Hyppää sisältöön

“Kova ottelu tulossa, mutta joukkue on valmis” – Aino Kröger valmiina kohtaamaan Ruotsin

15.06.2021

Alle 23-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Ruotsin tänään tiistaina kello 19:00 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Viime viikon keskiviikosta asti Uddevallassa leireillyt joukkue pelasi edellisen ottelunsa lauantaina, jolloin Suomi kärsi 2–1-tappion Ranskalle.

 

Ranska aloitti ottelun vahvasti ja johti jo vartin jälkeen kahdella maalilla. Amanda Rantanen onnistui kavennuksessa toisella jaksolla, mutta Suomi ei saanut aikaan toista maalia. Päävalmentaja Gary Williams kertoo, että ottelua on sittemmin käyty tarkasti läpi.

– Olemme analysoineet pelin ja kääntäneet katseemme Ruotsi-otteluun. Olemme myös käyneet pelaajien kanssa henkilökohtaisia keskusteluja kansainvälisestä vaatimustasosta, mikä on ollut tärkeää, Williams sanoo.

– Sunnuntai oli palautumispäivä niille, jotka pelasivat isot minuutit Ranskaa vastaan, ja vähemmän pelanneiden kanssa teimme pelipaikkakohtaisia harjoituksia. Maanantain harjoituksissa valmistauduimme siihen, kuinka tulemme pelaamaan Ruotsia vastaan.

Ruotsi kohtasi Ranskan viime torstaina, ja kotijoukkue aloitti ottelun erittäin vahvasti, kun Emilia Larsson vei Ruotsin johtoon jo kahdeksannella minuutilla. Ellen Wangerheim tuplasi johdon tunnin pelin jälkeen, mutta Ranska tuli vielä tasoihin Emely Laurentin 71. ja 94. minuutin osumilla.

– Ruotsi on todella hyvä ja hyvin organisoitu joukkue. Ranskalla oli muutama erittäin nopea ja taidokas yksilö, mutta Ruotsi on mielestäni tasaisempi ryhmä, ja heidän kollektiivinsa on todella hyvä. He tekevät asiat yhtenäisesti ja oikea-aikaisesti, Williams avaa.

– Tehtävämme on tehdä heidän pelistään mahdollisimman vaikeaa ja iskeä vahvuuksillamme. Ranskaa vastaan onnistuimme reagoimaan hyvin ottelun aikana, mikäli oli hienoa nähdä. Ruotsi-pelissä pyrimme tekemään sen astetta paremmin.

KuPS:n Aino Kröger on Williamsin kanssa samoilla linjoilla – Ranska-pelissä etenkin toinen puoliaika oli onnistunut.

– Saimme toteutettua asioita, joita olimme harjoitelleet ja pääsimme peliin paremmin mukaan. Ruotsi-pelissä täytyy olla valmis nopeaan tempoon heti alusta. Uskon, että olemme valmiita siihen, sillä nyt tiedämme, millainen tempo on, Kröger sanoo.

– Ruotsi on vahva ja hyvin organisoitu joukkue, heidän joukkuepelaamisensa on yhtenäisempää kuin Ranskalla. Kova ottelu tulossa, mutta joukkue on valmis.

Kröger kutsuttiin maajoukkueeseen vahvan alkukauden jälkeen. Kuopiolaiset ovat voittaneet kahdeksan yhdeksästä ottelustaan, ja Kröger on ollut suuressa roolissa viimeistellen neljä osumaa.

– Voimme olla tyytyväisiä alkukauteen niin tuloksellisesti kuin pelillisesti. Ensimmäinen kierros meni ilman tappioita, ja joukkueena meidän pelaamisemme on ollut tasapainoista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle kierrokselle ja kehittää peliämme entisestään, Kröger toteaa.

– Tuntui hyvältä saada kutsu ja päästä pitkästä aikaa maajoukkueen mukaan – varsinkin kun leirillä on kaksi kovaa kansainvälistä peliä. Leiristä on toistaiseksi hyvät fiilikset. Olen päässyt näkemään kansainvälisen tason ja sen, mitä sillä tasolla vaaditaan pelaajalta. Täällä on hyvä porukka kasassa ja treenit ovat olleet laadukkaita.

Kuva: Juha Leskinen

Search