläisjoukkueista vastakkain asettuvat HJK ja HPS. Kohtaaminen on siinä mielessä mielenkiintoinen, että helsinkiläisseurat eivät ole kohdanneet koskaan aikaisemmin. Derbyjen täyteinen kausi 2021 tuo nämäkin seurat yhteen pelikentällä.

HJK:lla on viimeisimpänä otteluna takanaan 1–3-voitto Ilveksestä. Vaikka Ilves pääsikin ottelussa tekemään avausmaalin, peli oli HJK:n kontrollissa läpi ottelun. Ilveksen syvälle valunut puolustus onnistui kuitenkin pitämään HJK:n maalihanat kiinni pitkään. HJK jaksoi pyörittää peliään maltilla, ja lopulta sai siitä palkinnoksi kolme pistettä. HPS:lla sen sijaan on takanaan selkeä tappio sarjakakkosesta TiPS:sta. Peli ei juuri jättänyt jossiteltavaa, vaan TiPS oli selkeästi parempi joukkue. Vaikka TiPS:a vastaan HPS ei pystynyt raapimaan yllätyspisteitä, ei joukkuetta kannata aliarvioida. Voitto FC Hongasta oli osoitus joukkueen iskukyvystä. HPS:n päävalmentaja Toni Anttila uskookin, että parhaalla mahdollisella pelillä joukkue pystyy haastamaan myös HJK:n perjantain ottelussa.

– Aina olisi kiva lähteä seuraavaan peliin voitto alla, mutta yhtään huonommalla motivaatiolla emme lähde Klubia vastaan kesätaukoa edeltävään viimeiseen peliin. Haluamme siirtyä kesälomalle voiton kanssa. Toivottavasti HJK:ta vastaan nähdään tämän kauden paras HPS, Anttila kertaa seuran verkkosivuilla.

FC Honka – Åland United

Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa kohtaavat FC Honka ja Åland United. Joukkueet ovat kohdanneet historian saatossa peräti 19 kertaa, joista 12 kertaa Åland United on selviytynyt voittajaksi. Ahvenanmaalaiset voittivat myös molemmat viime kauden kohtaamiset.

FC Hongan alkukausi on ollut odotuksiin nähden vaisu. Joukkueen pelaajamateriaali on sillä tasolla, että joukkueen pitäisi pystyä taistelemaan mitaleista. Pistemenetyksiä on kuitenkin alkukauteen tullut paljon. Tappioita on tullut kolme ja tasapelejä niin ikään kolme. Ainoat voitot ovat tulleet PK-35:ttä ja JyPK:a vastaan. Koska pistemenetyksiä on tullut myös häntäpään joukkueita vastaan, Hongalle olisi äärimmäisen tärkeää saada ahvenanmaalaisia vastaan edes yksi piste, mielellään kolme. Vaikka kausi ei toki vielä ole pitkällä, kolmen kärki on jo karannut kahdeksan pisteen päähän. Kolmantena sarjassa on Åland United, joten voitto sunnuntaina toisi Hongan lähemmäs mitalitaistoa.

Ahvenanmaalaiset ovat kova vastustaja. Sarjan kolmantena oleva joukkue on voittanut viisi ottelua, pelannut tasan kahdesti ja taipunut tappioon vain kerran. Åland United on myös toistaiseksi ainut joukkue, joka on pystynyt ryöstämään pisteen sarjakärki-KuPS:lta. Himmeä mitali ei kuitenkaan vastaisi kivenkovan joukkueen toiveita, joten pisteitä on myös ahvenanmaalaisten kerättävä – KuPS nimittäin karannut jo viisi pistettä ahvenanmaalaisten edelle. Voitto Hongasta olisi siis myös Åland Unitedille tärkeä.

TiPS – JyPK

JyPK on parantanut peliään läpi kauden, mutta pisteet odottavat vielä tuloaan. Jyväskyläläiset olivat jo melko lähellä avauspistettään viime viikonloppuna, kun PK-35 vieraili Harjulla. Lopulta JyPK kuitenkin taipui niukkaan tappioon. JyPK:n viimeisimmät tappiot ovat olleet vähämaalisia, ja erityisesti laidalta Henni Rinkisen kautta jyväskyläläisjoukkue on päässyt etenemään myös vastustajan maalille. Suunta on oikea, mutta pallollisessa pelaamisessa on vieläkin suuria haasteita.

TiPS sen sijaan on jälleen osoittanut olevansa yksi sarjan vahvimmista joukkueista. TiPS:n ainoat pistemenetykset tällä kaudella ovat tappiot HJK:ta ja KuPS:a vastaan. Vantaalaisjoukkue on pallon kanssa erittäin vahva ja pystyy luomaan tilanteita pallonhallinnan kautta. TiPS on takonut häntäpään joukkueita vastaan melko rumiakin lukemia tällä kaudella, joten JyPK:n todella on tilkittävä puolustuksensa tiiviiksi pitääkseen vantaalaiset poissa maalintekopaikoilta. Sekä Roosa Ariyon että Tia Hälisen viime aikainen maalivire on ollut sitä luokkaa, että näille pelaajille ei voi antaa yhtään ylimääräistä tilaisuutta, ellei mieli kaivaa palloa oman maalin verkoista.

Sarjakakkonen TiPS lähtee selkeänä ennakkosuosikkina sunnuntaina pelattavaan otteluun. Koska TiPS on myös ollut yksi kauden tasaisimmista suorittajista, eivät vieraaksi saapuvat jyväskyläläiset saa mitään ilmaiseksi. JyPK:lta vaaditaan melkoisia kehitysaskelia, mikäli se mielii pisteille Vantaalla.

KuPS – Ilves

KuPS koki edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen pistemenetyksensä, kun Åland United onnistui kotonaan ryöstämään yhden pisteen KuPS:n kustannuksella. Kuopiolaisjoukkueen pelaaminen Ahvenanmaallakin näytti vakuuttavalta, ja paikat olisi tälläkin kertaa ollut myös täyteen pistepottiin. Ensimmäinen pistemenetys kuopiolaisten saldossa ei siis riitä herättämään minkäänlaisia huolia joukkueen tekemisestä. Tasaisen varmasti suorittavat keltamustat jatkavat ansaitusti sarjan piikkipaikalla, eikä toistaiseksi merkkejä vallan vaihtumisesta ole lähipiirissä näkyvissä.

Mikäli Ilves onnistuisi Kuopiossa pisteet ryöstämään, voisi sitä pitää melkoisena yllätyksenä. Tamperelaisilla onkin ottelussa pelkästään voitettavaa. Ilves on sarjassa toiseksi viimeisenä yhdellä pisteellä. Mitenkään heittopussi Ilves ei ole ollut, mutta otteluiden kääntäminen voitoiksi tai edes tasapeleiksi on ollut äärimmäisen vaikeaa joukkueelle. Omassa päässä tapahtuneet virheet ovat näkyneet tulostaululla hyvin herkästi. KuPS:a vastaan yhteenkään virheeseen ei ole varaa, jos mielii saada pisteitä kotiin viemisiksi.

Ilveksen kannalta ilahduttava asia on ollut Silja Tuomisen hyvä maalivire. Tuominen on iskenyt viimeisessä kahdessa ottelussa kolme maalia. Pääsisikö Tuominen yllättämään myös sarjakärki KuPS:n?

Search