Hyppää sisältöön

Kierrosraportti: Subway Kansallisen liigan yhdestoista ottelukierros pelattu

10.07.2021

Subway Kansallisen Liigan yhdennentoista kierroksen ensimmäiset ottelut päättyivät tasatuloksiin ja pisteiden jakoon, kun sekä PK-35:n ja HPS:n että Åland Unitedin ja Ilveksen väliset kamppailut päättyivät lukemiin 2-2. Kierros pelattiin loppuun sunnuntaina ja voitokkaita olivat KuPS ja TiPS.

PK-35 – HPS 2-2 (2-1)

Perjantai-illan paikalliskamppailu oli tiukka vääntö pisteistä. Kun ensimmäistä jaksoa oli noin viisitoista minuuttia pelattu, oli PK-35:n Krista Hakala päästä läpiajoon nopeasta vastahyökkäyksestä. HPS-puolustus pysäytti Hakalan sääntöjen vastaisella tavalla ja PK-35 sai vapaapotkun aivan kuudentoista rajan tuntumasta. Amanda Rantanen haki vaparillaan oikeaa alakulmaa, mutta laukaus suuntautui hieman ohi maalin. Muutamaa minuuttia myöhemmin HPS siirtyi johtoon, kun Hanna Onufriew pääsi boksin sisään Ella Andbergin upeasta läpisyötöstä. Onufriew otti pallon haluun aivan vitosen kulmalle PK-35:n maalivahdin eteen ja sijoitti tarkasti vasemmallaan takayläkulmaan. Alle kymmenen minuuttia myöhemmin Onufriew pääsi jälleen oikealta hyvännäköiseen paikkaan laukoen tällä kertaa jo kuudentoista ulkopuolelta, mutta yritys meni hieman vasemmalta ohi.

Hieman yli puolen tunnin pelaamisen jälkeen PK-35 oli vähällä tasoittaa ottelun upean vasenta laitaa pitkin nappisyötöillä edenneen hyökkäyksen päätteeksi, mutta rangaistusalueen viivalta lähtenyt Rantasen laukaus kilahti HPS:n ylärimaan ja vieraiden johtoasema säilyi. Punamustien peli piristyi kuitenkin entisestään ja PK-35 onnistui upottamaan pallon maaliin ensimmäisen kerran ajassa 38’ ja uudelleen jo minuuttia myöhemmin. Tasoitusosuma syntyi Elisa Ikosen terävällä vasemman jalan laukauksella, joka lähti noin parista kymmenestä metristä ja tippui HPS:n maalivahdin Emilia Tuomelan yli verkon perukoille. Jo seuraavalla minuutilla sai Amanda Rantanen jalan vapaaksi taidokkaan harhautuksen jälkeen suunnilleen samalta etäisyydeltä ja laukoi kotijoukkueen 2-1-johtoasemaan.

HPS tuli pirteänä toiselle jaksolle ja tauon jälkeen kentälle vaihdettu Emilia Ukkonen tasoitti ottelun lukemiin 2-2 ajassa 49’. Tilanne syntyi, kun Piipa Kämppi kääntyi pallon kanssa keskialueella ja syötti oikeaan laitaan Hanna Onufriewille, joka lähetti tarkan keskityksen taka-alueelle. Ukkonen pääsi puskemaan, mutta Lotta Rosenström sai pallon torjuttua. Ukkonen oli hyvin jatkotilanteessa hereillä ja sai tuikattua jatkopallon maaliin. Noin viisi minuuttia tasoitusosumaa myöhemmin HPS sai kulmapotkun, jonka Helmi Halomo toimitti korkeana maalin edustalle ruuhkaan. Julia Haikonen pääsi puskemaan, mutta pallo kimposi riman kautta takaisin ruuhkan keskelle ja PK-35 sai purettua tilanteen. Toisessakin päässä nähtiin loistopaikka, kun Moona Talka pääsi boksin sisältä laukomaan kohti takakulmaa, mutta puoliajalla sisään vaihdettu HPS-maalivahti Jessica Kiviaho esitti hienon torjunnan. Tapahtumarikas ja varsin tasainen ottelu päättyi lopulta lukemiin 2-2 ja pisteiden jakoon.

Åland United – Ilves 2-2 (1-2)

Ottelu tarjoili heti alkuun tilanteita molemmissa päädyissä, kun Ilveksen Lotta Lähteemäki sai keskialueella katkottua Åland Unitedin poikittaissyötön ja kokeili laukoa ennakkoluulottomasti todella kaukaa. Matala laukaus ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia kotijoukkueen maalivahdille Christina Dinesonille. Hetkeä myöhemmin tarjoili Sarah Troccoli omalta kenttäpuoliskoltaan upean pystysyötön Ilveksen linjan taakse Signy Aarnalle, jonka jatkoyritys kuudentoista kaarelta nousi yli vastaan tulleen Ilves-maalivahdin, mutta pallo tippui vasta maalin katolle. Kun ottelua oli kymmenen minuuttia pelattu, riisti Ilveksen Pipsa Saarilahti pallon keskialueella ja siirsi pallon Lähteenmäelle, joka lähti etenemään nopeasti suoraan kohti maalia. Åland United ehtinyt saada puolustustaan tiiviiksi ja Lähteenmäki laukoi kuljetuksensa päätteeksi ahvenanmaalaisten toppareiden välistä voimalla pallon oikeaan yläkulmaan.

Ensimmäisen jakson viimeisillä minuuteilla onnistuivat molemmat joukkueet maalinteossa. Åland Unitedin kulmapotkun jälkitilanteessa Ilveksen puolustus kaatoi Anna Westerlundin rangaistusalueen sisällä ja pallo vietiin pilkulle. Sarah Troccoli sijoitti pallon pilkulta vasempaan alakulmaan, eikä Roosa Karppinen aivan saanut palloa torjuttua. Peli ei kauaa jatkunut tasatilanteessa, sillä vain kaksi minuuttia Åland Unitedin tasoitusmaalin jälkeen Ilves siirtyi jälleen johtoon upean rakentelun päätteeksi. Pipsa Saarilahti tiputti pallon oikealta laidalta takaviistoon Lotta Lähteenmäelle, joka lähti vauhdikkaasti nousuun. Rangaistusalueen kaarelta Lähteenmäki syötti vasemmalle Silja Tuomiselle boksin sisään. Tuominen oli boksin sisällä nopea liikkeissään ja ohitti Åland Unitedin puolustajan taidokkaalla harhautuksella, vapautti oikean jalkansa ja toimitti pallon varmasti takakulmaan.

Toisen jakson alussa Silja Tuominen tarjoili hyvännäköisen pystysyötön rangaistusalueen sisälle itsensä kaarijuoksulla vapauttaneelle Lähteenmäelle, mutta Lähteenmäki ajautui liian pieneen kulmaan ja Dineson sai laukauksen torjuttua. Kotijoukkueen tasoitusosuma nähtiin ajassa 60’. Pallo pelattiin puolenvaihdon päätteeksi oikealla laidalle Monica Hagströmille, jolle tarjoutui hyvin tilaa kuudentoista rajan reunalla. Hagström laukoi oikealla jalallaan ja pallo tippui Roosa Karppisen yli maalin sisään heilauttaen maalin takasivuverkkoa. Ottelun loppua kohti haki Åland United kiivaasti voittomaalia, mutta vaikka paine oli enemmän vierasjoukkueen päädyssä, onnistui Ilveskin pitämään palloa ja rakentelemaan omia hyökkäyksiään. Enempää maaleja ei vauhdikkaassa ottelussa syntynyt ja ottelu päättyi 2-2-tasatulokseen.

KUPS – PK-35 VANTAA 5-1 (2-0)

Ottelu lähti käyntiin tunnustelevalla otteella molempien joukkueiden osalta. Ensimmäinen laukaus nähtiin kuitenkin jo viidennellä peliminuutilla, kun KuPS-kapteeni Aino Kröger sai pallon rangaistusalueen edustalla ja pääsi laukomaan, mutta pallo meni selvästi maalin ohi. Kröger onnistui maalinteossa noin viisitoista minuuttia myöhemmin iskien todella nopeasti prässiin PK-35 Vantaan puolustuksen haparoidessa alakerran kierrätyksessä. Kröger reagoi heikkoon kosketukseen, riisti pallon punamustien topparilta boksin sisällä ja sijoitti varmasti oikeaan alakulmaan. Kotijoukkueen toinen osuma syntyi niin ikään nopeasti riiston jälkeen. Anni Hartikainen onnistui riistämään pallon keskialueella ja kuljetti terävästi laukaisupaikkaan kuudentoista kaarelle toppareiden väliin. Matala laukaus yllätti Velma Oikarisen ja kotijoukkue siirtyi 2-0-johtoasemaan.

KuPS aloitti toisen jakson terävästi viimeistellen kolmannen maalinsa nopeasta vastaiskusta ajassa 48’. Aino Kröger sai pallon oikealla laidalla ja kuljetti vahvasti oikealta reunalta boksin sisään. Kröger harhautti boksissa taidokkaasti ja vapautti jo vasenta jalkaansa laukaukseen, mutta tarjoili vielä syötöllään avopaikan maalin edustalle Anni Hartikaiselle, eikä Hartikainen erehtynyt vaan siirsi pallon vitosen viivalta sisään. PK-35 Vantaa sai luotua lupaavan näköisen vastahyökkäyksen ja eteni taidokkailla seinäsyötöillä oikealta laidalta. Wilma Forsblomin murtava syöttö oli vapauttaa Oona Seveniuksen läpiajoon, mutta kotijoukkueen maalivahti Iina Rautiainen tuli hyvin vastaan ja vangitsi pitkäksi karanneen pystypallon varmasti itselleen.

KuPS:n Lavdije Begolli tarjoili upean sisäkierteisen pystysyötön päästäen Aino Krögerin keskeltä läpi. Kröger hieman aikaili ratkaisussaan ja Punamustien puolustus ehti sen verran häiritsemään, ettei Krögerin laukaisu onnistunut. Hetkeä myöhemmin Begolli haki vasemmalta laidalta sivurajaheiton itselleen ja kääntyi nopeasti kuudentoista kulman edustalla. Begolli keskitti boksin sisään maalin edustalle ja Anni-Maija Kauppila puski pilkun tuntumasta upeasti etuyläkulmaan. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla PK-35 Vantaa onnistui kavennusmaalissa, kun KuPS:n purku jäi puolittaiseksi ja pallossa ensimmäisenä ollut Reetta Suomela tiputti pallon hallitusti päällään viereensä Rosa-Tuulia Mikkolalle. Mikkola siirsi pallon parilla kosketuksella parempaan laukaisupaikkaan ja paukutti oikeaan yläkulmaan. Jo seuraava tilanne syntyi vierasjoukkueen päädyssä, kun KuPS viimeisteli ottelun viimeiseksi jääneen osuman. Begolli piti palloa kuudentoista alueen edustalla Punamustien puolustajien edessä ja antoi pienen siirron oikealle Anni-Maija Kauppilalle, joka otti ensimmäisen kosketuksen kohti maalia ja laukoi vastustamattomasti vasempaan alakulmaan.

HJK – TIPS 1-2 (1-0)

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä keskialueella ja molemmat joukkueet puolustivat tarkasti. HJK onnistui jonkin verran paremmin luomaan painetta lähemmäksi maalia. Kotijoukkue siirtyi ottelussa johtoon ajassa 34’ TiPS:n alakerran epäonnisesta haparoinnista syntyneen tilanteen päätteeksi. TiPS:n Anna Nurmi tiputti pallon lyhyeltä etäisyydeltä omalle maalivahdilleen Elsa Sululle ja jatkoi omaa liikettään heti syötön jälkeen vasemmalle. Sulku palautti heti takaisin, mutta pallo osui Nurmen pohkeisiin ja jäi pomppimaan kuudentoista sisällä. Tilanteessa TiPS:lle painetta antanut Vilma Hakala oli valppaana. Hakala otti pallon haltuunsa, kääntyi nopeasti ja laukoi pallon Nurmen yli kohti tyhjää maalia, mutta pallo kimposi yläriman kautta melkein suoraan maaliviivalle. TiPS:llä oli hätä purkaa tilanne, purku jäi puolittaiseksi ja Ria Karjalainen sai pallon vitosen viivan tuntumassa, eikä Karjalainen viivytellyt pallon toimitusta maaliin. Puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen 1-0-johtoasemassa.

Tikkurilalaiset tulivat pirteämmin toiselle jaksolle ja pääsivät rakenteluillaan lähemmäksi maalintekoaluetta sekä luotua myös hyvän näköisiä maalintekotilanteita. Ajassa 69’ TiPS onnistui tasoituksessa. Elina Mankki onnistui syöttämään ahtaasta tilasta kuudentoista reunalta pilkun tuntumaan Jenna Topralle, joka sijoitti tarkasti maata pitkin vasempaan alakulmaan. TiPS sai maalista lisää virtaa. Ajassa 82’ sai TiPS pelattua keskeltä läpi ja Tia Hälinen pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta HJK:n maalivahti Ella Kelloniemi torjui upeasti Hälisen kovan laukauksen. Hälinen pääsi uuteen maalintekopaikkaan, kun Topra antoi muutaman metrin pystysyötön kuudentoista kaarelta Häliselle. Hälinen, joka oli tilanteessa selkä maalia päin, kääntyi taidokkaasti ja laukoi heti käännöksen jälkeen. Pallo painui verkon perukoille vasempaan alakulmaan ja taululle vaihdettiin lukemiksi 1-2 vierailijoiden eduksi. Johtomaali toi entisestään vauhtia ottelun viimeisille minuuteille, mutta TiPS onnistui jatkamaan hyvää pelaamista molempiin suuntiin ja HJK:lla oli vaikeuksia luoda vaarallisia tilanteita. Lisäajalla HJK sai kulmapotkun ja boksiin nostettiin koko HJK:n joukkue maalivahtia myöten, mutta kulman jälkitilanteesta rangaistusalueen ulkopuolelta lähtenyt laukaus leijaili selvästi maalin yli. Ottelun lisäajan viimeiset sekunnit HJK pyrki kiivaasti kohti TiPS:n maalia, mutta lisää maaleja ei ottelussa nähty ja TiPS otti 1-2-voiton nousten tässä vaiheessa sarjakakkoseksi.

Search