Hyppää sisältöön

Kierrosraportti: TPS nappasi avauspisteensä ja JyPK onnistui jättiyllätyksessä

08.08.2020

Subway Kansallisen Liigan kahdeksannella kierroksella PK-35 haki voiton Ilveksen vieraana ja Åland United nappasi vahvan rutiinivoiton FC Hongasta. TPS sai vihdoin pistetilinsä auki PK-35 Vantaata vastaan ja JyPK onnistui yllättämään HJK:n Harjulla. Sarjakärki TiPS onnistui pitämään pisteet Vantaalla kuudennen lisäaikaminuutin osumalla.

Ilves – PK-35 0-1

Jo Kansallisen Liigan kesto-onnistujan tittelin itselleen hankkinut PK-35 haki mukaansa kolme pistettä Ilveksen vieraana Tampereen Tammelassa. Vierailu Tammelassa oli PK-35:lle kauden ensimmäinen pelimatka pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Alkuun vaikutti, että matka kuumassa säässä ei juuri helsinkiläisten jaloissa painanut, vaan PK-35 sai otteluun hyvän alun. Vain reilun viiden minuutin pelin jälkeen Minea Lassaksen upea pystysyöttö vapautti Marie Mäkisen läpiajoon. Mäkinen pyrki nostamaan pallon yli tupsukorvien maalia vartioineen Annika Laihasen, mutta pallo lipui maalin ohi.

Ottelun edetessä pallonhallinta siirtyi kotijoukkueelle. Ilveksen ensimmäinen vaarallinen tilanne syntyi ajassa 15’, kun Saana Tuomalan vapaapotku kävi lähellä vierailijoiden maalin alakulmaa. Ajassa 25’ Tuulia Mikkola oli päästä rokottamaan PK-35 puolustusta heikosta syötöstä maalin edessä, mutta PK-35 maalivahti Lotta Rosenström onnistui pelastamaan PK:n takaiskulta. Vain pari minuuttia myöhemmin vieraat ovat jälleen tiukassa paikassa, kun Tuuli Enkkilän laukaus ohittaa jo Rosenströmin, mutta Olivia Kåhre torjui pallon uhrautuvalla heittäytymisellä maaliviivalla.

Toisella puoliajalla PK-35 löysi jälleen uutta pontta tekemiseensä. Vierailijat palasivat puoliajalta pirteämpinä, ja tilanteita alkoi syntyä Ilveksen päätyyn. 58. minuutilla Marie Mäkinen murtautui läpi Ilvespuolustuksen ja pyrki tarjoilemaan pallon taka-alueelle Katja Hakalalle, mutta tämä ei aivan päässyt palloon. Pari minuuttia myöhemmin Ilves maalivahti Laihanen joutui pomimaan PK-35 kapteeni Amanda Rantasen haastavan vapaapotkun. Laihanen avasi toppari Sanni Ojaselle lyhyenä, johon Rantanen löi kiinni rajun prässin. Voimalla tilanteeseen tullut Rantanen kaatoi Ojasen ja laittoi pallon varmasti Ilveksen maaliin.

Ilveksen Ojanen oli vielä lähellä päästä kuittaamaan vierailijoiden maalin 71. minuutilla. Ojasen pusku päätyikin PK:n verkkoon, mutta juhlinta jäi lyhyeksi, kun tilanne paljastu paitsioksi. Kotijoukkue joutui taipumaan voittonsa myötä sarjakolmoseksi nousseelle PK-35:lle.

JyPK – HJK 2-0

Kierroksen jättiyllätyksestä vastasi Jyväskylän Pallokerho, joka kaatoi kotikentällään HJK:n peräti 2-0 lukemin. Tulos ei ollut yllättävä ainoastaan siinä mielessä, että JyPK ei ollut ennen tätä ottelua onnistunut ottamaan pisteitä kuin yhdessä ottelussa. Jyväskyläläiset eivät nimittäin olleet koskaan aikaisemmin onnistuneet helsinkiläisiä vieraitaan päihittämään.

JyPK sai otteluun parhaan mahdollisen alun, kun Alma Fostén tykitti volleypallon suoraan HJK:n maalin perukoille ottelun toisella minuutilla. Yllättämään takaa-ajoasemaan joutunut Klubi onnistui vajaan puolen tunnin kohdalla rakentamaan vaarallisen tilanteen, josta Annika Huhta pääsi yrittämään maalintekoa. JyPK:n maalia vartioinut Pauliina Tähtinen tuli kuitenkin tilanteeseen vahvasti ja pystyi pitämään maalinsa puhtaana. Vähän myöhemmin sai tilanteen Hanna Ruohomaa, mutta hyvä tilanne JyPK päädyssä kääntyi lopulta vierailijoiden kohtaloksi. Henna Honkanen sai pallon keskialueella, ja syötti läpi JyPK:n juoksukone Niia Salmisen. Salminen ei epäröinyt, vaan blokkasi ensimmäisellä kosketuksellaan klubipuolustan ulos tilanteesta ja sijoitti pallon tarkasti alanurkkaan.

Vaikka Klubi piti palloa käytännössä koko ottelun ja loi paljon tilanteita, kentän vaarallisin pelaaja vaikutti olevan JyPK:n Niia Salminen, joka oli lähellä tehdä myös ottelun kolmannen osuman pariinkin otteeseen. Helsinkiläisillä oli määrällisesti paljon tilanteita, mutta ensimmäistä kertaa tällä kaudella JyPK:n maalia vartioinut Pauliina Tähtinen oli myös hyvässä vireessä. Toisella puoliajalla Klubi sai pallon Tähtisen ohi kahdesti, mutta ensimmäisellä kerralla pallo oli käynyt jo yli päätyrajasta ja toisella kerralla tilanne oli paitsio. Hallitsevien mestareiden kova painostus ei tuottanut tulosta, vaan JyPK pääsi juhlimaan yllätysvoittoa.

TPS – PK-35 Vantaa 1-1

Turun Yläkentällä nähtiin tasainen kamppailu, jossa TPS onnistui nostamaan tasoaan reilusti verrattuna alkukauden suorituksiin. TPS:n uudet vahvistukset Sophie Maidell ja Viivi Kiiski sopivat joukkueeseen hyvin ja kumpikin toi sisään tullessaan uutta virtaa turkulaisten tekemiseen. Joukkueen kehitys palkittiin ensimmäisellä sarjapisteellä, kun ottelu PK-35 Vantaata vastaan päättyi 1-1.

Ensimmäisellä puoliajalla ottelun hallinta oli PK-35 Vantaan hyppysissä. Ensimmäisen 10 minuutin aikana maalintekoa pääsivät yrittämään niin Karoliina Autio, Anna Olmala kuin Roosa Toivanenkin. 11. minuutilla PK-35 Vantaan komea keskitys tavoitti Oona Seveniuksen boksissa eikä Sevenius erehtynyt vaan puski vierailijat varmasti 0-1 johtoon. Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Anna Olmala pujotteli taidokkaasti TPS pelaajia ja pääsi maalintekosektorille. TPS:n maalia vartioiva Siiri Välimaa oli kuitenkin liikaa jo Olmalallekin, eikä vierasjoukkue päässyt karkaamaan kahden maalin etumatkalle.

Toisella puoliajalla TPS tuli peliin mukaan. 65. peliminuutilla yksi TPS:n ottelun johtohahmoista, Jenni Rannus, pelasi Sophie Maidellin hyvään tilanteeseen, mutta viimeistely ei aivan onnistunut. Hetken kuluttua vauhdissa oli TPS:n toinen uusi tulokas Viivi Kiiski pelasi Netta Laasion vapaaksi laidalle. Laasio tavoitteli maalin edessä hurjasti töitä painanutta Rannusta, ja pallo pomppi lopulta PK-35 Vantaan puolustajista vantaalaisten maaliin. Kun maaleja ottelussa ei enää nähty, pääsi TPS vihdoinkin juhlimaan ensimmäistä sarjapistettään Kansallisessa Liigassa.

TiPS – KuPS 2-1

Tikkurilassa nähtiin dramaattinen ottelu, jossa sarjakärki TiPS:n loppuun asti pelaaminen palkittiin kolmella pisteellä. Vauhdikkaan ottelun ensimmäisen puoliajan hallinnan otti vierasjoukkue KuPS. Ajassa 29’ KuPS pääsi avaamaan kulmapotkusta jo tutuksi tulleella lyhyellä avauksella Gentajana Rochille. Rochi lähti terävästi kohti maalia ja onnistui ohittamaan kaksi TiPS pelaajaa. Rochin matala keskitys pomppi lopulta Aino Krögerille, jonka hurja pommi iskeytyi TiPS:n verkkoon tolpan kautta. Sarjan kärkipaikkaa hallitseva TiPS ei onnistunut ensimmäisellä puoliajalla vastaamaan KuPS:n teräviin hyökkäyksiin ja vierailijat tuntuivat olevan vahvasti niskan päällä. KuPS ei kuitenkaa onnistunut enää kasvattamaan johtoaan.

Toisen puoliajan 54. minuutilla pääsi hyökkäämään ja sai jopa kunnollisen laukauksen kohti KuPS-maalia. Emma Immonen torjui pallon, mutta Nora Lehto laittoi kakkospallon maaliin. Yhtäkkiä KuPS:n hallinnassa ollut ottelu oli tasan, ja pitkään näyttikin siltä, että ottelussa päädytään pistejakoon. KuPS sai 66. minuutilla mahdollisuuden nousta niskan päälle, kun Emmi Siren rikkoi Rochia punaisen arvoisesti rangaistusalueen sisällä. Riina Isokääntä kuitenkin venytti itsensä upeasti rangaistuslaukauksen tielle.

Ylivoimalle päässyt KuPS haki kuumeisesti voittomaalia, mutta lopulta virhe omassa päässä koitui kuopiolaisten kohtaloksi. Ottelussa pelattiin jo 96. minuuttia,  kun Jenni Huttunen iski kovan prässin KuPS-puolustajiin ja riisti pallon. Huttunen kiersi kylmäpäisesti Immosen ja viimeisteli joukkueelleen voittomaalin.

Åland United – FC Honka 2-1

Wiklöf Holding Arenalla ottelu ehti vanheta seitsemän minuuttia ennen kuin Åland United siirtyi ottelussa johtoon. Emelie Johanssonin keskitys lipui juuri ja juuri ohi Ode Flutudilun, mutta Åland Unitedin onneksi taka-alueella palloa on vastaanottamassa Monica Hagström. Högströmin veto ei mene maaliin asti, mutta Ashley Riefner siivosi pallon lopulta maaliin. Ajassa 42’ Åland United sai loistavan tilaisuuden kasvattaa johtoaan kahteen maaliin, kun Fulutudilun hyvä keskitys löysi Anni Miettusen, joka ei kuitenkaan saanut palloa verkkoon. Vain hetkeä myöhemmin ÅU kuitenkin lisäsi johtoaan, kun Hägström laittoi pallon varmasti maaliin rangaistuspotkusta.

62. peliminuutilla Dana Leskisen komea kaukolaukaus on päästä yllättämään Anna Tammisen Åland Unitedin maalilla. Veto painui kuitenkin niukasti yli maalin. Åland Unitedin hallinta ottelussa kuitenkin pitää ja se pystyy jatkuvasti rakentamaan vierailijoita vaarallisempia maalintekotilanteita. Honka pääsi kuin pääsikin vielä 87. minuutilla heiluttamaan maaliverkkoja, kun Åland United rikkoi boksin sisällä ja Inka Kaivola laittoi rangaistuspotkun sisään. Tämä ei kuitenkaan riittänyt nostamaan FC Honkaa pisteille lauantai-illan viimeisessä Kansallisen Liigan ottelussa, vaan pisteet jäivät kotijoukkue Åland Unitedille. Voitollaan ÅU nousi sarjassa tällä hetkellä toiseksi.

Search