Hyppää sisältöön

KuPS ja Åland United kohtaavat keskiviikkoillan huippuottelussa

06.07.2021

Keskiviikkoiltana kannattaa suunnata Kuopion Keskuskentälle, sillä kello 18.30 starttaa huippuottelu KuPS:n ja Åland Unitedin välillä. KuPS:n Anni Hartikainen ja Åland Unitedin Sanni Ojanen avaavat tunnelmia joukkueiden sisältä ennen kärkipään kamppailua.

Subway Kansallisen Liiga kärkipaikkaa koko kauden hallussaan pitänyt KuPS saa keskiviikkona vieraakseen sarjassa kolmantena olevan Åland Unitedin. Kuopiolaiset eivät ole koko kauden aikana hävinneet yhtään ottelua, mutta ensimmäisellä kierroksella Åland United onnistui venymään tasapeliin keltamustien kanssa.

Viime kaudella KuPS tuli tunnetuksi kovana hyökkäysjoukkueena, joka viimeisteli paljon maaleja, mutta omissa soi myös tasaisesti. Tällä kaudella joukkue on noussut esiin vahvasti puolustavana joukkueena. Keltamustien alakerrasta toki löytyy äärimmäisen laadukkaita pelaajia, mutta suurin ero viime kauteen on puolustuksen yhtenäisyys, joka on erinomaisella tasolla. Vaikka KuPS:n puolustaminen on kehittynyt huimasti, se ei ole vienyt mitään pois hyökkäyssuunnasta. Päin vastoin KuPS vaikuttaa olevan jopa vaarallisempi, kun hyökkäyksiin on saatu mukaan monipuolisuutta.

Åland Unitedin puolustuspelaaminen oli viime kaudella yksi joukkueen mestaruuteen siivittäneistä aseista. Tälläkin kaudella omissa on soinut vain kymmenen kertaa, mikä on toiseksi vähiten koko sarjassa. Maaleja on syntynyt hyvällä tahdilla, vain pari kappaletta vähemmän kuin KuPS:lla. Silti pistemenetyksiä on tullut. Sekä TiPS että Honka onnistuivat nappaamaan täyden pistepotin ahvenanmaalaisten kustannuksella. Ensimmäisen kierroksen tasapeli KuPS:a vastaan oli kuitenkin henkisesti iso voitto, sillä ahvenanmaalaiset onnistuivat samalla osoittamaan, että myös KuPS:a vastaan on mahdollista päästä pisteille.

KuPS:n Anni Hartikainen luottavaisin mielin

Kuopion Palloseuran 17-vuotias hyökkääjä Anni Hartikainen sai lauantaina 3. heinäkuuta pelatussa ottelussa Helsingin Palloseuraa vastaan hyvän itseluottamusbuustin, sillä tasaisesti KuPS:ssa vastuuta saanut nuori hyökkääjä viimeisteli ottelussa kauden avausmaalinsa. Hallitsevan mestarin Åland Unitedin Kuopion vierailu ei horjuta Hartikaisen itseluottamusta. Hän uskoo, että kamppailussa paineet kasaantuvat enemmän vierailijoiden harteille.

– Veikkaan, että Åland Unitedilla on isommat paineet kuin meillä. Jos he haluavat pysyä mukana mestaruustaistossa, heidän on pakko pystyä voittamaan enemmän pelejä. Meillä ei oikeastaan ole minkäänlaisia paineita, Hartikainen pohdiskelee.

Vaikka KuPS lähteekin kamppailuun kevein mielin, ei Åland Unitedia missään nimessä pidetä helppona vastustajana. Hartikaisen mukaan ahvenanmaalaiset pelaavat vauhdikasta ja monipuolista jalkapalloa, jossa sekä hyökkäys- että puolustuspää toimivat hyvin. Edellisen tasapeliin päättyneen kohtaamisen perusteella nuori hyökkääjä uskoo kuitenkin KuPS:n olevan vahvoilla.

– En usko Åland Unitedin tuottavan suurempia vaikeuksia puolustuksellemme. Viime pelissä heillä ei ollut kovinkaan paljoa paikkoja. Heillä oli vain muutama paikka, meillä taas olisi ollut vaikka kuinka monta paikkaa, mutta emme saaneet tehtyä kuin yhden.

Vaikka KuPS on tehnyt kauden aikana sarjan joukkueista toiseksi eniten maaleja, Hartikaisen mielestä maaleja olisi pitänyt syntyä vielä paljon enemmänkin. Tehokkuus onkin hänen mukaansa KuPS:lle yksi kehityskohta.

– Pitäisi laittaa paikoista sisään. Emme ole tehneet maaleja ihan parhaalla mahdollisella prosentilla, Hartikainen päättää.

Anni Hartikainen sai tuulettaa kauden avausosumaansa HPS:a vastaan. Kuva: Kalevi Hämäläinen

Åland Unitedin Sanni Ojanen odottaa tiukkaa matsia

Ahvenanmaalaiset onnistuivat viime lauantaina katkaisemaan voitottoman putkensa. Täysi pistepotti hyvää kautta pelaavaa PK-35 Vantaata vastaan oli lupauksia herättävä kenraali KuPS-otteluun. Yksi ottelun onnistujia oli erinomaisesti esiintynyt toppari Sanni Ojanen. 20-vuotias puolustaja ei tunne varsinaisesti paineita tulevasta kärkikamppailusta. Hänen mukaansa tunnelma ahvenanmaalaisten leirissä on enemmänkin innostunut ja päättäväinen.

– Tiukka peli tulossa. Joukkueessa on hyvä fiilis voiton jälkeen, ja lähdemme päättäväisesti taistelemaan kärkikamppailuun, Ojanen kuvailee.

Ojasen väitettä tiukasta kamppailusta tukee myös historia. Joukkueiden kohtaamiset tämän vuoden puolella ovat olleet huippujännittäviä taisteluja. Joukkueet ovat kohdanneet yhteensä kahdeksan kertaa. Otteluista viisi on päättynyt ahvenenmaalaisten voittoon ja tasapelejä on tullut kaksi. Vaikka KuPS on onnistunut voittamaan Åland Unitedin vain kerran pari vuotta sitten, lähtevät kuopiolaiset ennakkosuosikkina keskiviikon otteluun. Ojanen kuitenkin uskoo, että onnistuneella suorituksella ahvenanmaalaiset saavat Kuopiosta kolme pistettä kotiin viemisiksi.

– Meillä on aina ollut tiukkoja pelejä KuPS:a vastaan, mutta tiedämme, että omalla hyvällä pelillä kolme pistettä on otettavissa, Ojanen päättää.

Sanni Ojanen on tärkeä palanen Åland Unitedin puolustusta. Kuva: Joope Erkkilä

Search