Hyppää sisältöön

Lauantaina neljä viihdyttävää ottelua – kärkikolmikko jatkoi voittokulkuaan

29.07.2023

Subway Kansallisen Liigan lauantai piti sisällään neljä ottelua. KuPS, Åland United ja HJK jatkoivat voitokkaina.

Subway Kansallisen Liigan 13. ottelukierros starttasi Tampereella ja Vantaalla. Kaupin urheilupuistossa Ilves yritti napata pisteitä HJK:lta.

Lauantaina helsinkiläisryhmä ei jättänyt mitään sattuman varaan. HJK hallitsi kenttätapahtumia alkuvihellyksestä loppuun asti. Peli pysyi kuitenkin pitkään maalittomana Ilveksen tiiviin puolustuspelin ansiosta. Kamppailun 35. peliminuutilla Lotta Lindström pääsi kuitenkin irti ja HJK-kärki ei erehtynyt.

Ottelun ratkaisu nähtiin toisen puoliajan avausvartilla. HJK iski neljän minuutin sisään kolmesti. Ensin Lindström toistamiseen ja heti perään Helmi Raijas sekä Lotta Kalske.

Video kolmesta maalista alla. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Loppulukemat viimeisteli Emilia Kupsanen hienon syöttökuvion päätteeksi.

Samanaikaisesti pelattiin Vantaan Myyrmäessä. PK-35 Vantaa haastoi Åland Unitedin kotikentällään ja sitä se juuri teki. Vantaalaset pelasivat todella hyvän ottelun. Varsinkin avauspuoliaikaa PK-35 Vantaa vei liki suvereenisti.

Ainoastaan ahvenanmaalaisten maalivahti Jessica Kiviaho piti vieraat pelissä mukana. Lopulta aivan avausnelivitosen lopulla Liina Tervo onnistui.

Avauspuoliajan tilanteita videona alla. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Kaikki muu kotijoukkueella toimi mainiosti lauantaina, mutta PK-35 Vantaa ei kyennyt hyödyntämään maalipaikkojaan tai hallintaansa.

Åland United nousi toisella puoliajalla ensin tasoihin. Matala keskitys upposi vantaalaisten verkkoon omista pelaajista. Lopulta hienoa kautta pelaava vierasjoukkue käänsi kamppailun aina voitoksi asti. Dana Leskinen hankki rangaistuspotkun ja upotti sen hallitusti itse sisään.

Vieraat pääsevät varmasti erittäin hyvillä mielin kotimatkalle. Kotijoukkueelle lopputulos oli sen sijaan karvas.

Kuopiossa kotijoukkue KuPS sai vieraita Turusta. Odotusten mukaisesti kuopiolaiset veivät kenttätapahtumia, mutta TPS taisteli kurinalaisesti alusta loppuun saakka.

Kotijoukkueen pallolliset pelaajat eivät saaneet tilaa ja maalivahti Inkeri Niemi torjui kamppailun aikana muutamankin vaarallisen tilanteen tyylikkäästi.

Paremmuudesta ei jäänyt silti epäselvyyttä. Avauspuoliajalla maalinteossa onnistui Wilma Forsblom ja toisen jakson alkuhetkillä Aino Kröger.

Loppulukemat 3-0. viimeisteli aivan kamppailun lopussa Liina Nora. Upea laukaus upposi vastustamattomasti yläkulmaan. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Lauantain pelit huipentuivat Pihlajamäessä. PK-35 sai vieraita Espoosta. Ottelu oli odotetun fyysinen taistelu, jossa oli lukuisia kaksinkamppailuja.

FC Honka oli kuitenkin hallitseva osapuoli ja onnistui maalinteossa jo avauspuolikkaalla. Wilma Sjöholm pääsi puolittain karkuun pitkästä avauksesta. Hyökkääjä nosti pallon kauniisti takakulmaan.

Toisella puoliajalla pelin kuva säilyi muuten pitkälti samana, mutta yleisölle tarjottiin todella vauhdikas kymmenminuuttinen.

Ensin Saara Lappalainen tuplasi Hongan johdon, perään Inka Martikainen kavensi. Elli Seiro pääsi seuraavaksi karkuun vain hetki kavennuksen jälkeen ja sijoitti loppulukemat 1-3.

Katso Sjöholmin maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Sunnuntaina pelataan vielä yksi ottelu, kun ONS ja HPS kohtaavat Raatin Stadionilla kello 18.00.

Lauantain tulokset:

Ilves – HJK 0-5
PK-35 Vantaa – Åland United 1-2
KuPS – TPS 3-0
PK-35 – FC Honka 1-3

Artikkelikuva: Miska Savolainen

Search