Hyppää sisältöön

Lauantaina pelattiin runkosarja päätökseen – Espoossa peli kääntyi viime hetkillä

26.08.2023

Subway Kansallisen Liigan runkosarja päättyi lauantain täyteen kierrokseen. Jatkosarjat alkavat syyskuun alussa.

Kaikki lauantain ottelut alkoivat kello 15.00. Myyrmäessä PK-35 Vantaa sai vieraakseen hirmuvireisen Kuopion Palloseuran.

Tällä kertaa sarjakärki joutui kuitenkin lähtemään kotimatkalle vain tasapelipiste mukanaan. Varsinkin avausjakso oli erittäin vauhdikas.

KuPS nappasi johdon hienolla syöttökuviolla. Maalin pääsi lopulta viimeistelemään Yuuka Kurosaki. PK-35 Vantaa vastasi kuitenkin nopeasti.

Erittäin hyvän ottelun pelannut Ilona Walta irtosi oikealta laidalta ja pelasi maltilla pallon takaviistoon Karoliina Autiolle, joka ei erehtynyt. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Walta jatkoi ongelmien aiheuttamista KuPS-puolustukselle ja harhautti useamman vieraiden pelaajan ennen kuin lähetti keskityksen rangaistusalueelle. Pallo kimposi suotuisasti Netta Koson ulottuville, joka kiskaisi tarkasti pallon etualakulmaan.

Toisella puoliajalla painopiste siirtyi korostetummin vantaalaisten maalille. KuPS jahtasi tasoitusta, jonka se lopulta myös sai. Gentjana Rochi ei erehtynyt hienon syöttökuvion päätteeksi.

PK-35 Vantaa puolusti tiiviisti ja myös Irea Virtanen Espejo maalin suulla esiintyi hienosti. Peli päättyi 2-2.

Turussa HJK halusi revanssin TPS:n vieraana. Turkulaiset hakivat tyylipuhtaan 3-0-voiton Bolt Arenalta kesällä. Lauantaina ei paremmasta jäänyt epäselvyyttä. Avauspuoliajalla nähtiin yksi maali. Lotta Lindström löysi maalin edustalta Milja Kivirannan vastahyökkäyksen päätteeksi. Nuori keskikenttäpelaaja viimeisteli varmasti.

Toisella jaksolla nähtiin sitten Lindström-show. Nuori HJK-kärki viimeisteli neljä maalia. Myös Tuuli Enkkilä osui vapaapotkusta.

Katso Lindströmin toinen, kolmas ja neljäs osuma alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

HJK voitti Turussa pelin lukemin 6-0.

Oulussa pelattiin erittäin tärkeistä pisteistä. ONS kohtasi PK-35:n. Kotijoukkue tarvitsi kipeästi voittoa, jotta se voisi kivuta pois suoran putoajan paikalta.

Erittäin tasaisessa kamppailussa näkyivät suuret panokset. Turhia riskejä välteltiin ja jokaisesta irtopallosta taisteltiin. Maalijuhlia ei etukäteen osannut odottaakaan ja ei sellaisia myöskään nähty.

Yksi maali riitti lopulta voittoon ja sen viimeisteli vierasjoukkue.

Helsinkiläisryhmä sai kulmapotkun, kun varsinaista peliaikaa oli reilut kymmenen minuuttia jäljellä. Maalin edustalta palloon pääsi Aino Varkoi, joka aloitti PK-juhlat.

Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Myös oululaisilla oli omat paikkansa, mutta tällä kertaa pallo ei löytänyt tietään vastustajan verkkoon. PK-35 haki pisteet Raatin stadionilta ja kasvatti eron ONS-ryhmään jo 11 pisteen kokoiseksi.

Kotijoukkueelta Inka Sarjanoja ja Sara Ikonen pelasivat viimeiset ottelunsa toistaiseksi ONS-paidassa. Kaksikko siirtyy ruotsalaisseura KIF Örebron riveihin.

Tampereella Ilves ja HPS iskivät yhteen. Myöskään Kaupissa ei maaleilla mässäilty. Tasainen vääntö ratkesi toisella puoliajalla, kun vieraat osuivat kertaalleen.

Aada Nurmen upea vapaapotku helähti kotijoukkueen verkkoon, kun kamppailua oli takana 56 minuuttia.

Katso Nurmen osuma alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Mestaruussarjaan kuudentena lähtevä HPS kavensi eroa ylöspäin. PK-35 Vantaa on nyt neljän pisteen päässä. Ilves jatkaa Haastajasarjaan, jossa on luvassa hurja taistelu suorista säilyjien paikoista. Ilves, TPS ja PK-35 mahtuvat kaikki kolmen pisteen sisälle toisistaan.

Kierroksen viides ja käänteiltään dramaattisin ottelu pelattiin Espoon Tapiolassa. FC Honka pyrki säilymään iskuetäisyydellä mitalisijoihin ja Åland United janosi pisteitä saavuttaakseen vielä Kuopion Palloseuran sarjan kärjessä.

Tovin verran kierros näytti kulkevan ahvenanmaalaisten kannalta erinomaisesti. KuPS oli tappiolla Vantaalla ja Åland United ehti päästä jo 2-0-johtoon Tapiolassa.

Avauspuoliajan ainokaisesta vastasi Aada Törrönen. Toisella jaksolla, tunnin kohdalla Olivia Ulenius tuplasi vieraiden johdon.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Anni Miettunen katseli kuitenkin punaista korttia. Tästä vain kahdeksan minuuttia, niin Elli Seiro toi espoolaiset maalin päähän.

Loppuhetket olivat sitten kotijoukkueen ja heidän kannattajiensa juhlaa. Ensin Noora Juusela puski tasoituksen 88. minuutilla ja Seiro osui toistamiseen pari minuuttia myöhemmin.

Katso maalit alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Ahvenanmaalaiset eivät vajaalukuisena tästä enää nousseet. Pisteet jäivät Espooseen lukemin 3-2 ja FC Honka pysyi HJK:n kannassa ennen Mestaruussarjan alkua. Eroa mitalisijaan on edelleen neljä pistettä.

Samalla HJK kavensi eron Åland Unitediin kahteen sarjapisteeseen.

Kärjessä KuPS kasvatti johtoaan, vaikka voitto jäi tällä kierroksella saamatta. Eroa taaksepäin on seitsemän pistettä.

Mestaruussarja ja Haastajasarja alkavat syyskuun alussa. Otteluohjelma julkaistaan alkuviikosta.

Artikkelikuva: Juhani Järvenpää

Search