Hyppää sisältöön

Kohti kautta: HJK:ssa sarjan kokeneimpia pelaajia ja nuoria lupauksia

04.06.2020

HJK lähtee kauteen puolustavana mestarina. Vaikka esimerkiksi viime kauden maalikuningatar Jutta Rantala jätti joukkueen täksi kaudeksi, on HJK:lla kasassa vahva 23-pelaajan rinki. Kokemusta joukkueessa edustavat mm. Essi Sainio ja Linda Ruutu. Kokeneiden pelaajien ohella suurta vastuuta ja johtajan roolia otti myös vasta 18-vuotias maalivahti Anna Koivunen. Mielenkiintoinen tulokas on Oklahomasta Suomeen saapunut Kaylee Dao.

Keskikentän kokenut kaksikko jatkaa kaudella 2020

Klubin keskikentällä hääräävät tulevallakin kaudella kokeneet Linda Ruutu ja Essi Sainio. Ruutu pelasi ensimmäistä kertaa naisten pääsarjaa jo kaudella 2005. Hän on pelannut Suomessa HJK:n ohella mm. PK-35 Vantaassa. Ruutu vietti neljä vuotta myös Yhdysvalloissa stipendiaattina yliopistosarjassa Connecticutin joukkueessa. Myös Norjan pääsarjaa hänellä on takan puolisen vuotta. Ruutu on myös nähty Helmaripaidassa useita kertoja.

Essi Sainio on pelaaja, jonka kanssa meriiteistä on vaikea kilpailla. Takana on mm. Bundesliigan mestaruus, EM-puolivälierät sekä useita Suomen mestaruusmitaleita. 33-vuotias Sainio on edelleen nopea ja räjähtävä pelaaja, ja tulee varmasti toimimaan HJK:n kantavina voimina myös kaudella 2020.

Koivunen on merkittävä tulevaisuuden lupaus

Kaudella 2018 Anna Koivunen pelasi TPS:n riveissä vain kuusi ottelua. Nuori ja nälkäinen maalivahti kuitenkin otti valtavia harppauksia heti HJK:hon siirryttyään ja lunasti itselleen ykkösmaalivahdin paikan. Täysin puskista ei voi Koivusen nousun ykkösmaalivahdiksi väittää tulleen, sillä hänet valittiin pari vuotta sitten alle 17-vuotiaiden EM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja hän oli mukana tärkeässä roolissa auttamassa joukkuetta historiallisesti MM-kisoihin.

Pelaajana Koivunen nauttii johtavasta roolista, jossa hän saa puhua paljon ja ohjata joukkuettaan. Vaikka Koivunen on kentän ulkopuolella melko rauhallinen, kuoriutuu hänestä tolppien välissä räväkkä ja määrätietoinen persoona.

Vaikka Koivusen kehitys tähän asti on ollut vakuuttavaa, täytyy kovia otteita kentällä pitää yllä jatkossakin, sillä hän saa kilpailijakseen tulevalle kaudelle Viron A-maajoukkueessakin pelanneen Karina Korkin. 25-vuotiaalla Korkilla on Koivusta selvästi enemmän kokemusta, mutta määrätietoinen Koivunen tuskin luopuu ykkösveskarin paikasta taistelutta. Kovan kilpakumppanin vierelle saaminen todennäköisesti vain vauhdittaa nuoren veskarin kehitystä.

Dao on HJK:n villi kortti

Yhdysvalloista Suomeen saapuva Kaylee Dao on Suomifutiksen seuraajille uusi nimi. Dao pelannut aiemmin yliopistonsa Oklahoman Soonersin riveissä. HJK:n sivuilla kerrotaan Daon olevan monipuolinen hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin laidalla kuin kärjessä. Todisteena hyökkäysvoimastaan Daolla on kovat meriitit viime kaudelta: hän iski 20 otteluun peräti 13 maalia. Tämä on hyvin lähellä Jutta Rantalan viime kauden runkosarjan lukemia: 13 maalia 17 ottelussa. Olisiko Dao se, joka pystyy ottamaan HJK:n kultakengän jalkaansa Rantalan lähdettyä?

Seuraa HJK:n matkaa Kansallisessa liigassa: www.hjk.fi/joukkue/hjk-naiset ja somessa @hjk_naiset

Search