Hyppää sisältöön

KuPS otti ison voiton HJK:sta Mestaruussarjan avausottelussa

15.08.2025

Mestaruussarja pyörähti perjantaina käyntiin Väre Areenalla.

KuPS ja HJK avasivat tämän kauden Mestaruussarjan Kuopion iltaottelussa. KuPS taisteli täyden pistepotin kotiyleisönsä edessä.

Ottelun avausjakso oli tarkkaa peliä, jossa todella vaaralliset maalipaikat jäivät puuttumaan. Sarjakärki HJK hallitsi kenttätapahtumia ja sai prässipelillään kotijoukkueen keskikentän sekä puolustuslinjan sortumaan hätäisiin ratkaisuihin.

Pallonriistoista ja syötönkatkoista HJK pääsi useampia kertoja lähelle hyvää maalipaikkaa, mutta viimeiset ratkaisut epäonnistuivat toistuvasti.

Harhasyöttöjä sattui avausnelivitosella kummallekin joukkueelle varsin paljon, johon suurena vaikuttimena oli erittäin aktiivinen pallollisen pelaajan paineistaminen.

HJK sai laukauksia maalia kohden jokusen, mutta vedot olivat suhteellisen helppoja torjuttavia maalivahti Nelli Hautamäelle.

Vierasjoukkue tuli oman vasemman laitansa kautta useampia kertoja, mutta esimerkiksi Tuuli Viinikka puolusti koko jakson erinomaisesti ja esti järjestäen vaarallisiin keskitys- tai laukaisupaikkoihin pääsemisen.

Toista puoliaikaa oli takana noin 55 minuuttia, kun KuPS riisti pallon HJK:n keskialueen rajaheitosta. Pallo pelattiin nopeasti vasemmalle laidalle Aino Krögerille, joka lähetti upean keskityksen takatolpalle. Ana Paula Silva Santos puski hallitusti pallon sisään ja KuPSin johtoon.

HJK oli lähellä tasoitusta heti KuPS-maalin perään. Nora Heroumin vapaapotku jysähti ylärimaan vain noin kaksi minuuttia Silva Santosin osuman perään.

Tämän jälkeiset hetket kotijoukkue puolusti tiiviisti ja helsinkiläisjoukkueella oli vaikeuksia päästä luomaan painetta KuPS-maalille.

Kymmenisen minuuttia kotijoukkueen maalin jälkeen Viinikka pääsi pallon kanssa oikeasta laidasta irti ja keskitti rangaistusalueen keskustaan. Uransa 200. pääsarjaottelua pelannut Anna Olmala ei aivan ylettänyt päällään palloon ja HJK säästyi toiselta takaiskulta.

Hetkeä myöhemmin vieraiden tasoitus oli jälleen lähellä. Pallo pomppi hetken aikaa kuopiolaisten rangaistusalueen sisällä, kunne Lotta Kalske pääsi tykittämään pienestä pompusta. Pallo viuhui kuitenkin takakulmasta ohi maalin.

KuPS pelasi aktiivisesti loppuun asti ja piti HJK:n poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Kuopiolaisten puolustusasenne oli perjantaina todella korkealla tasolla ja joukkue pelasi jokaisen tilanteen täysillä loppuun.

Väre Areenan kamppailu päättyi kotijoukkueen 1-0-voittoon. Tappio oli samalla helsinkiläisjoukkueen kauden ensimmäinen. KuPS nousi sarjassa toiseksi ja on nyt 11 pistettä HJK:ta perässä.

Kuva: Niklas Pehkonen

Search