Hyppää sisältöön

Me Naiset ja jalkapallon naisten pääsarja Kansallinen Liiga käynnistävät yhteistyön

09.04.2021

Suomen suurin naisille suunnattu media-alusta Me Naiset sekä jalkapallon naisten pääsarja Kansallinen Liiga käynnistävät yhteistyön. Yhteistyön tavoitteena on tarjota aktiivisesta elämästä kiinnostuneille naisille entistä monipuolisempia sisältöjä liikunnan parista ja tuoda suosiotaan kasvattavaa jalkapalloa tutummaksi uusille kohderyhmille.

Jalkapallo kasvattaa suosiotaan koko yhteiskunnassa, ja myös naisten rooli lajin parissa on kasvanut voimakkaasti. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa jo ennestään monipuolisia Me Naisten sisältöjä.

– Jalkapallo naisten ja tyttöjen lajina kasvaa vauhdikkaasti ja on hienoa käynnistää yhteistyö nousevan ilmiön kanssa. Me Naiset on moninainen yhteisö erilaisista lähtökohdista tuleville ihmisille, aivan kuin suomalainen jalkapalloperhekin, sanoo vastaava päätoimittaja Johanna Lahti.

Jalkapallon naisten pääsarjan Kansallisen Liigan ydinarvoja ovat samanarvoisuus, rohkeus sekä tahto menestyä. Yhteistyö Kansallisen Liigan ja Me Naisten välillä tarjoaakin mahdollisuuden tuoda näitä arvoja eläväksi mediasisältöjen kautta.

– Liikkuvasta ja aktiivisesta elämästä kiinnostuneet naiset ovat meille tärkeä kohderyhmä, kun haluamme vahvistaa sekä Kansallisen Liigan että jalkapalloperheen roolia koko kansalle. 2020-luvulla peli on avattu kaikille iästä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, ja tämä yhteistyö on tärkeä avaus vahvistaessamme rooliamme uusien kohderyhmien parissa, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja sanoo.

Jalkapallon naisten pääsarja käynnistyy lauantaina 17. huhtikuuta. Me Naiset täydentää Kansallisen Liigan kumppanuuksia, joihin ennestään kuuluvat pääyhteistyökumppani Subway sekä Continental, Veikkaus ja Ruutu.

 

Search