Hyppää sisältöön

Kierrosraportti: Kuudennentoista ottelukierroksen pisteet jaettu

14.08.2021

Subway Kansallisen Liigan kuudennentoista ottelukierros on pelattu. Lauantain otteluissa TiPS onnistui viemään täyden pistepotin FC Hongalta, mutta Åland Unitedin ja HJK:n välinen kamppailu päättyi tasatulokseen ja pisteiden jakoon. Sunnuntaina voitokkaita olivat KuPS ja PK-35 Vantaa.

FC Honka – TiPS 0-1 (0-1)

FC Hongan ja Tikkurilan Palloseuran välinen ottelu päättyi TiPS:n 1-0 voittoon ja tikkurilalaiset nappasivat itselleen tärkeät kolme pistettä. Ottelun ratkaisijan rooliin nousi Annika Haanpää viimeistellen pelin ainoan maalin ajassa 29’. Ottelu oli hyvin tasainen, minkä voi todeta myös ottelun tilastoista. Molemmille joukkueille merkittiin kolme maalia kohti suuntautunutta laukausta, maalin ohi laukoi Honka kahdesti ja TiPS kolmesti.

Aivan ottelun alkuminuuteilla TiPS:n Tia Hälinen sai pallon hyvään pystyjuoksuun ja pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta melko pienestä kulmasta lähtenyt laukaus pysähtyi maalin sivuverkkoon. Kun ottelua oli pelattu noin viisi minuuttia, pääsi FC Hongan Wilma Spets puskemaan Inka Kaivolan tarkasta keskityksestä, mutta pusku suuntautui maalin ohi. TiPS:n Elsa Sulku pääsi esittelemään vahvoja otteitaan, kun Honka pääsi laukomaan boksin ulkopuolelta kulmapotkun jälkitilanteesta. Sulku torjui vasemmasta nurkasta eteensä ja TiPS:n onneksi paluupallon maaliin siirtänyt Inka Kaivola oli tilanteessa paitsioasemassa. Ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyi, kun Annika Haanpää eteni vahvasti vasemmalta laidalta aina boksin sisään asti. Päätyviivan tuntumasta Haanpää antoi matalan syötön etutolpalle Hana Kernerille, mutta Hongan puolustus pääsi syötön väliin. Pallo jäi kuitenkin etutolpalle, josta Haanpää kävi tuikkaamassa pallon maaliin.

Toisella jaksolla maalintekoyritykset jäivät molemmilta joukkueilta puolittaisiksi, eikä kumpikaan joukkue onnistunut viimeistelyssä. FC Hongan Noora Juuselan hyvästä paikasta boksin ulkopuolelta lähtenyt laukaus leijui maalin yli ja TiPS:n Annika Haanpään yritys kiersi maalin oikealta puolelta ohi. FC Honka sai vielä lisäajalla taisteltua hyvän maalintekoyrityksen kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Elsa Sulku torjui Wilma Spetsin laukauksen. Tasainen ottelu päättyi TiPS:n 0-1-voittoon.

Åland United – HJK 1-1 (1-1)

HJK aloitti ottelun erittäin vahvasti ja pakotti kotijoukkueen enemmän puolustusasemiin ottelun ensimmäisen puolituntisen ajaksi. Vierailijoiden avausosuma alkoi roikkumaan ilmassa ja syntyikin rangaistuspotkusta ajassa 23’. Åland Unitedilla tuntui olevan jonkin verran käynnistymisvaikeuksia, mutta ottelun tasoitusosuma helpotti kotijoukkueen pelaamista merkittävästi ja antoi ahvenanmaalaisille lisää virtaa. Toisen jakson alkupuolella Åland United oli enemmän niskan päällä, mutta kokonaisuutena vauhdikas ottelu oli hyvin tasainen ja hienoja tilanteita nähtiin runsaasti molemmissa kentän päädyissä.

HJK:n rangaistuspotkuun johtanut tilanne syntyi, kun Åland Unitedin puolustus kaatoi Linda Sällströmin boksin nurkalla. Maaria Roth asetteli pallon pilkulle ja laukoi varmasti alakulmaan. Åland United tasoitti ajassa 35’ kulmapotkusta, kun Monica Hagström tarjoili erinomaisen laakapallon taka-alueelle ja Anna Westerlund puski upeasti noin seitsemästä metristä aivan yläkulmaan. Maali oli ahvenanmaalaisten topparille jo kauden seitsemäs. Åland United sai tasoitusosumasta huomattavasti virtaa eikä johtomaali ollut kaukana. Sarah Troccolin vaarallinen jatko Anni Miettusen keskityksestä meni vasemmalta ohi ja Cassandra Korhonen ei aivan osunut taka-alueelle tyhjän maalin edustalle toimitettuun keskityspalloon, eikä saanut ohjattua pelivälinettä maaliin.

Ottelun toisella jaksolla Dana Leskinen pääsi laukomaan kuudentoista kaaren takaa, mutta HJK:n maalivahti Annika Laihanen torjui tyylikkäästi vasemmasta alakulmasta. HJK:n toisen jakson parhain paikka syntyi, kun Laihanen avasi pitkän pallon vasempaan laitaan Leonie Pankratzille, joka keskitti etualueelle Maaria Rothille. Roth kurkotti palloon, mutta ei saanut ohjattua maaliin. Ria Karjalainen sai pidettyä pallon kentällä ja syötti boksin sisällä Katariina Kosolalle, mutta Kosolan laukaus meni vasemmalta ohi. Toisen jakson loppupuolella Åland Unitedin Ellen Strömborg pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi ohjaamaan Anni Miettusen matalan keskityksen kohti maalia, mutta Laihanen torjui. Tasainen ja viihdyttävä ottelu päättyi tasatulokseen ja pisteiden jakoon.

KuPS – PK-35 5-0 (1-0)

Avausjaksolla kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia ja KuPS sai vahvasti pidettyä paineen tuntua Punamustien päädyssä. PK-35 pääsi muutaman kerran lähestymään kuopiolaisten boksia, mutta viimeiset syötöt jäivät heikoiksi ja tilanteet kuivuivat kasaan. Avausjaksolla nähtiin kuitenkin vain yksi maali ja tauolle siirryttiin kuopiolaisten 1-0-johtoasemassa. Heti toisen jakson alussa KuPS näytti Punamustille kaapin paikan viimeistellen kolme maalia neljäntoista minuutin sisään ja ottelun viimeisin osuma syntyi lisäajalla. Erotuomarin viimeisen vihellyksen jälkeen taululle jäivät kotijoukkueen eduksi 5-0-lukemat.

KuPS siirtyi johtoon, kun ottelua oli pelattu viisi minuuttia. Kuopiolaisten puolustaja Maja Göthberg syötti oikealta laidalta keskustaan Anni-Maija Kauppilalle, joka otti taidokkaasti pallon haltuunsa ja vapautti nopealla syötöllään Gentjana Rochin boksin sisään. Rochi laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan etuyläkulmaan ja vei kotijoukkueen 1-0-johtoon. Ensimmäisellä jaksolla ei enempää maaleja syntynyt.

Toista jaksoa oli ehditty pelata vain neljä minuuttia, kun Lavdije Begolli otti pystykeskityksen haltuunsa pilkun tuntumassa ja siirsi pelivälineen varmasti maaliin ohi vastaan tulleen Lotta Rosenströmin. Seuraava maali syntyi jo ajassa 53’, kun edellisen maalin viimeistellyt Begolli eteni todella vahvasti oikealta laidalta ja keskitti maalin edustalle. PK-35:n puolustus ei onnistunut kunnollisessa purussa ja pallo pomppasi suoraan Neea Bergille, joka puski noin seitsemästä metristä tarkasti riman alle. KuPS:n neljäs maali syntyi niin ikään Lavdije Begollin keskityksestä. Begolli tarjoili matalan keskityksen oikealta laidalta boksin sisään, jonka tilanteeseen vauhdilla tullut Anni-Maija Kauppila ohjasi upeasti etukulmasta sisään. Ottelun viimeisen osuman viimeisteli Gentjana Rochi rangaistuspotkusta sijoittaen varmasti oikeaan alanurkkaan ja ottelu päättyi KuPS:n selvään 5-0-voittoon.

Ilves – PK-35 Vantaa 2-4 (1-3)

Kaupissa nähtiin tapahtumarikas ottelu, joka päättyi Vantaan punamustien eduksi lukemiin 2-4. Avausjaksolla PK-35 Vantaa siirtyi ottelussa 0-2-johtoon. Ilves onnistui kaventamaan lukemiksi 1-2, mutta puoliajalle siirryttiin tilanteessa 1-3. Toisella jaksolla molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kertaalleen ja ottelu päättyi Punamustien 2-4-voittoon.

Kun ottelua oli pelattu noin kymmenen minuuttia, oli Ilves mennä johtoon nopean vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Aino Rasisen jatko Pipsa Saarilahden keskityksestä osui tolppaan. Vierasjoukkue PK-35 Vantaa onnistui viimeistelemään ottelun avausosuman oikealta laidalta edenneen tilanteen päätteeksi. Wilma Forsblom eteni boksin sisälle ja haki päätyviivan tuntumasta matalaa keskitystä maalin edustalle, mutta pallo kimposi epäonnisesti Ilveksen puolustuksesta etukulmasta maalin sisään. PK-35 Vantaa siirtyi 0-2-johtoon, kun ottelua oli pelattu hieman yli puoli tuntia. Wilma Forsblom tarjoili oikealta laidalta korkean keskityksen taka-alueelle, josta Punamustien kapteeni Sanna Saarinen ohjasi taidokkaasti pallon vasurillaan verkon perukoille. Ilveksen kavennusmaali syntyi, kun Heta Olmala onnistui katkomaan PK-35 Vantaan syötön vasemmalla laidalla. Olmala käänsi pallon heti keskustaan boksin rajalle Aino Rasiselle, joka sijoitti rauhallisesti ja tyylikkäästi tarkasti oikeaan yläkulmaan. Hieman ennen ensimmäisen jakson loppua Wilma Forsblom keskitti kulmalipun tuntumasta todella korkean pallon taka-alueelle. Rosa-Tuulia Mikkola voitti pääpallon ja sai puskettua pallon takakulmaan.

Heti toisen jakson alussa PK-35 Vantaa siirtyi ottelussa 1-4-johtoasemaan. Oona Seveniukselle pelattiin pitkä avaus juoksuun oikeaa laitaa pitkin. Sevenius voitti juoksukilpailun ja pääsi vauhdilla boksin sisään ja laukoi ennen vitosen kulmaa. Roosa Karppinen torjui eteensä ja Seveniuksella oli helppo työ siirtää jatkopallo varmasti maaliin. Ilveksen kavennusosuma toi kotijoukkueen kahden maalin päähän Punamustista. Silja Tuominen vapautti erinomaisella syötöllään Lotta Lähteenmäen läpiajoon boksin vasemmalta reunalta. Velma Oikarinen tuli maaliltaan vastaan, mutta Lähteenmäki sijoitti tarkasti vasempaan alakulmaan.

 

 

Search