Hyppää sisältöön

Kierrosraportti: Seitsemäs ottelukierros pelattu

22.05.2021

Lauantaina 22. toukokuuta Subway Kansallisessa Liigassa voitokkaita olivat Åland United, KuPS, TiPS ja HPS. Maanantain ainoassa ottelussa PK-35 Vantaan voitti Ilveksen.

HJK – Åland United 0-2 (0-2)

Kärkiottelu tarjoili taidokasta ja kovatempoista jalkapalloa. Ensimmäinen jakso oli Åland Unitedin hienoista hallintaa, mutta toisella jaksolla HJK sai pelinsä ojennukseen ja onnistui aiheuttamaan huomattavasti paremmin painetta vieraiden päätyyn. Molemmat maalit syntyivät kuitenkin ensimmäisellä jaksolla.

Ottelun upea avausosuma nähtiin ensimmäisen jakson puolivälissä, kun Åland Unitedin Pille Raadik antoi tarkan syötön puolustuslinjan välistä päätyviivaa kohti ja aivan tarkasti Mariana Jaleca Pereiran juoksulinjalle. Jaleca Pereira kuljetti vauhdilla maalivahdin alueelle, hämäsi maalivahtia avaten kroppaansa keskustaan ja pommitti varmasti etukulmasta sisään. Åland United iski toisen osumansa kulmapotkusta. Kulmatilanteen HJK joutui puolustamaan kahden pelaajan alivoimalla, sillä Maaria Roth oli siirtynyt sivurajan ulkopuolelle hoidettavaksi ja Annika Huhta oli vaihtamassa pelipaitaa. Annika Laihanen ei saanut nyrkkeiltyä palloa pois maalialueelta, vaan se putosi maalin etukulman edustalle aivan suoraan Åland Unitedin kapteenille, Pille Raadikille, joka ruuhkan keskeltä tuikkasi pallon varmasti maaliin.

HJK:n Ria Karjalainen oli lähimpänä kavennusmaalia, mutta vierailijoiden maalivahti Christina Dineson esitteli todellisen haamutorjunnan. Tilanne pääsi syntymään, kun HJK:n Annika Huhta syötti ihailtavalla rauhallisuudella kuudentoista alueen edustalta boksin sisään Ria Karjalaiselle. Karjalainen otti ensimmäisen kosketuksen oikealle ja toisella kosketuksellaan, upealla kääntölaukauksella, lähetti pallon äkäisesti kohti vierailijoiden maalin alakulmaa. Dineson veti pidemmän korren ja piti maalinsa puhtaana.

Toisella jaksolla HJK sai luotua painetta Åland Unitedin päätyyn, mutta rakentelusta tuntui jäävän se aivan viimeinen silaus uupumaan. Vaarallisempiin viimeistelypaikkoihin tuntui päässeen Åland United, vaikka ottelu tasainen olikin. HJK:n maalivahti Laihanen onnistui vielä pitämään maalitilanteen ennallaan, kun nopeasta vastahyökkäyksestä Cassandra Korhonen pääsi ohittamaan HJK:n puolustuksen. Annika Laihanen tuli tilanteessa vastaan ja esitti upean blokkitorjunnan ja Korhosen laukoma pallo osui Laihasen ojennettuun jalkaan, eikä maalia tilanteesta HJK:n onneksi päässyt syntymään. Ottelu päättyi Åland Unitedin 0-2 vierasvoittoon.

PK-35 – KuPS 1-2 (0-1)

Vierasjoukkue KuPS otti pelistä hallinnan itselleen ja PK-35:llä oli vaikeuksia rakennella omia hyökkäyksiään, sillä erittäin fyysinen KuPS-joukkue teki upeaa työtä sekä pallollisena, että pallottomana. PK-35 puolusti kuitenkin hienosti oman maalialueen edustalla estäen läpi ottelun KuPS:ia viimeistelemästä suurempaa nipullista maaleja, vaikka tässä ottelussa oli KuPS:n viimeistely-yrityksissäkin toivomisen varaa laukausten viuhuessa yli ja ohi maalin. PK-35 oli hyvin lähellä riistää Keltamustilta ensimmäisen pisteen, mutta KuPS viimeisteli voittomaalin ottelun 90. peliminuutilla.

KuPS:n avausosuma syntyi ennaltakin erittäin vaaralliseksi tiedetyn Gentjana Rochin taidonnäytteestä. Tilanne syntyi, kun KuPS prässäsi hyvin ja PK-35 joutui avaamaan pidemmän pallon keskialueelle. Riiston jälkeen KuPS sai jatkettua pallon kuudentoista linjalla selin maalia kohti olleelle Rochille. Rochi kääntyi Punamustien puolustajien edessä yllättäen vetämällä pallon jalkapohjallaan oikealle puolelleen ja paukautti oikeallaan aivan taka-alakulmaan.

PK-35 näytti tappavaa tehokkuuttaan tekemällä maalin lähestulkoon ainoasta paikastaan. Amanda Rantanen tarjoili tarkan syötön KuPS:n linjan läpi boksin reunalle Marie Mäkiselle. Mäkinen antoi matalan poikkisyötön maalivahdin eteen, josta Moona Talka ohjasi pallon kauniisti etuyläkulmaan.

KuPS iski voitto-osuman vasta ottelun 90. minuutilla. Vahvaa peliä esitellyt KuPS-kapteeni Aino Kröger haastoi vahvasti boksin laidalla neljän punamustan keskellä ja keskitti tarkan pään korkuisen pallon maalin eteen vapaaksi jätetylle Rochille. Rochin jatko päällä muutti suuntaa ja pallon korkeutta sen verran, ettei PK 35:n maalivahti Tanja Kotoaro onnistunut torjumaan. Läheltä piti, mutta KuPS vei PK-35:ltä jaossa olleet pisteet Kuopioon.

TiPS – FC Honka 2-1 (2-1)

TiPS:n ja FC Hongan väliset ottelut ovat tyypillisesti olleet hyvin tiukkoja ja tasaväkisiä ja sellaista peliä oli odotettavissa tänäänkin. Ottelun alku oli hieman varovaista ja tunnustelevaa, eikä ensimmäisen vartin aikana juuri mitään kovin yllätyksellistä päässyt tapahtumaan vuorottaisten pelinrakenteluyritysten väleissä.

Ottelun avausmaali syntyi Tiia Hälisen mahtavasta laukauksesta, kun ottelua oli viisitoista minuuttia pelattu. Roosa Ariyo levitti keskustasta oikeaan laitaan Häliselle, joka otti ensimmäisen kosketuksen itselleen juoksuun kohti kuudentoista alueen oikeaa kulmaa ja toinen kosketus palloon lähetti pelivälineen korkeana kohti maalia. Hyökkäys syntyi nopeasti ja Hälinen näytti hieman yksinäiseltä, mutta Hälisen tarkan ja kovan laukauksen torjumiseen ei löytynyt FC Hongan puolustukselta tai maalivahdilta keinoja ja pallo meni tarkasti yläriman alle. Vain kolme minuuttia myöhemmin rokotti TiPS uudelleen. Tikkurilaisten upeilla syötöillä tapahtuneen etenemisen päätteeksi Joanna Tynnilä keskitti vasurillaan sisäkierteisen korkean pallon suoraan Roosa Ariyon juoksulinjalle ja Ariyo puski pallon ylärimaa hipoen maaliin.

Ajassa 40’ FC Honka kavensi lukemat, kun Eveliina Parikka antoi oikealta laidalta maalin edustalle matalan keskityksen, joka muutaman kimmokkeen jälkeen löysi hieman onnekkaastikin Wilma Spetsin, joka pääsi noin seitsemästä metristä paukuttamaan sisäsyrjällään tarkasti yläkulmaan.

Ottelun toisella jaksolla ei maaleja päästy näkemään. FC Hongan tasoitus on hyvin lähellä, kun Nana Yang onnistui riistämään vasemmalla laidalla ja syötti nopeasti eteenpäin Milla Punsarille, joka laukoi heti ensimmäisellä kosketuksellaan. Elsa Sulku venyi kuitenkin upeaan torjuntaan aivan vasemmasta alakulmasta. Vaikka FC Honka sai luotua jonkin verran vaarallisempia tilanteita, jäi toinen jakso maalittomaksi ja pisteet jäivät kotijoukkueelle.

HPS – JyPK 2-1 (0-0)

Jaossa oli molempien joukkueiden kannalta erittäin tärkeitä pisteitä, kun JyPK ei ole vielä onnistunut pistetilin avaamisessa ja HPS:llä oli taskussa kolme pistettä viiden pelatun ottelun jälkeen. Ensimmäisen jakson edetessä alkoi ilmassa olla voimakkaasti kotijoukkue HPS:n avausmaalin odotusta.  Ajassa 17’ Piipa Kämpille syntyi todella nopeasti kokeilupaikka, mutta Liisa Tuomi teki JyPK:n maalilla todella tärkeän torjunnan. HPS jatkoi painostusta ja kulmapotkuista aiheutui kovaa hässäkkää JyPK-maalin edustalle, mutta ylärimaa lähemmäksi maalintekoa ei vielä päästy. Ylärima värähti myös kotijoukkueen päädyssä, kun keskialueen riiston päätteeksi JyPK:n Claire Oates laukoi vaarallisesti noin kahdestakymmenestäviidestä metristä. Vaikka ensimmäinen jakso oli selkeää HPS:n hallintaa ja kotijoukkue onnistui painostamaan vierailijoiden päädyssä, puoliajalle siirryttiin tilanteessa 0-0.

Toiselle jaksolle JyPK tuli huomattavasti pirteämmin ja otti toisen jakson alun selvästi haltuun. Erityisesti puoliajalla kentälle vaihdettu Heidi Leppämäki suojasi palloa vahvasti ja jyväskyläläisten hyökkäyksiin ehti muu joukkue hyvin mukaan. Avausmaali syntyi kuitenkin HPS:lle vapaapotkusta muutamasta metristä kuudentoista alueen ulkopuolelta. HPS-kapteeni Aino Lehtisen veto suuntautui nurmea hipoen suoraan kohti vierasjoukkueen maalivahtia ja pallo lipsahti epäonnisesti Liisa Tuomen käsistä ja jalkojen välistä maaliin.

Ajassa 55’ JyPK:n Leena Torpo sai ottelussa jo toisen keltaisen kortin ja joutui siirtymään suihkun puolelle. Lopun ajan ottelusta HPS pääsi pelaamaan yhden pelaajan ylivoimalla. Kun ottelua oli pelattu 74 minuuttia, alivoimalla erittäin pirteitä otteitaan jatkanut JyPK sai kulmapotkun. Riikka Lilja asetti pallon kulmalipulle ja lähetti pallon korkeana taka-alueelle. Claire Oates tuli vahvasti esiin ja puski hallitusti alakulmaan. Vain seitsemän minuuttia tasoitusmaalin jälkeen JyPK:n maaliverkko heilahti, kun kotijoukkueen Emilia Ukkonen iski ottelun viimeisen maalin ja HPS pääsi juhlimaan voittoa.

PK-35 VANTAA – ILVES 3–2 (1–1)

PK-35 Vantaa ja Ilves pelasivat alun perin perjantaille 21. toukokuuta suunnitellun ottelun maanantaina 24. päivä. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli PK-35 Vantaan lievää hallintaa, mutta Ilves hätyytteli ajoittain Punamustien puolustusta ja piti kotijoukkueen varpaillaan. Keltavihreät myös avasivat maalihanat Myyrmäessä. Ajassa 21’ Silja Tuominen rankaisi vantaalaisia hetkellisestä nukahduksesta. Ilveksellä oli hieman onnea, kun sivurajaheiton jälkitilanteesta maalin eteen lähetetty keskityspallo jäi pomppimaan vitosen viivalle. PK-35 Vantaan puolustus ei ollut aivan hereillä tilanteessa, vaan Tuominen ehti palloon ensimmäisenä ja tuikkasi pallon ohi Punamustien maalivahdin Sanni Solehmaisen.

Ilves ei saanut nauttia johtoasemasta kolmea minuuttia kauempaa. PK-35 Vantaa iski sisuuntuneena kovaa päälle ja loi painetta Ilveksen päätyyn. Anna Olmala ehti laitaan karanneen sivuvaparin jälkeiseen irtopalloon ensimmäisenä ja löysi keskeltä Wilma Forsblomin. Hyökkääjä ajautui pieneen kulmaan, eikä lähtenyt enää laukomaan vaan vapautti syötöllään takaviistoon Roosa Bröijerin vetopaikkaan. Bröijerillä oli suhteellisen helppo tehtävä tasoittaa peli, sillä Ilveksen maalivahti Roosa Karppinen oli jo ennakoinut Forsblomin mahdollista laukausta. Bröijerin osuma jäi ensimmäisen nelivitosen viimeiseksi, joten tauolle mentiin tilanteessa 1–1.

Kotijoukkue tuli tauon jälkeen peliin vahvasti, eikä puoliaika ehtinytkään vanheta montaa minuuttia, kun PK-35 Vantaa siirtyi johtoon. Maalintekijänä kunnostautui Oona Sevenius, joka onnistui saamaan jalkansa väliin keskityspalloon ja tuikkasi tilanteeksi 2–1. Kuten ensimmäisellä jaksolla Ilves ei saanut nauttia johtoasemasta kauaa, ei saanut myöskään kotijoukkue nautiskella pitkään. Kaksi minuuttia vantaalaisten osumasta Tuominen karkasi puolittaiseen läpiajoon Ilveksen hyvän prässin seurauksena. Hyökkääjä sijoitti pallon varmasti maaliin ja tasoitti tilanteen.

PK-35 Vantaa siirtyi jälleen johtoon ajassa 73’. Roosa Toivanen lähetti vapaapotkusta matkaan mukavan kierteisen pallon Ilveksen boksiin, ja juuri muutamia sekunteja sitten vaihdosta sisään tullut Karoliina Autio ohjasi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan maaliin. Maali ja vaihdot piristivät Punamustien peliä entisestään, ja ottelun loppuhetket mentiin hyvin pitkälti kotijoukkueen komennossa. Näin pisteet ottelusta jäivät Vantaalle.

Muokattu 24.5.2021 klo 20.55: Lisätty PK-35 Vantaa – Ilves ottelun raportti.

Search