Hyppää sisältöön

Kohti kautta: KuPS:ssa kovat odotukset Rochi-Begolli tutkaparille

09.06.2020

Tutkapari Rochi ja Begolli taas yhdessä 

Gentjana “Genta” Rochin tie Suomeen on kulkenut Espanjan, Sveitsin ja Saksan kautta. Makedonialaishyökkääjä pääsi jo 16-vuotiaana FC Barcelonan organisaatioon harjoittelemaan. Jos ikää olisi ollut tuohon aikaan hieman enemmän, olisi Rochi saattanut jäädä Espanjaan. Seuraavaksi hyökkääjän tie vei kakkosbundesliigan BV Cloppenburgiin ja Sveitsin pääsarjaan FC Luzerniin. Cloppenburgin noustua bundesliigaan halusivat he makedonialaistaiturin takaisin riveihinsä. Rochi ehti vielä ennen Suomeen tuloaan pelata Leverkusenin väreissä. 

Albanialainen keskikentän taituri Lavdije ”Lavi” Begolli ehti ennen Suomeen saapumistaan pelata kahdessa Albanian pääsarjaseurassa, KS Vllaznia Shkodërissä ja KFF Hajvaliassa. Hän on päässyt myös pelaamaan mestareiden liigaa sekä maaotteluita Albanian maajoukkueessa. 

Kaudella 2018 Begolli ja Rochi muodostivat pelätyn tutkaparin JyPK:ssa. Rochi viimeisteli kaudella 2018 kaksikymmentä liigamaalia Begollin syöttäessä suurimman osan maaleista. Tehoduon tiet erosivat kaudelle 2019, kun Rochi siirtyi Kuopioon ja Begollin matka jatkui JyPK:ssa. Jalkapallofanien iloksi ja vastustajien kauhuksi kaudella 2020 kumpikin nähdään KuPS:in keltamustassa. Begollin erinomainen pallollinen taito ja Rochin fyysisyys ja viimeistelytaito tulevat varsmasti olemaan avaintekijöitä KuPS:in hyökkäyspelaamisessa alkavalla kaudella.

Kauppila, Auvinen ja Kotka edustavat kokemusta Suomen kentiltä

Vasenjalkainen laitapelaaja Kaisa Kotka on kerännyt liigakokemusta ympäri Suomea. Hän on pelannut pääsarjassa jo vuodesta 2010 edustaen mm. Åland Unitedia. Kotka on monipuolinen pelaaja, jonka loistava potkutekniikka tuo variaatioita erityisesti erikoistilannepelaamiseen. 

Paula Auvinen ja Anni-Maija Kauppila taas ovat pelanneet pitkän uran Kuopiossa, ensin Pallokissoissa ja fuusion jälkeen KuPS:ssa. Auvisella on hyvät fyysiset ominaisuudet ja hän tuo KuPS:n puolustuspeliin agressiivisuutta ja periksiantamattomuutta. Kauppila taas lukeutuu KuPS:n keskikentän kantaviin voimiin ja hänellä on iso rooli erityisesti hyökkäyspelaamisessa. Kauppilalla on hyvä pelinlukutaito ja hän tekee töitä pyyteettömästi näyttäen loistavaa esimerkkiä nuoremmille pelaajille.

Seuraa Kuopiolaisia osoitteessa: www.kups.fi/fi/joukkue-naiset sekä somessa @kupsnaiset.

Search