Hyppää sisältöön

Kotimainen sähköyhtiö Lumo Energia Kansallisen Liigan yhteistyökumppaniksi

10.03.2022

Suomalainen sähköyhtiö Lumo Energia sekä jalkapallon naisten pääsarja Kansallinen Liiga ovat solmineet yhteistyökumppanuuden. Tasa-arvo ja kestävä kehitys yhdistävät osapuolia ja ovat molemmille tärkeitä arvoja. Yhteistyön tavoitteena onkin vahvistaa Lumo Energian tunnettuutta erityisesti näiden teemojen parissa ja tukea samalla nuorten urheiluharrastamista.

Yhteistyön myötä Lumo Energia on näkyvästi esillä Kansallisen Liigan ottelutapahtumissa sekä digitaalisissa kanavissa. Lisäksi yhteistyön lähettiläänä toimii yksi liigan kiinnostavimmista pelaajista, PK-35 Vantaan Wilma Forsblom.

– Olen iloinen, että saimme kotimaisen Lumo Energian mukaamme Kansallisen Liigan kumppaniksi. Yhteisen arvopohjan ja vastuullisuuden lisäksi meitä yhdistää tahto kasvaa ja kehittyä. On hienoa lähteä työskentelemään yhdessä Lumo Energian tunnettuuden kasvattamiseksi, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja kommentoi.

Lumo Energia on viime vuosina kasvanut vauhdilla ja on lunastanut paikkansa suomalaisella sähkömarkkinalla. Tunnettuuden vahvistamiseksi Lumon urheiluyhteistyö laajentuu nyt myös jalkapallon puolelle.

– Jalkapallo on nostanut vahvasti suosiotaan Suomessa ja erityisen suuren potentiaalin näemme naisten jalkapallossa. Tasa-arvo on meille toiminnassamme keskeinen arvo, joten olemme innoissamme päästessämme mukaan yhteistyöhön juuri naisten huippujalkapallon pariin, sanoo Lumo Energian toimitusjohtaja Otto Savasti.

Lumo Energia on pyrkinyt aiemmissa yhteistöissään tuomaan markkinointikumppanuuden lisäksi mukaan yhteisen hyvän tukemisen. Yhteistyötä on tehty muun muassa yleisurheilija Maria Huntingtonin nuorten liikkumista tukevan Huntington Akatemian sekä ikäihmisten aktiivisuutta edistävän Gubben kanssa.

Myös tämän yhteistyön kautta halutaan tukea vähävaraisten lasten ja nuorten liikkumista. Lumo Energia tulee lanseeraamaan kampanjakoodin, jonka käytöstä yritys lahjoittaa osuuden nuorten urheiluharrastuksen tukemiseen Jalkapallosäätiön kautta.

– Näinä aikoina ihmisten välinen välittäminen ja huolenpito on tärkeää. Siksi on hienoa, että tämän kumppanuuden kautta voidaan tehdä myös hyvää ja luoda yhdenvertaisia harrastusmahdollisuuksia perheen tulotasosta riippumatta, Pihlaja päättää.

 

Lisätietoja:
Otto Savasti, Toimitusjohtaja, Lumo Energia, +358 41 366 5277, osavasti@lumoenergia.fi
Heidi Pihlaja, Kehityspäällikkö, Suomen Palloliitto, +358 40 843 2370, heidi.pihlaja@palloliitto.fi

Lumo Energia – sinulle paras sähkösopimus

Search